Pienempien rikosten tutkinta on mennyttä maailmaa.
Teksti:
Ari Korvola

NAAPURIN kellarikomerosta varastettiin auton kesärenkaat, tutun tutulta käännettiin tuliterä Jopo, ja Alepan ikkuna oli töhritty. Poliisi kirjaa ilmoituksen, mutta ei tutki. Miksi, kuka vastaa?

Jos vastaajan virka kiinnostaa, olet myöhässä. Sen hakuaika umpeutui tämän lehden kolahtaessa laatikkoon.

Tulevan uuden sisäministerin ensimmäisiä raskaansarjan toimia on nimittää Poliisihallitukseen päällikkö ja 7 500 poliisimiehelle ylin pomo. Nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero näet siivoaa jo kirjoituspöytäänsä jäädäkseen eläkkeelle. Siivottavaa on seuraajallakin, sillä poliisin puhtoinen imago on pahasti kurassa tuoreiden skandaalien jäljiltä.

Mahdollisista hakijoista nousee näkyviin kaksi todennäköistä: sisäministeriön osastopäällikkö Kauko Aaltomaa ja Supon – nyt EU:lla lainassa oleva – päällikkö Ilkka Salmi. Vaikka huippunimityksen siunaakin koko hallitus, paljon on kiinni esittelevästä ministeristä, eli politiikka voi ratkaista. Paatero tuli virkaansa kokoomuslaisen ministerin Anne Holmlundin nimittämänä ja Supoon Holmlund nimitti erityisavustajansa Salmen.

Aaltomaa on kotoisin Oulun puolesta, mistä saattaa olla näissä keleissä lievää etua, ja hän tuntee poliisihallinnon läpikotaisin. Salmen ansiot ovat taas kansainvälisyydessä: terrorismin uhkakuvat ja torjunta ovat nyt kovaa valuuttaa.

Valitaanpa näistä, tai muista harmaammista hakijoista, kuka tahansa, nykyinen yhden miehen show päättyy. Vallan itselleen kasanneen Paateron jälkeen tiedotusvälineissä haastatellaan muitakin korkeita poliisiviranomaisia kuin vain ylijohtajaa.

Kaksi asiaa ei kuitenkaan muutu.

Jatkuva parku poliisin resurssien vähentämisestä ei laantune. Siitä kertoo ministeriön työpaikkailmoitus, joka hakee tehtävään ”muutosjohtajaa”. Poliisikuntaa ovat myllertäneet jatkuvat rakenneuudistukset, ja ”muutosjohtaja” voi porata lisää.

Mennyttä maailmaa on valitettavasti myös pienempien rikosten tutkinta. Vahingonteko ja pikkuvarkaudet ovat mappitavaraa, jotka poliisi vain leimaa, koska vakuutusyhtiö niin haluaa.

Omavastuun maksaa jatkossakin rikoksen uhri.

X