Suomalainen Lea syntyi keskitysleirillä – vauvaa piiloteltiin natseilta vessanpytyssä

Seuran arkistosta: Lea Kulonurmi syntyi natsien tuhoamisleirillä Stutthofissa. Miten ihmeessä hän säilyi hengissä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lea ei pidä suurimpana traumanaan syntymistä keskitysleirillä, vaan äidistä eroon joutumista viisivuotiaana. Muistot äidistä ovat kuitenkin lämpimät.

Seuran arkistosta: Lea Kulonurmi syntyi natsien tuhoamisleirillä Stutthofissa. Miten ihmeessä hän säilyi hengissä?
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Kun Lea Kulonurmi, 68, oli pikkulapsi, tuttavat kyselivät hänestä, että tämäkö on se keskitysleirillä syntynyt. Lea tunsi itsensä jonkinlaiseksi nähtävyydeksi.

Se tuntui vähän epämukavalta – eihän hän itse muistanut keskitysleiristä mitään. Hän oli vain parin kuukauden ikäinen sylivauva, kun toinen maailmansota loppui ja hänen perheensä pelastui koti-Suomeen.

On ihmetelty, miten Lean äidin Maire Aaltosen edes onnistui pitää itsensä ja vauvansa elossa Stutthofissa. Se oli yksi natsien pahamaineisimmista tuhoamisleireistä, missä pikkulapsia ja raskaana olleitakin ammuttiin. Miten naisen keho pystyi ylläpitämään raskautta ja kestämään synnytyksen, kun hygienian täytyi olla huonoin mahdollinen, ja kuukausia jatkunut aliravitsemus sekä kylmyys heikensivät kuntoa?

Täyttä varmuutta ei ole siitä, onnistuiko Mairen vieläpä salata vauvansa natseilta. Joka tapauksessa Lean kohtaloksi olisivat voineet koitua viimeistään ankea vaellus pois Stutthofista tai sodan loppuvaiheen pommitukset ja joukkoteloitukset.

Tässä Lea kuitenkin on, elävänä ja hyvinvoivana, oman punaisen tupansa olohuoneessa Raumalla.

Hän kertoo, että keskitysleirin tapahtumista puhuttiin hänen lapsuudenperheessään joskus, muttei paljon eikä usein, ainakaan hänen kuultensa. Sodanjälkeisessä Suomessa vain jatkettiin elämää eteenpäin.

“Äitini kuoli, kun olin vasta 17-vuotias. En niin nuorena tarttunut näihin asioihin. Tänä päivänä voisin kuunnella vähän enemmän”, Lea pohtii.

Keskitysleirillä niin ikään ollut isäpuoli kuoli Lean ollessa vähän yli kaksikymppinen. Häneltäkään Lea ei ehtinyt kysellä syntymästään.

Lea esittelee kirjoja ja keräämiään lehtileikkeitä, joissa kerrotaan suomalaisten koettelemuksista Stutthofissa. Pienistä palasista hän on kursinut kokoon syntymänsä tarinan.

Yllätysraskaus

Lean äidin Maire Aaltosen matka keskitysleirille alkoi pestautumisesta rahtilaiva S/S Mercatoriin niin sanotuksi messi- eli salonkitytöksi. Tehtäviin kuului Lean tiedon mukaan kaikenlainen taloudenhoito ruoanlaitosta siivoukseen.

S/S Mercator oli niihin aikoihin Suomen pisimpiä aluksia, 133 metriä pitkä. Se toi rauhan aikana muun muassa kahvia Etelä-Amerikasta, mutta sotavuosina se kulki Ruotsin Luulajan ja Saksan eri satamien välillä vieden rautamalmia ja tuoden Suomeen kivihiiltä.

Mairen vei merille avioliiton kariutuminen. Kuusi vuotta kestänyttä liittoa olivat rasittaneet muun muassa lapsettomuus sekä miehen kokemukset rintamalla.

Merille lähtiessään Maire oli kuitenkin raskaana, tietämättään. Kun laivalääkäri totesi asian, Maire ei ensin uskonut.

Laivalla 29-vuotias Maire vietti aikaa yhdeksän vuotta itseään vanhemman Yrjö Lehtosen kanssa, joka työskenteli lämmittäjänä.

S/S Mercatorin kohtalokas matka kohti Danzigia eli nykyistä Gdanskia alkoi 21. elokuuta vuonna 1944. Suomen ja Saksan liittolaisuus rakoili jo. Osa miehistöstä karkasi ennen lähtöä, koska huhuttiin, että Saksa internoisi eli vangitsisi suomalaisten laivojen miehistöt.

Maire Aaltonen, Yrjö Lehtonen ja kolmekymmentä muuta suomalaista kuitenkin jäivät laivaan. Ei ole varmuutta siitä, uskoiko Maire jo tuolloin, että raskaus oli totta.

Ihmisarvon menettäneet

Lea ei muista äitinsä koskaan kertoneen siitä, miten suomalaiset oikeastaan vangittiin, eikä siitä, miten heidät kuljetettiin keskitysleirille.

S/S Mercatorin miehistöön kuulunut Veijo Johansson on kertonut tapahtumista julkaistussa päiväkirjassaan, mutta ei ole täysin varmaa, että Maire vietiin leirille samassa joukossa.

Johanssonin päiväkirjan mukaan suomalaisia pidettiin viikkoja vankeina omassa laivassaan. He saivat jo tässä vaiheessa liian vähän ruokaa. Sitten heidät marssitettiin rautatieasemalle ja kuljetettiin pilkkopimeissä mullivaunuissa muutaman tunnin matkan päähän Stutthofiin.

Keskitysleirin portin näkeminen oli järkytys. Suomalaiset tunsivat saksalaisten keskitysleirien maineen, eivätkä he sentään olleet uskoneet joutuvansa sellaiselle.

Johansson kuvailee leirillä vastaan kävelleitä luurangonlaihoja vankeja, joiden posket olivat lommolla ja joita vartijat hakkasivat mielivaltaisesti. Oman ihmisarvon menettäminen tuntui todennäköiseltä kauhukuvalta.

Suomalaiset eivät kuitenkaan jääneet Stutthofin pääleiriin, vaan koko miehistö vietiin yhteen monista lähistön erikoisleireistä, missä oli vangittuna myös norjalaisia poliiseja.

Norjalaiset poliisit Lea muistaa äitinsäkin maininneen silloin harvoin, kun hän jutteli Lean syntymästä. Norjalaiset olivat auttaneet synnytyksessä.

“Ei siellä mitään kätilöitä ollut, ja tuskin lääkäreitäkään”, Lea päättelee.

Nälänhätää

Keskitysleirin kuukausina Maire Aaltojen ja Yrjö Lehtonen kokivat jatkuvaa nälkää ja kylmää.

Mielessä kummittelivat todennäköisesti pelot nälkäkuolemasta ja joutumisesta pääleirin kaasukammioon ja krematorion uuniin, jotka olivat pääleirillä kovassa käytössä.

He nukkuivat laudoista kyhätyissä kerrossängyissä, Maire naisten ja Yrjö miesten parakissa. Lean tiedon mukaan parakkien välissä oli piikkilanka-aita. Aina välillä joku oli vakavasti sairaana ja hytisi kovalla pedillään kuumeisessa horkassa. Voi kuitenkin olla, että Maire ja Yrjö välttivät kulkutaudit, koska Lea ei ole ainakaan kuullut heidän sairastaneen leirillä.

Se vähäinen ravinto, mitä he saivat, oli laadultaan ala-arvoista. Useimmiten tarjoiltiin peltipakista laihaa hapankaalikeittoa, jossa saattoi killua hevosenlihasoiroja karvoineen tai perunoita kuorineen ja multineen. Joskus he saivat punajuuren “häntiä”, toisinaan mädäntyneitä turnipsin paloja, ja niin edelleen. Leipäpalat olivat mitättömän pieniä.

Lea arvelee keskitysleirin ruokavalion vaikuttaneen siihen, että Maire kuoli alle viisikymppisenä mahasyöpään.

Entä kuinka kuihtunut Maire mahtoi olla synnyttäessään Lean? Sitä ei tiedetä, mutta Veijo Johansson kuvaili itseään päiväkirjassaan “30-kiloiseksi partaiseksi luurangoksi”.

Varastettua vettä

Lea ei ole ollut tähän mennessä hanakka antamaan haastatteluja syntymisestään keskitysleirillä. Hän on koko ikänään antanut vain yhden laajan lehtihaastattelun, Nykypostille, vuonna 1979. Se tehtiin lukijamatkalta Stutthofin keskitysleirimuseoon.

Mustavalkoisessa kuvassa näkyy selliä muistuttava huone, jossa on vain yksi huonekalu: ruostuneen näköinen makuulavitsa. Jutussa Lean aprikoidaan syntyneen juuri tuossa huoneessa, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta.

Lea näyttää jutun kuvissa myös passiaan, jossa lukee syntymäpaikkana Stutthof, Saksa. Hän on tiettävästi ainoa suomalainen natsi-Saksan keskitysleirillä syntynyt.

Lea syntyi vieläpä keskellä kylmintä talvea, 1. helmikuuta 1945. Maire-äiti varasti synnytystä varten vettä leirin keittiöstä. Sen Maire on kertonut Lealle itse.

Sitä Lea ei tiedä, miten vaarallista varastaminen oli. Natsit saattoivat rangaista vankeja mistä tahansa omapäisyydestä. Suomalaisia ei hakattu yhtä raa’asti kuin juutalaisia, mutta jotkut leiriltä vapautuneet suomalaiset ovat kertoneet, että heitäkin lyötiin.

Lea ei myöskään tiedä, saiko Maire lämmitettyä varastamansa veden. Johanssonin päiväkirjasta selviää, että parakeissa oli jonkinlaiset kaminat, ja että polttopuuna käytettiin kantoja. Puuta ei kuitenkaan aina saatu, ja sitä paitsi kantoja oli hankala pieniä tylsillä työkaluilla.

Todennäköisimmin parakissa oli kylmä Lean syntymän aikoihin. Ja juuri parakin lavitsalle Lea lienee päätynyt äitinsä sylissä syntymänsä jälkeen.

Leasta tuntuu inhottavalta ajatella, ettei hänen äitinsä voinut peseytyä kunnolla synnytyksen jälkeen. Jollakin ihmeen keinolla Maire kuitenkin selvisi vakavitta tulehduksitta.

Piiloon vessanpyttyyn

Vastasyntyneen vauvansa Maire Aaltonen kääri jostakin löytyneeseen sideharsoon ja sanomalehtipaperiin. Puhtaita vaatteita tai riepuja ei ollut.

Äidinmaitoa riitti vauvalle ihmeen hyvin. Sen sijaan muuan virolaisäiti, joka synnytti samoihin aikoihin, ei pystynyt imettämään vauvaansa. Se kuoli.

“Äitini syötti tuotakin vauvaa, mutta hän ei voinut paljon antaa, jotten minä jäänyt ilman”, Lea muistaa äitinsä kertoneen.

Lea sai juodakseen maidon lisäksi sakariinivettä. Hän ei tiedä, mistä sakariini oli peräisin. Ehkä Maire oli saanut sitä norjalaisilta, jotka saivat vastaanottaa Punaisen Ristin avustuspaketteja toisin kuin suomalaiset. Yksi selitys Mairen ja Lean selviytymiseen saattavat olla juuri norjalaisilta saadut armopalat.

Entä pelkäsikö tuore äiti, että natsit tekisivät pahaa hänen vauvalleen? Muuan Sirkka Sävstrand ainakin kertoo vanhassa lehtijutussa, että hän piilotti Lea-vauvan kerran parakin vessanpyttyyn, kun vartijat tulivat tekemään tarkastusta.

Veijo Johansson ei raportoi Lean syntymän yksityiskohdista päiväkirjassaan, koska juuri Lean syntymän aikaan Johansson oli niin sanotulla kuolemanmarssilla, jolle suurin osa Stutthofin vangeista joutui neuvostojoukkojen lähestyessä leiriä. Pakkasta oli Johanssonin arvion mukaan kymmenestä viiteentoista astetta. Pahiten aliravitut juutalaiset tuupertuivat hankeen, palelluttivat kengättömät raajansa, nääntyivät nälkään tai ammuttiin.

Joissakin vanhoissa lehtijutuissa myös Mairen arvellaan osallistuneen kuolemanmarssille Lea-vauvansa kanssa. Todennäköisemmältä näyttää kuitenkin se, että he sentään välttyivät tuolta yli viikon kestäneeltä helvetiltä.

Vielä yksi palanen Lealla on tarinaan: isäpuolen tervehdys tuoreelle tulokkaalle piikkilanka-aidan toiselta puolen.

“Morjens, kalaäijä”, oli Yrjö tokaissut.

“Suomalaisena miehenä hän ei ehkä keksinyt mitään kauniimpaa sanottavaa”, Lea hymähtää.

“Ilmeisesti hän luuli minua pojaksi.”

Sittenkin eroon äidistä

Kun saksalaiset joutuivat perääntymään sodan lopussa, Stutthofin vangit pantiin marssimaan vielä kerran, Maire ja Yrjö mukaan lukien.

“Vanhempani heittivät kaikki omat tavaransa pois, jotta he jaksoivat kantaa minua vuoronperään”, Lea kertoo.

“Kun tuli pommitus, äiti pisti minut allensa pommikuoppaan.”

Rauhan tultua he pääsivät laivalla Tanskaan ja sieltä myöhemmin Ruotsiin. Molemmissa maissa ihmiset kehottivat Mairea luopumaan vauvastaan. Väitettiin, ettei hän pärjäisi sodan runtelemassa Suomessa vauvan kanssa.

“Myös äidinäitini kirjoitti äidilleni Ruotsiin, että älä tuo sitä lasta tänne. Siitä äiti oli myöhemmin katkera”, Lea kertoo.

Maire ei kuitenkaan luopunut vauvastaan. Olihan hän pärjännyt sentään keskitysleirillä.

Mairella ei ollut Suomessa paikkaa, johon palata, mutta onneksi hänen veljensä vaimo otti perheen luokseen.

Kun Lea oli noin viisivuotias, painajainen toteutui: hän joutui sittenkin eroon äidistään. Maire lähetti Lean kotoa Turusta kasvattitytöksi Vehmaalle tutun iäkkään pariskunnan luo.

Lea ymmärtää nyt, ettei äidillä ehkä ollut muuta vaihtoehtoa, koska paitsi Maire itse, myös isoäiti ja kaikki muut läheiset kävivät töissä päivisin, ja Yrjö oli merillä.

“Äiti maksoi minusta kymmenen markkaa viikossa.”

Pienen Lean ikävä äidin luo oli kova. Äiti kävi katsomassa häntä joskus viikonloppuisin. Kesälomia hän sai viettää äidin luona.

“Ei äiti minua hylännyt”, Lea korostaa.

Eroa jatkui siihen saakka, kun Lea oli 11-vuotias.

Biologisen isänsä Lea tapasi vain kerran, 15-vuotiaana.

Tällä hetkellä Lea elää omien sanojensa mukaan hyvää eläkeläisen elämää. Hänellä on kaksi lasta ja neljä lastenlasta, ja hän on tehnyt työuransa koulusiivoojana. Äidistään ja isäpuolestaan hänellä on lämpimät muistot.

“Kun on ollut vaikeita aikoja, olen huumorilla heittänyt, että olisipa äiti jättänyt minut sinne Ruotsiin tai Tanskaan. Minulla olisi voinut olla paljon parempi elämä jossakin rikkaassa perheessä”, Lea sanoo.

Mutta ei hän oikeasti sitä toivo.

Lähteet: Oskar Reponen: Kaasukammion varjossa (Veijo Johanssonin päiväkirja kuolemanleiriltä).
Elina Sana: Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle

Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 51-52/2013.

 

X