"Läpijuoksun" todelliset tappiot
Karjalan kannaksen kesän 1944 taisteluja kuvataan usein läpijuoksuksi halki Kannaksen. Tulkinnat voidaan kyseenalaistaa, jos tarkastellaan suomalaisten aiheuttamia tappioita Leningradin Rintaman joukoille jo ennen Tali–Ihantalaa ja Äyräpää–Vuosalmea. Kyseinen ”läpijuoksu” aiheutti raskaat tappiot.
Panssarintorjuntatykki toiminnassa Summan lohkolla kesällä 1944. Kuva: SA-kuva.
Tapio Tiihonen arvioi väitöskirjassaan Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 (Helsingin yliopisto 1999) Puna-armeijan Viipurin valtaukseen päättyneen operaation tappioiden olleen 52 000 miestä ja täydennysten kanssa yli 60 000 miestä. Tiihosen mukaan tappiot olivat vähintään 30 ja enintään 40 prosenttia rintaman käytettävissä olevien joukkojen vahvuudesta laskutavasta riippuen.
”Kummankin armeijan divisioonat olivat käytyjen kiivaiden taisteluiden uuvuttamia ja suuresti vajaavahvuiset”, kirjoitti neuvostohistorioitsija Morozov Viipuri-operaation taisteluista. Vaikka kirjatut tappioluvut ovat ristiriitaisia Leningradin Rintaman joukkojen eri johtoportaiden välillä Puna-armeijan tappiot olivat raskaat.
Jo suurhyökkäyksen ensimmäisinä päivinä 9.–10. kesäkuuta taistelun aloittaneiden joukkojen tappiot olivat 21. ja 23. Armeijan päiväilmoitusten mukaan Valkeasaaren ja Vaskisavotan suunnissa lähes 3 000 miestä, joista 700 kaatuneina. Ennen Viipurin valtausta 11.–16. kesäkuuta tappiot olivat neuvostoarmeijoiden ilmoitusten mukaan päivittäin keskimäärin 2 600 miestä, joka vastasi noin kolmen jalkaväkipataljoonan (a’ 800) miestä.
Tiihosen mukaan tappioluvut ovat puutteellisia ja siloteltuja. Hän päätyi tutkimuksissaan 5 000–6 000 miehen päivätappioihin, eli lähes kahden jalkaväkirykmentin vahvuisiin menetyksiin päivässä (a’ 3 200 miestä).
Neuvostoliittolaisten tappioilmoitusten perusteella ankarin taistelupäivä ennen Tali–Ihantalaa ja Vuosalmea oli 14. kesäkuuta, jolloin Puna-armeijan joukkojen menetykset kohosivat lähes 4 000:een, heistä kaatuneina 800 sotilasta.
Kuuterselän suunnassa Sahakylän vallannut kaksipataljoonainen 456. Jalkaväkirykmentti menetti 14. päivän taistelussa vahvuudestaan lähes puolet, 500 miestä. Siiranmäessä suomalaista JR 7:ää vastaan taistellut 98. Jalkaväkiarmeijakunta ilmoitti 13.–16. kesäkuuta taistelukertomuksessaan tappioikseen 3 784 miestä, joista 887 kaatuneina.
Viipurin valtauksen jälkeen 21. kesäkuuta annettiin käskyt hyökkäyksen jatkamisesta, tavoitteena Lappeenranta–Imatra-tasa. Tämän jälkeen olisi saavutettava Kotka–Kouvola.
Hyökkäys alkoi seuraavan päivänä neljän armeijakunnan voimin Viipurin itäpuolelta. Hyökkäävien joukkojen iskukyky kuitenkin hiipui. Viimeiset täydennykset tulivat 25. kesäkuuta. Ratkaisutaisteluiden alkaessa kesä-heinäkuun vaihteessa aiemmin suomalaisiin nähden ylivoimaiset neuvostojoukot olivat kärsineet valtavan mieshukan.
Neuvostoliittolaiset joukot kuluivat loppuun suomalaisten Karjalan kannaksen viivytyksessä ja Tali-Ihantalan–Äyräpään–Vuosalmen -torjuntataisteluissa. Viipurin jälkeen vastahyökkäyksissä, taidokkaasti järjestetyllä tykistön tulella, Lentorykmentti 4:n pommituksin ja saksalaisen aseavun, jalkaväki- ja panssarijoukkojen sekä Lento-osasto Kuhlmeyn tuella suomalaiset aiheuttivat neuvostojoukoille, heidän raportoimien ilmoitusten perusteella 2 500–3 000 miehen tappiot päivittäin.
Esimerkiksi Ihantalaan hyökänneen 30. Kaartin armeijakunnan tappioiksi kirjattiin 25.6.–4.7. kaatuneina ja kadonneina 1 800 sekä haavoittuneina 7 200. Yhteensä 9 000:n tappiot olivat noin puolet armeijakunnan miesvahvuudesta.
Kannaksen ankarin taistelupäivä oli neuvostoliittolaisten tappioilmoitusten mukaan 28. kesäkuuta, jolloin Leningradin Rintaman joukkojen tappiot kohosivat yli 5 000:een, heistä kaatuneina 1 800 sotilasta.
Hyökkäävien armeijoiden päiväilmoituksissa kesäkuun viimeisen viikon päivittäinen tappiokeskiarvo oli 3 800 miestä. Neuvostoliittolaisten merkintöjen mukaan tappiokeskiarvo oli heinäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana 2 095 miestä, väheten sen jälkeen nopeasti muutamaan sataan mieheen päivässä.
Neuvostoarkistojen mukaan tappiot olivat 105 000, joista kaatuneina 22 000 miestä. Tiihonen osoittaa tutkimuksessaan, että neuvostojoukot kärsivät Karjalan kannaksella kesällä 1944 em. lukuja huomattavasti suuremmat tappiot. Hän päätyy laskelmissaan 2 703–3 863 mieheen päivää kohden. Tiihonen arvioi kokonaistappioksi 189 000 miestä. Hänen tutkimustensa perusteella Kannaksella haavoittui tai kuoli 1000–1 400 Leningradin Rintaman sotilasta kilometriä kohden.
Tappioiden tuottaminen voidaan myös ilmaista suomalaisten taidokkaasti onnistuneena strategisena viivytyksenä – yhtenä toisen maailmansodan onnistuneimmista – jossa oikea-aikaisella ja maantieteellisestä syvällä alueella heikennetään vihollista ennen ratkaisutaisteluja. Kolmannes tappioista tuotettiin Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa.
Ratkaisun hetkellä kesä-heinäkuun vaihteessa aiemmin suomalaisiin nähden ylivoimaiset neuvostojoukot olivat kärsineet valtavan mieshukan ja hyökkäävien joukkojen iskukyky lopussa, reservejä ei enää ollut.