"Vaara uhkaa ilmasta"
Ensimmäisen maailmansodan rintamilla käytettiin yhtenä taisteluaseena myrkkykaasua. Sodan jälkeen 1920-luvulla myös suomalaisissa lehdissä oli aina silloin tällöin uutisia uusista, entistä tehokkaammista kaasuaseista.
Ilmatorjuntakonekivääri asemassaan Helsingin Postitalon katolla. Kuva: SA-kuva.
Monissa Suomen kaupungeissa perustettiinkin erityisiä kaasupuolustusyhdistyksiä, jotka hankkivat erilaisin keräyksin varoja kaasunaamarien hankkimiseksi.
Rahaa kerättiin myös suurarpajaisilla. Lehdistä löytyi ilmoituksia: ”Uudet Nokian naamarit, hinta 180 markkaa.” Kysyntä kasvoi, kun vuonna 1930 ilmestyi 110-sivuinen opaskirja Taistelukaasut ja kaasusuojelu.
Vähitellen kaasukysymys alkoi jäädä taka-alalle, kun alettiin tajuta, että väestöä pitäisi mahdollisessa sodassa pikemminkin suojella ilmapommituksilta.
Porissa järjestettiin toukokuussa 1934 kaupunkilaisille erityinen valistustilaisuus, jossa jaettiin julistetta ”Vaara uhkaa ilmasta”. Kaupungissa suunniteltiin myös väestönsuojia. Yhden paikaksi ajateltiin Porin Säästöpankin rakennusta, mutta pankinjohtaja ei ajatusta hyväksynyt. Hänen mukaansa vihollinen pommittaisi ensimmäiseksi hajalle pankin talon, jos saisi tietää, että siellä olisi väestönsuoja.
Vuoden 1936 lopulla marraskuussa järjestettiin Lappeenrannassa suuret väestönsuojeluharjoitukset, jossa kaupungin, teollisuuden ja rautateiden koulutetut yksiköt torjuivat mm. pommihyökkäyksen.
Epämääräinen uhka voimistui, kun vuonna 1937 alkoi lehdissä olla uutisia, jotka kertoivat, millaisia kärsimyksiä olivat siviileille Espanjan sisällissodassa aiheuttaneet saksalaisen Condor-legioonan tekemät Madridin ja erityisesti Guernican tuhopommitukset.
Kiinaa vastaan sotineen Japanin ilmavoimat pommittivat puolestaan vuoden lopulla Nankingiä yötä päivää. Tiedettiin myös vapaaehtoisten venäläisten lentäjien osallistuneen Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella.
Esimerkkiä näytti Pori jälleen vuoden 1938 toukokuussa. Silloin siellä pidetyssä väestönsuojeluharjoituksessa pudotettiin mm. lentokoneesta joihinkin paikkoihin ”pommeja”, jotka olivat värillistä hiekkaa sisältäviä pusseja. Harjoituksen painopiste oli Rosenlewin laajalla tehdasalueella.
Seuraavan vuoden 1939 keväällä neljä maanosaa lentäen ylittänyt Väinö Bremer kierteli koneellaan eri puolilla Suomea pitämässä esitelmiä väestönsuojelusta ja korostamassa sen tärkeyttä. Pitkään valmisteilla olleen väestönsuojelulain hyväksymisessä vitkuteltiin kuitenkin edelleen niin että Suomen väestönsuojelujärjestön lähetystön oli pakko käydä patistelemassa pääministeriä, sisäministeriä sekä eri eduskuntaryhmiä.
Neuvostoliiton hyökkäysuhka kasvoi loka-marraskuussa, mutta Suomen valtionjohto nukkui ilmasuojelun osalta prinsessa Ruususen unta. Mitään ei tiedetty siitä, että Neuvostoliiton ilmavoimien pommituskohteet oli koodattu lopulliseen muotoonsa marraskuun 5. päivänä.
Väestönsuojelulaki valmistui vasta 30. päivänä marraskuuta allekirjoittajinaan presidentti Kyösti Kallio ja sisäministeri Urho Kekkonen. Täsmälleen samana päivänä alkoi sekä sotilaiden että myös siviilien talvisota ilman Neuvostoliiton sodanjulistusta. Viipuria pommitettiin kello 8.52 ja Helsinkiä kello 9.15.
Pommitukset olivat täysin odottamattomia. Helsingissä sai surmansa päivän aikana lähes sata ihmistä. Väestönsuojelun laiminlyönti kostautui.