Näin poseerasi ensimmäisen Päivänsäde-kilpailun voittaja vuonna 1958: Nakuna aurinkolampun lämmössä

Ensimmäisen Päivänsäde-kilpailun voittaja sai palkinnoksi aurinkolampun ja 10 000 markkaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pikku päivänsäde ja palkintona saatu aurinkolamppu, jota piti tietysti heti kokeilla. Mustat suojalasit tosin aluksi vähän Artoa pelästyttivät, mutta loppujen lopuksi tämä olikin oikein mukava leikki – ja lämmin siinä tuli!

Ensimmäisen Päivänsäde-kilpailun voittaja sai palkinnoksi aurinkolampun ja 10 000 markkaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Tytti Niiles

Kun Päivänsäde-kilpailun tulokset oli saatu selville ja voittajaksi osoittautunut ensimmäisen ikävuotensa rajapyykille vast’ikään kiivennyt Arto Mankinen Kuusankoskelta, otettiin Seuran toimituksesta kiireen vilkkaa puhelu Arto-pojan äidille, rouva Elsa Minkkiselle, ja ilmoitettiin hänelle kilpailun tulos.

Pieneen aika ei puhelimesta kuulunut hiiskahdustakaan, sitten tuli hyvin hämmästyneellä äänellä vastaus:

”Eihän, ihanko totta? No olipa tämä yllätys! Mitähän mieheni sanookaan…

Arto-peikko

Seuraavana päivänä istui reportteri linja-autossa matkanpäänä Kuusankoski. Viereisellä istuimella oli sijansa saanut Seuran tuliaispaketti – se luvattu komea aurinkolamppu.

Kauniin Kuusankosken melkeinpä keskustassa Niskalantie 24:n kirkkaanvärisen Arava-talon alakerrassa on valokuvaamo Kuva-Seppo, jota Elsa ja Kaarlo Mankinen, parisen vuotta sitten Lappeenrannasta Kymijoen partaalle muuttanut reipas karjalaispariskunta, hoitelee. Ja liikkeen ja pienen ateljeen takana on perheen viihtyisä kaksio – Suomen päivänsäteen koti.

”Arto-peikko, Arto-peikko, täti tuli”, ilmoitti pikku Arton isoveli, vajaat kaksi ja puolivuotias Jari, jolle tuottaa vielä pieniä vaikeuksia eräitten kirjainten lausuminen ja sillä tapaa on Arto-veikostakin tulut Arto-peikko. Jari kun oli huomannut, että oli tapahtunut jotakin erikoista, joka koski Artoa.

Mutta Arto-veitikka vain touhusi leikkikehässään, autuaan tietämättömänä siitä, että hänestä yht’äkkiä oli tullut varsin kuuluisa vesseli. Kesken leikkejään hän sentään ehti suoda tulijalle säteilevän hymyn ja sanoa ”tjuh”.

Arton voitto iloinen yllätys

”Kyllä ne Seuran lukijat mielle yllätyksen järjestivät äänestämällä tuosta pullukasta oikein koko Suomen päivänsäteen”, totesi isä-Mankinen.

”Niin, emme me tosiaan tällaista osanneet odottaa, kun Arton isovanhempien ehdotuksesta lähetimme pojan kuvan tammikuussa sinne Seuran toimitukseen”, puuttui puheeseen äiti-Mankinen.

”Emmekä vielä silloinkaan liikoja toivoneet kun näimme, että Arto oli päässyt kymmenen loppukilpailuun osallistuvan joukkoon. Oli se vaan kuin voitto arpajaisissa!”

Suomen pikku päivänsäteen vanhemmat ovat järkeviä nuoria ihmisiä, jotka heti alkuun toteavat, että jokaisen äidin ja isän mielestä tietysti juuri omat tenavat ovat päivänsäteitä, vaikka itse asiassa pikkulapset – varsinkin juuri Arton ikäiset – ovat kaikki yhtä suloisia, yhtä hauskoja ja veikeitä pirpanoita.

”Mutta olemme tietysti kovin iloisia siitä, että juuri meidän pirpanaamme sattui onni näin suosimaan. Ja tämän Onnettaren ansiosta riittää nyt näitä taikalampun säteitä koko meidän perheelle”, juttelee taas isä-Mankinen taputellen tyytyväisenä tuliaispaketista esille kaivettu aurinkolamppua.

”On se vain mukavaa, että vaikka tulee pimeitäkin päiviä, on meillä nyt tällainen oma aurinko, joka voidaan napsauttaa säteilemään milloin vain halutaan. Jaah, pojat, pannaankos mustat rillit nenälle ja ruvetaan heti kokeilemaan?!”

Artokin nostettiin kehästä pöydän ääreen lahjaansa ihastelemaan. Poika huomasi oitis, että lampusta riippuva johto oli mitä hauskin lelu, ja tarrasi ilosta hihkaisten siihen kiinni sanoen ”tai tai”, mikä arvattavasti tarkoitti samaa kuin ”mukava on”.

Päivänsäde-kilpailun voittajan toinen palkinto, 10 000 markan summalle merkitty säästökirja, olikin jo annettu äidin haltuun, ja Jari oli pikkuveikkansa puolesta pokannut kauniin kiitoksen.

Arto itkee reipaasti

Arto täytti viime kuun 11. päivänä vasta ensimmäisen ikävuotensa. Syntymäpäivän aattona kiikutti isä kuopuksensa parturisedän luokse, ja niin menetti Arto pitkät suortuvansa, jotka tahtoivatkin pojan touhutessa olla vain tiellä, tuppivat silmille ja kutkuttivat niskaa.

Arto on tyypillinen suomalainen pojanvesseli sinisine silmineen ja vaaleina hiuksineen. Hän syö paljon ja nukkuu paljon – kuten terveet lapset yleensä – ja on tyytyväinen elämäänsä isän ja äidin turvallisessa huostassa. Ja jos joskus sattuu pikku harmeja – tuleehan niitä vastaan jo lyhyellä elämäntiellä – pillahtaa Arto reippaasti itkuun.

Muuten on Arto niitä poikia, joista neuvolan tädit ja tohtorisetä jo kaukaa voivat sanoa, että poika on terve uin mikä. Tosin hän veljensä esimerkkiä noudattaen sairasti muutama kuukausi sitten tuhkarokon, mutta senkin vain noin ohimennen kuten nykyään on tapana.

Leikkikehässä keskenään

Kun valokuvaamon puolella on kiirettä, on rouva Mankisen usein oltava siellä miehensä apuna. Mitään apulaisia ei perheessä tähän mennessä kuitenkaan ole tarvittu lukuunottamatta sitä, että naapurin tytöt silloin tällöin käyvät ulkoiluttamassa Jaria.

Arto-poika puolestaan vetelee tyytyväisenä päiväunensa vielä vaunuissaan ulkona. Ja kuten sanottu, Mankisen pikku veljekset ovat reippaita poikia, pitkät rupeamat he viihtyvät leikkikehässä keskenäänkin jätettynä.

Täysinäinen masu ja touhukas liekki uuvuttavat ennen pitkään reippaankin pojanvesselin. Ja niin kävi nytkin.

X