Arja Korisevan look on kestävää laatua.
Teksti:
Sami Sykkö

Tangokuningatar Arja Korisevan ulkonäkö on kuin museoviraston suojelema rakennus: fasadissa ei tapahdu näkyviä muutoksia.

Korisevalla on yhä samanlainen kiharapilvi kuin voittaessaan tangotittelin. Tallella ovat myös rimpsut, frillat ja röyhelöt.

Mutta laulajan sisällä asuu sellainenkin Arja, josta löytyy yllättäviä puolia ja potentiaalia.

Lehtien kuvissa ammattilaiset saavat hänet näyttämään maailmanluokan kaunottarelta heti, kun ikikiharat suoristetaan.

Muuntautumiskyky on paljastunut myös Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jossa Koriseva on esiintynyt esimerkiksi punkkarina irokeesissa ja Britney Spearsina saparoissa.

Esiintyvälle taiteilijalle on tärkeää pitää kiinni tavaramerkeistään, mutta myös kypsyä ja kehittyä. Muuten jopa kuninkaallinen voi jäädä junasta.

Sitä emme tietenkään toivo, joten miltä kuulostaisivat pienet oikomishoidot, Arja?

Arja Koriseva, 49, on laulaja.

 

Galleria

X