Mäkihypyn legenda ja kestosuosikki Noriaki Kasai Rukalla: Aion jatkaa uraa ainakin 50-vuotiaaksi

Japanilainen nuorukainen katsoo jännittyneenä syvyyksiin.

Kaukana alhaalla vilahtaa sinihaalarinen mies, joka lentää halki ilman, pidemmälle kuin kukaan muu sinä päivänä.

Noriaki Kasain suuri esikuva Matti Nykänen siinä hyppää viimeistä suurta hyppyään. Samaan aikaan 17-vuotias Kasai itse valmistautuu vauhtitornissa elämänsä toiseen hyppyyn oikeassa jättimäessä. Hänen ryhtinsä on hieman kumara, ja hän puristaa lähtöpuomia. Häntä pelottaa.

On lentomäen maailmanmestaruuskilpailut Norjan Vikersundissa maaliskuussa 1990. Nykäsen hypyssä sukset ovat tuulisessa säässä kuin yhtä puuta, toinen aavistuksen toista ylempänä. Hyppy kantaa 171 metriä ja saa haltioihinsa niin eri maiden selostajat kuin yleisön.

Kaikki tuntevat Nykäsen, mutta Kasain nimen selostajat katsovat papereistaan. Valtava ilmavirta heittelee nuorta japanilaista, mutta hän venyttää rohkeasti eteenpäin, kunnes painovoima tekee tehtävänsä. Kasain hypyn pituus on 150 metriä.

Ensimmäinen hyppy on hänen pisimpänsä koko kilpailussa, kuten Nykäsenkin.

Kestotähti

26 vuotta Vikersundin kilpailua myöhemmin Rukan maailmancup-avauskilpailun näyttöruudulle syttyy teksti ”Legendary!”

Noriaki Kasai on lähdössä kauden ensimmäiseen maailmancup-hyppyynsä.

Suomalainen mäkihyppy-yleisö rakastaa häntä.

Yleisön huuto yltyy, kun Kasai lentää Kuusamon pimeällä taivaalla tykkypuiden yllä.

44-vuotias Kasai laskeutuu 138,5 metrin kohdalle ja sijoittuu ensimmäisen kierroksen 11:nneksi. Hyppy on hänen parhaansa koko viikonloppuna.

Kasain sijoitukset ovat 15. ja 24.

Silti katsojat osoittavat hänelle suosiotaan kuuluvammin kuin kierroksen parhaan hypyn hyppäävälle 23-vuotiaalle slovenialaiselle, maailman tämän hetken parhaalle mäkihyppääjälle Peter Prevcille. Hän hyppää 143 metriä.

Kauden ensimmäisen kilpailuhyppynsä jälkeen Kasai vaikuttaa kiireiseltä muttei huolestuneelta.

”I don’t have time, ei ole aikaa”, hän väistää kysymykset kohteliaasti kiirehtiessään kohti pukukoppia.

Siellä hän soittaa ylös hyppyrin vierelle. Puheluun vastaa Kasain valmentaja, Kuopiossa omat mäkihyppyoppinsa saanut Janne Väätäinen. Hän kertoo Kasaille, mitä korjattavaa ponnistuksessa on.

Kasain kauden päätavoite on Lahden MM-kisat, ja niihin on vielä aikaa, joten miksi huolehtia. Keväällä tulee täyteen 27 vuotta siitä, kun Kasai hyppäsi ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa, silloinkin Lahdessa vuoden 1989 MM-kilpailuissa.

”Muistan sen edelleen hyvin. Olin silloin 16-vuotias, ja kansainväliset kisat olivat hirveä shokki. Nyt haluan näyttää”, Kasai toteaa Seuralle.

Vaihto V-tyyliin

Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa vuonna 1990 Matti Nykänen sai viimeisen arvokisamitalinsa, hopean. Voittaja oli Länsi-Saksan Dieter Thoma, ja pronssille hyppäsi DDR:n Jens Weissflog.

V-tyylillä hyppäsivät tuolloin ainoastaan tyylin pioneeri, ruotsalainen Jan Boklöv, ja sveitsiläinen Stephan Zünd.

Sen kisan kuopus Noriaki Kasai istuu 17 vuotta myöhemmin majapaikkansa aulassa Rukalla. Hänen katseensa ja olemuksensa ovat hieman levottomat.

Hän vaikuttaa hyppyrimäen lähtöpuomilla paljon levollisemmalta kuin kertoessaan elämästään.

Japanin kansallissankari

Noriaki Kasai eli lapsena äitinsä kanssa varsin vaatimattomissa oloissa.

Hänen isänsä oli kuollut, kun hän oli pieni. Koti oli köyhä, mutta Noriaki vietiin silti hiihtämään Sapporoon niin usein kuin mahdollista.

Hän piti siitä.

Hiihtokeskuksessa oli neljä hyppyrimäkeä.

”Mäkihypyn harrastajia oli aika paljon. Kaverini pyysi minua kerran mukaan hyppäämään, ja siitä se alkoi”, Kasai kertoo.

Hän haaveili mäkisuksista, mutta aina perheellä ei ollut rahaa juuri muuhun ruokaan kuin riisiin.

Vanhempi poika Takanobu Okabe antoi vanhoja suksiaan Kasaille, jotta tämä pääsi mäkeen.

Kasai katsoo alas ja muistelee nuoruuttaan.

Yhdeksännellä luokalla hän oli koehyppääjänä aikuisten kilpailuissa.

Silloin hänelle valkeni, että hänellä on mahdollisuuksia huipulle.

”Vaikka olin koehyppääjä, hyppäsin pisimmälle. Se on kiva muisto lapsuudestani.”

Kasai kirjaimellisesti ponnisti ylös- ja eteenpäin. Tuli menestystä mutta myös menetyksiä. Hänen äitinsä kuoli tulipalossa vuonna 1997, ja viime talvena hänen siskonsa kuoli sairauteen.

”Tiedän myös surun.”

Hän meni naimisiin kypsällä iällä pari vuotta sitten. Häistä näytettiin otteita Japanin televisiossakin, sillä Kasai on Japanissa kansallissankari.

Viime vuonna hän sai vaimonsa kanssa tyttären.

”Tietenkin vaimo ja tytär antavat voimaa, mutta tähän astikin sisarukset ja sukulaiset ovat olleet aina tukenani.”

Etunoja, kurotus

Saatuaan sukset Noriaki pääsi perheensä ja ystäviensä ansiosta Sapporoon oikeaan mäkihyppyvalmennukseen.

Eikä se ollut mitä tahansa valmennusta. Japanin mäkihyppyperinteet ovat ainakin yhtä vanhoja kuin Suomen. Japani kutsui norjalaisia mäkihyppytietäjiä opastamaan keisarikunnan nuoria jo vuonna 1929.

Sapporon legendaarinen hyppyrimäki rakennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1931. Samalla vuosikymmenellä suomalaiset alkoivat osallistua kansainvälisiin mäkihyppykilpailuihin.

Noriaki Kasai ja hänen harjoituskumppaninsa ilopilleri Masahiko Harada, Takanobu Okabe ja Kazuyoshi Funaki nojasivat vahvaan kansalliseen mäkihyppyperinteeseen noustessaan maailman huipulle 1990-luvun alkuvuosina.

Eikä perinne ollut ainoa asia, mihin japanilaiset nojasivat. He tulivat tunnetuksi valtavan rohkeasta etunojastaan, kun he kurottivat innokkaasti kohti kriittistä pistettä ja sen yli.

Kolmas asia, johon japanilaiset nuoret lahjakkuudet nojasivat, oli Nykänen.

”Katsoimme, miten hän hyppäsi, ja matkimme häntä. Seurasimme ponnistusta ja sitä, miten hänen suksensa asettuivat ponnistuksen jälkeen.”

Kysyn Kasailta, eivätkös japanilaiset mäkihyppääjät luoneet omaa, rohkeaa tyyliä aikoinaan.

”Ei, se oli vasta, kun siirryimme v-tyyliin. Sitä ennen matkimme Nykästä.”

Ratkaiseva liitopinta

Rahina kovenee muutaman sekunnin ajan, ja sitten se loppuu. Kuuluu vain vieno suhina, kun mäkihyppääjä lentää kohti pimeää taivaanrantaa.

Rukatunturin kyljessä hyppyrin vieressä kuhisee. Monta kymmentä valmentajaa ja apuvalmentajaa seuraa virallisia harjoituksia. Maailman parhaat mäkihyppääjät liukuvat vuoro vuoron perään tummanpuhuvassa illassa kohti hyppyriä.

Odotamme hyppyrin vieressä Noriaki Kasaita. Hyppääkö vanha herra harjoituksissa lainkaan?

Valmentaja Janne Väätäinen ei tiedä, kuten eivät Japanin maajoukkueenkaan valmentajat.

”Hän katselee olosuhteita ja päättää sitten”, Väätäinen kertoo.

Ponnistus on mäkihypyssä aina ollut kaikkein tärkein asia. Hyvällä lentotaidolla voi pelastaa metrejä myöhästyneen tai pystyyn suuntautuneen ponnistuksen jälkeen. Mutta paraskaan lentotaito ei nosta hyppääjää kärkeen, jos ponnistus on epäonnistunut.

Joskus aikoinaan kuului jopa ähkäisy, kun hyppääjä ponnisti hyppyrinnokalta. Tekniikka on v-tyylin aikana kehittynyt niin, että hyppääjät ponnistavat eteenpäin vauhdin suuntaan enemmän kuin koskaan ennen.

Väätäinen tulee koputtamaan olkapäälle:

”Noriaki hyppää.”

Viisitoista minuuttia myöhemmin vihreämustaan haalariin pukeutunut hyppääjä siirtyy lähtöriu’ulle. Hyppyrin jälkeen hänen kätensä ovat tutusti aivan vartalossa kiinni. Nopeasti kädet irtoavat vartalosta ja asettuvat sivulle, kämmenet alaspäin, kantopinnaksi. Tuon liikkeen verran Kasain tyyli on muuttunut 1990-luvulta, jolloin hän piti kädet tiukasti kiinni vartalossaan alastuloon asti. Jokainen kantava neliösentti on arvokas, kun mäkihyppääjä yrittää liitää mahdollisimman pitkälle.

Ja Kasai yrittää.

Viimeiset mielikuvahypyt

Lauantai on pimenemässä iltaan. Kauden ensimmäinen maailmancup-kilpailu on ohi, ja mäkihyppääjät ovat valmistautumassa seuraavana päivänä toiseen.

Koekierros on meneillään, kun Kasai saapuu Rukan mäkihyppymonttuun. Hän ei hyppää koekierrosta.

Pukuhuoneet ovat parakeissa, ja Japanin koppi on kaikkein rauhallisimmassa paikassa. Koppien takana verryttelyasuun ja lenkkareihin pukeutunut Kasai viimeistelee virettään vanhalla mäkihyppääjien menetelmällä.

Hän nousee pienen puulavan päälle seisomaan, kyykistyy ja istuu hetken kantapäidensä päällä venytellen jalkojensa lihaksia. Sen jälkeen hän asettuu vauhtimäen laskuasentoon.

Valmentaja Janne Väätäinen kumartuu hieman ja ojentaa kätensä. Kasai odottaa tovin ja ponnistaa ylös ja eteen. Ponnitus on terävä.

Väätäinen ottaa kiinni hänen lanteiltaan ja nostaa hyppääjän yläpuolelleen. Kasai on lentoasennossa joitain sekunteja, kunnes Väätäinen laskee hänet alas. He tekevät harjoituksen vielä toisen kerran, minkä jälkee he rupattelevat kevyesti muutaman kommentin japaniksi.

Kasai katoaa Väätäisen tsemppaamana pukukoppiin keskittymään ja vaihtamaan hyppytamineet päälle.

Reilun vartin kuluttua hän kävelee hiljakseen hissille, ja katoaa yksinäisyydessä kohti Rukan huippua.

Aaltoileva menestys

Janne Väätäisen ja Matti Nykäsen lisäksi Kasain elämän ja uran varrella on muitakin merkittäviä suomalaishahmoja.

”2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa epäonnistuin täysin. Se oli hirveän iso pettymys”, Kasai kertoo.

”Silloinkaan en ajatellut lopettamista, mutta aloin epäillä, voisinko enää koskaan saada mitään mitalia arvokisoissa.”

Kisojen jälkeen Kasain ryhmään palkattiin kaksi suomalaista valmentajaa, Topi Sarparanta ja Pekka Niemelä. Molemmat ovat Kasaita kolme vuotta nuorempia. Japanilaisille ikä merkitsee paljon.

”Siihen asti olin ajatellut, että mitä itseäni nuorempi valmentaja voisi minulle opettaa. Mutta Salt Lake City oli minulle niin iso pudotus, että ajattelin, että oli aloitettava jotain uutta.”

Sarparannan ja Niemelän valmennuksessa Kasai sai vuoden 2003 maailmanmestaruuskilpailuissa Italian Val di Fiemmessä kolme mitalia: hopeaa joukkuemäessä ja pronssia sekä normaali- että suurmäessä.

”Se todisti minulle, että vielä pystyn tähän.”

Sen jälkeen Kasailla on ollut lisää suomalaisia valmentajia. Ensin Jani Klinga ja nyt Janne Väätäinen. Hän myös harjoittelee paljon Suomessa, lähinnä Vuokatissa, Lahdessa ja Rovaniemellä.

Yhteistyö suomalaisten kanssa on aina sujunut moitteetta.

”Suomalaiset pitävät japanilaisista. Suomalaiset ymmärtävät hyvin japanilaisten mentaliteettia.”

Kasai on myös seurannut suomalaisen mäkihypyn viime vuosien alamäkeä.

”Voi olla, että suomalaisilla on vain huono kausi meneillään. Me japanilaisetkin olemme välillä hypänneet huonosti. Suomessa on ollut ja on hyviä hyppääjiä. Uskon, että suomalaiset tulevaisuudessa vielä nousevat. Ja Janne Ahonen tulee vielä!”

Tähtäin Koreassa

Hyppääjä hyppääjän jälkeen lentää Kuusamon pimeällä taivaalla ja laskeutuu monttuun. Useimpien kasvot ovat teinipoikamaisen sileät.

Suurin osa Kasain nykyisistä kilpakumppaneista ei ollut edes syntynyt, kun hän jo hyppäsi Lahdessa maailmanmestaruuskilpailuissa. Kun Kasai joskus lopettelee uraansa, hänen vanhoilla kilpakumppaneillaan lienee jo lapsenlapsia.

”Aion jatkaa 50-vuotiaaksi. Korean olympialaisissa tavoittelen kultamitalia, mutta tähtäimessäni ovat vielä seuraavatkin kisat”, Kasai sanoo.

”Ainakaan tähän mennessä en ole huomannut itsessäni mitään heikentymisen merkkejä. Uskon olevani huipulla vielä 50-vuotiaana.”

Hän itsekään tiedä, miten hän edelleen jaksaa innostua

”Voi olla, että monet kokemukset uran varrella auttavat Haluaisin itsekin tietää, miten jaksan edelleen.

Lentomäkien ystävä

Kasai on urallaan viihtynyt erityisesti suurissa mäissä.

Viime talvena hän hyppäsi uusitussa Kulmin lentomäessä mäkiennätyksen 240,5 metriä. Se on yli 35-vuotiaiden ja yli 40-vuotiaiden veteraanien maailmanennätys.

”En tiedä, miksi olen menestynyt juuri lentomäissä, mutta ainakin pidän niissä hyppäämisestä. Tavanomaisista mäistä pidän eniten suurmäestä, ja lentomäestä kaikkein eniten.”

Lentomäet ovat valtavia rakennelmia. Rukan Rukatunturi-suurmäki on maailman toiseksi suurin tavanomainen hyppyrimäki. Lentomäen hyppyri on suunnilleen samalla kohdalla kuin Rukan hyppyrimäen vauhtimäen huippu. Kun lentomäkeä katselee mäkimontusta, mittasuhteet menevät sekaisin.

Lentomäet ovat mäkihyppääjienkin mielestä valtavia. Toni Nieminen kertoi taannoin pelänneensä kovasti, kun hän hyppäsi ensimmäisenä ihmisenä yli 200 metriä Planican Letalnica-lentomäessä vuonna 1994. Myös muut mäkihyppääjät ovat kertoneet, että lentomäessä he paitsi nauttivat, myös välillä pelkäävät.

Mitä tuntee jättimäen lähtöpuomilla ikinuori japanilainen Noriaki Kasai?

”Aina kun tulee ensimmäinen hyppy lentomäestä, pelkään. Ja vielä toisessakin hypyssä”, Kasai kertoo.

”Kolmannessa hypyssä ja sen jälkeen en enää pelkää.”

Sitten Noriaki Kasai nauttii.