Putinin tyttäret pysyvät piilossa – Kukaan ei uskalla puhua heistä

Vladimir Putinilla on kaksi tytärtä, jotka pidetään poissa julkisuudesta, kuin piilossa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vladimir Putinin tyttäret Jekaterina (vas.) ja Maria ja syntyivät vuoden välein. Maria on vuoden Jekaterinaa vanhempi.

Vladimir Putinilla on kaksi tytärtä, jotka pidetään poissa julkisuudesta, kuin piilossa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ulla Janhonen

On vaikea sanoa, hymyileekö mies valokuvassa vai ei. Hänellä on sylissään kaksi pientä tyttöä, oikealla kädellä hän pitelee nuorempaa, vasemman käden hän on kietonut vanhemman lapsen ympärille, kuten kuka tahansa suojeleva isä.

Hän ei kuitenkaan ole kuka tahansa perheenisä. Hän on Vladimir Putin, joka valittiin 18.3.2018 neljännen kerran Venäjän presidentiksi.

Mustavalkokuva on todennäköisesti otettu entisessä Itä-Saksassa Dresdenissä, jossa Putin työskenteli KGB:n palveluksessa 1985–1989. Kuvassa kuopus Jekaterina on alle vuoden, Maria noin kaksivuotias.

Putinin tyttäret ovat syntyneet vuosina 1985 ja 1986, mutta juuri muuta heistä ei tiedetä. Miksi?

Kenen tahdosta Putinin tyttäret halutaan pitää poissa julkisuudesta?

Katerina Tihonova syntyi samana päivänä kuin Jekaterina Putina

Moskovan yliopistossa työskentelee Katerina Tihonova -niminen nainen. Hän on mukana projektissa, jonka tarkoitus on kerätä varoja yliopistolle. Muun muassa tämän asian sai selville venäläinen, riippumaton New Times -lehti, jonka tutkivat toimittajat yrittivät avata salaisuuksien verhoa Putinin tyttäristä joulukuussa 2016.

Helppoa se ei ollut, sillä tyttäriä suojelee vaikenijoiden muuri.

Katerina Tihonova on syntynyt Dresdenissä samana päivänä kuin Jekaterina Putina. Tihonova-nimen hän on ottanut isoäidiltään. Hän on todennäköisesti Vladimir Putinin nuorempi tytär.

Katerina Tihonovalla on satoja työtovereita, ja yliopisto on täynnä älymystöä, joka suhtautuu kriittisesti Putiniin. Kuitenkaan kukaan heistä ei levittele tietoja Katerina Tihonovasta, lataa kuvia tapaamisista Facebookiin tai twiittaa iloisista illanistujaisista. Ystävien, naapureiden, opiskelu- ja työtovereiden suut ovat kuin sinetöidyt.

Miksi?

Koska ihmiset Katerina Tihonovan ympärillä ymmärtävät, että jos hän on Putinin tytär, hän on erittäin varakas.

Raha ratkaisee

Pieniä uutisia tyttäristä tihkuu aika ajoin.

Jekaterinasta tiedetään esimerkiksi se, että hän on ollut naimisissa Kirill Šamalovin kanssa. Kirill on presidentti Putinin lähipiiriläisen ja ystävän, upporikkaan Nikolai Šamalovin poika. Tämän vuoden tammikuussa huhuttiin, että pari olisi eronnut. Putinin sisäpiiri ei ole vahvistanut uutista.

 Šamalovin perhe on Venäjän kymmenen rikkaimman perheen joukossa, sillä perheen varallisuus on 2,1 miljardia euroa.

Jekaterina ja Kirill avioituivat helmikuussa 2013. Uutistoimisto Reuters sai selville, että häät pidettiin Karjalankannaksella sijaitsevassa Igoran hiihtokeskuksessa, jonka Šamalovit osittain omistavat.

Häitä juhli sata tarkoin valittua vierasta, jotka eivät saaneet viedä kännyköitä juhlatilaan. Hääpari saapui paikalle kuin elokuvissa, valkoisten hevosten vetämällä reellä.

Nikolai Šamalov on Venäjän Bank Rossijan osakas, ja hänen huhutaan siirtäneen Putinin käyttöön suuria rahamääriä vuosien mittaan. Juuri tässä saattaa olla selitys sille, että Jekaterinan kollegat eivät kerro tämän elämästä.

”Tämä on käytännön esimerkki itsesensuurista. Putinin tytär haluaa pitää matalaa profiilia ja häntä suojellaan vaistomaisesti. Yliopistot ovat Venäjällä samoissa ongelmissa kuin muuallakin, tällaisessa pelissä kannattaa pyrkiä Jekaterina Tihonovan puheille”, tutkijatohtori Jussi Lassila Aleksanteri-instituutista sanoo.

”Jos pääsee hänen kanssaan hyviin väleihin, pääsee samalla hyvin korkean tason suojelukseen. Se tietää hyviä resursseja, vaikka suhtautuisikin Kremliin kriittisesti.”

Venäjällä asiat perustuvat ja hoituvat henkilökohtaisten suhteiden kautta.

”Näihin henkilökohtaisiin verkostoihin liittyy aina palkitseminen, mutta myös rankaisu. Ja se tuottaa keskinäisen riippuvuussysteemin, jossa jokainen osoittaa toista pistoolilla”, Lassila selittää.

”Jos yksi joutuu liriin, myös toinen joutuu liriin.”

Jekaterina harrastaa akrobaattista rock’n’rollia

Brittilehti The Daily Mail kertoi puolestaan tammikuussa 2015, että Jekaterina Tihonova olisi myös Acrobatic Rock’n Roll -akrobatiajärjestön varapuheenjohtaja, sillä järjestön puheenjohtaja on syntynyt samana päivänä ja saman vuonna Dresdenissä kuin Jekaterina.

Jekaterinsta tiedetään, että harrastaa akrobaattista rock’n’rollia ja on pärjännyt hyvin muun muassa maailmanmestaruuskilpailuissa neljä vuotta sitten Venäjällä.

Neljä Mariaa – Putinin sisäpiiri sulkee suut

Entä Putinin vanhempi tytär Maria?

Hän on pysynyt tuntemattomana neljän eri sukunimen turvin. Yksi niistä on Vorontsova.

Maria Vorontsova -niminen nainen opiskeli lääketiedettä Moskovan yliopistossa vuosina 2006–2011. Hän on kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita, joita on julkaistu myös ulkomaisissa tiedelehdissä.

Vorontsovan ohjaaja yliopistossa oli Venäjän tiedeakatemian vararehtori Ivan Dedov. Ei ole sattumaa, että tämän jälkeen Dedov sai johtaakseen terveysministeriön alaisen Endrokrinologian keskuksen, jota valtio tukee avokätisesti.

Maria saattaa siis nykyään työskennellä lääkärinä, mutta missä ja millä nimellä?

Hollantilaisen aviomiehensä Jorrit Joost Fassenin Maria tapasi Moskovassa, jonne tämä saapui 2006 ja aloitti työt Gazpromin kehitysjohtajana.

Välillä Maria muutti miehensä kanssa Hollantiin, lähelle Haagia Voorchotenin kylään, josta he ostivat hulppean asunnon. On myös huhuttu, että Marialla olisi poikalapsi, mikä tarkoittaa, että Putin olisi isoisä.

Kesällä 2014 Itä-Ukrainassa ammuttiin alas malesialaiskone, joka oli matkalla Amsterdamista Kuala Lumpuriin. Kaikki matkustajat kuolivat, suuri osa heistä oli Haagista. Venäläisenä Maria alkoi tuntea itsensä uhatuksi ja muutti Moskovaan.

Pian malesialaiskoneen onnettomuuden jälkeen eräs talo Moskovassa sai uudet asukkaat, kolmekymppisen pariskunnan. Talo sijaitsee Novinskij bulvarilla Moskovan keskustan kupeessa, lähellä Yhdysvaltojen lähetystöä.

Tämä seitsenkerroksinen talo on rakennettu 1930-luvulla korkea-arvoisten virkamiesten asuintaloksi, mutta se ei ole varsinainen luksustalo, sillä moskovalaiseliitti asuu yleensä kaupungin ulkopuolella.

Samaan aikaan, kun nuori pariskunta muutti taloon, pihatielle asennettiin puomi ja rappukäytävästä tuli vartioitu. Pariskunnan nainen liikkui henkivartijoiden kanssa ja kulki sireenimaasturilla.

Pidetään varmana, että nainen on Putinin vanhempi tytär Maria. Hänen osoitteensa onki selville yksi Venäjän arvostetuimmista rikostoimittajista Sergei Kanev, joka sai tietonsa Kremlin-lähteistään, viranomaisilta ja sosiaalisesta mediasta.

Hufvudstadsbladetin Moskovan-kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén meni talvella 2016  talvena talon pihalle ja tapasi yhden talon asukkaista. Asuuko talossa Putinin tytär, Lauren tiedusteli (Hbl 25.3. 2016).

Asukas yllättyi kysymyksestä ja ihmetteli, miksi Putin antaisi tyttärensä asua talossa, jossa on vain tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä. Asukkaan mukaan puomin olivat rakentaneet asukkaat itse, koska he halusivat rauhoittaa pihan autoilta.

Jos talon asukas oli Marian naapuri, hän osasi hyvin suojella tätä. Hän oli ilmeisesti päässyt Putinin lähipiiriin ja sulki siksi suunsa.

Vladimir Putin on ylpeä isä

Vuonna 2016 New Times julkaisi kohuartikkelin Putinin tyttäristä. Samana päivänä, kun juttu ilmestyi, lehden nettisivuille hyökättiin. Kesällä 2016 tuttu paino ilmoitti yllättäen, ettei se voi painaa lehteä. Lehti kuitenkin löysi toisen painon, ja se ilmestyi, joskin myöhässä.

Putin itse mainitsi joulukuussa 2015 pitämässään vuotuisessa tiedotustilaisuudessa muutamalla lauseella tyttärensä.

”He eivät ole mukana liike-elämässä eivätkä politiikassa. He eivät koskaan ole olleet ihmelapsia eivätkä nauti huomiosta, vaan elävät vain omaa elämäänsä”, Putin sanoi.

”He asuvat Venäjällä, eivätkä he ole koskaan saaneet koulutusta muualla kuin Venäjällä. Olen ylpeä heistä. He jatkavat opintojaan ja tekevät töitä. Tyttäreni puhuvat sujuvasti kolmea eurooppalaista kieltä.”

Putin haluaa todennäköisesti pitää tyttärensä piilossa, koska he ovat rikkaita, kun samaan aikaan kansa kärvistelee. Tytärten esillä olo saattaisi tuoda ikävästi mieleen korruption, vaikka heidän elämäntyylinsä ei olekaan niin yltiöpäisen ylellistä kuin monen muun venäläisen raharikkaan.

Viimeisimpien tietojen mukaan tyttäret olisivat riitaantuneet keskenään eivätkä olisi missään tekemisissä keskenään. Onko tämäkin tieto levitetty vain hämäykseksi?

Ehkä tyttäret kertovat totuuden sitten, kun Putin ei enää ole presidentti, mutta aika näyttää, milloin se voisi tapahtua.

Lue myös: Tällainen on Venäjän eliitin keidas: Vladimir Putin oli tuttu vieras pietarilaisessa luksusravintolassa – ”Hänellä oli aina mukana oma viininkaataja, tarjoilija, lääkäri sekä jonkinlainen liikkuva mikrobiologinen laboratorio”

Loppuuko salailu Putinin jälkeen?

seura.fi

X