Mielenosoituksia, mellakoita, aseiden pauketta - 1917 oli Suomessa pelon vuosi

Pietarin kaduilla ammutaan. Nevski Prospektia pitkin kulkee mieltään osoittavia työläisiä ja sotilaita. He kantavat punaisia lippuja, ja heillä on punaiset käsivarsinauhat. Kaikkialla kuuluu sama sana: svoboda, vapaus!

Eletään maaliskuun 12. päivää 1917. Vallankumous on todellisuutta.

Sotilaat ovat saaneet tarpeekseen maailmansodasta. Heitä pakenee rintamilta. Venäjän tappiollinen armeija on ahdingossa. Sotaan on kyllästynyt myös kansa. Tsaari Nikolai II luopuu kruunustaan 15. maaliskuuta. Vallan ottaa väliaikainen hallitus.

Suomi on osa keisarillista Venäjää. Kenraalikuvernööri Frans Albert Seyn kuulostelee levottomana, mitä Pietarissa oikein tapahtuu. Kokonaisuus on vielä huhujen varassa.

Venäläiset taistelulaivat höyryävät ankkurissa Kruunuvuoren selällä. Helsinki on Itämeren laivaston tärkeä tukikohta.

16. maaliskuuta laivoilta kuuluu laukausten ääniä. Matruusit ovat ottaneet vallan omiin käsiinsä. Upseereita pidätetään, mastoihin nousee punaisia lyhtyjä. Svoboda! Vapaus!

Helsingin kaduilla tungeksii ihmisjoukkoja, punaisia nauhakkeita ilmestyy ihmisten rintapieliin. Suomea on yritetty venäläistää vuosisadan alusta asti. Ovatko sortovuodet vihdoin ohi?

Herrojen juoni

Suurimmissa kaupungeissa on pulaa elintarvikkeista. Leipäviljaa ei enää saada Venäjältä niin kuin ennen vallankumousta, voita ja lihaakin on niukalti. Työväestön keskuudessa voimistuu käsitys, että pula on pelkkä herrojen juoni. Kyllä ruokaa on, mutta herrat kätkevät sen salaisiin varastoihinsa.

Ruokakauppojen edessä luikertelee pitkiä jonoja. Tarjolla on sentään lanttuja, nauriita, perunoita ja silakoita. Hinnat nousevat päivä päivältä yhä korkeammiksi. Kaiken lisäksi on ruokittava venäläiset sotilaat, joita on maassa edelleen noin 70 000.

Turvallisuuden tunnetta nakertaa vallankumouksen riehaannuttamien venäläissotilaiden mielivalta. Helsingin senaatintorille marssiva sotilasryhmä alkaa irrotella koristekruunuja Aleksanteri II:n patsaasta. Kauppatorilla suistetaan messinkipallo kruunattuine kotkineen alas Keisarinnan kiven päältä.

Enää ei Venäjällä vallitse tsaarinvalta, ei siis myöskään Suomessa. Valtiopäivien avajaisissa 11.4. senaatin sosialidemokraattinen puheenjohtaja Oskari Tokoi sanoo: ”Suomen kansa on aikojen kuluessa kehittynyt ja kypsynyt itsenäiseksi kansaksi.”

Tavoite selvenee viikko viikolta, mutta kansa alkaa jakaantua kahtia. Huhtikuussa liikehtii työväki: kymmentuntinen työpäivä on aikansa elänyt!

Ammattijärjestöjen jäsenmäärät kasvavat, työpaikoilla lakkoillaan. Porvarisrouvat suostuvat antamaan palvelijattarille vapaata kahtena päivänä viikossa, mutta vasta kun kaikki päivän työt on tehty.

Kuuma kesä

Lounais-Suomen kartanoissa ja suurtiloilla syntyy lakkorettelöitä. Maataloustyöväki vaatii lisää palkkaa ja lyhyempiä työpäiviä. Torppareita ärsyttää torpparilain viivästyminen. Tila toisensa jälkeen joutuu lakon kohteeksi. Lehmiä lypsämään meneviä emäntiäkin pidetään rikkureina.

Toukokuun lopulla puhkeaa Mouhijärvellä maanviljelystyöläisten lakko. Paikallista meijeriä vaaditaan suljettavaksi. Toukokylvöjen tekijät ja lakkovahdit joutuvat käsirysyyn. Suomen hallituksen jäsenet kiertävät sovittelijoina pitäjästä toiseen.

Huittisissa menevät maatyöläiset lakkoon 12. heinäkuuta. Vaaditaan meijerin sulkemista. Enää ei jäädä pelkän käsirysyn asteelle. Meijerin puolustajia on kolmisenkymmentä, lakkolaisia toistasataa. Kun lakkolaiset lähtevät Lauttakylän torilta, meijerin puolustajat tarttuvat kivääreihin; seitsemän lakkolaista haavoittuu.

Lakot synnyttävät vastareaktion. Loimaan maanviljelijöiden kokoukseen osallistuu yli 300 miestä. Päätetään perustaa Loimaan seudun järjestyskunta. Niin myös tapahtuu. Aseita hankitaan, ja 170 jalka- ja 60 ratsumiehen osasto alkaa partioida laajalla alueella. Maaseudun työväki kuuntelee synkkänä kyliensä laidalta kantautuvaa räiskintää. Järjestyskunnat harjoittelevat, kiväärit puhuvat.

Voimellakoita

Turussa ryntää 9. elokuuta satapäin ihmisiä Valion kellareihin ja kantaa ulos yli 500 voiastiaa. Illalla torille kertyy runsaasti väkeä: kaikki elintarvikkeet on takavarikoitava ja keinottelu lopetettava!

Yleisesti tiedetään, että keinottelijat, gulashiparoonit, hankkivat elintarvikkeita maaseudulta ja myyvät ne korkeaan hintaan. Tampereella pidetystä työväen kokouksesta lähtee senaatille viesti: gulashit on hirtettävä ja elintarpeiden piilottajia rangaistava ankarasti.

Turun tapahtumista saadaan tietää Helsingissä. Runsas väkijoukko lähtee kohti Maanviljelijäin maitokeskusta. Valtio saa pitää 1 600 astiaa, mutta loput myydään viiden markan kilohintaan. Kiihko kasvaa. Ihmisryhmät jahtaavat voita eri puolilta kaupunkia – jopa Jätkäsaaren laiturin proomuista. Voita kääritään sanomalehtipaperiin tai esiliinojen helmoihin.

Veri vuotaa

Yleinen järjestys on muutenkin karkaamassa käsistä. Osasyyllisiä ovat venäläiset sotilaat, jotka ovat pitkin kesää esiintyneet yhä röyhkeämmin: tapahtuu varkauksia, ryöstöjä, tappoja. Jotain on tehtävä – ja tehdään myös.

Laillisen hallitusvallan turvaksi perustetaan suojeluskuntia Etelä-Suomen kaupunkeihin. Työväen piirissä niitä aletaan kutsua lahtarikaarteiksi, koska ne kuulemma aikovat lahdata työläisiä niin kuin lahdataan sikoja.

Vastapainoksi syntyy työväen järjestys- eli punakaarteja.

Verta vuodatetaan Porissa elokuun lopulla. Viisi mellakoinutta työmiestä viedään poliisiasemalle, mistä heitä yritetään vapauttaa väkisin. Yritykset jatkuvat iltaa myöhemmin. Porvarillinen järjestyskunta asettuu lähes sadan miehen voimin hyökkääjiä torjumaan. Toistakymmentä ihmistä haavoittuu, osa heistä vakavasti.

Ottakaa valta käsiinne!

Marraskuun 7. päivänä Vladimir Leninin johtamat bolshevikit kaappaavat Venäjällä vallan. Maan voimaton väliaikainen hallitus ei kykene sitä estämään. Jo toinen vallankumous saman vuoden aikana on tosiasia.

Pietarista lähtee viestejä Suomen sosialisteille: tehkää samoin, ottakaa valta käsiinne!

Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto julistaa yleislakon alkavaksi 14.11. Työväen järjestyskaartit marssivat kaduille, senaatin virkatalo Helsingissä miehitetään. Maalaisliiton kansanedustaja Santeri Alkio sanoo: ”Minun täytyy sanoa, että minä vakavasti pelkään kansalaissotaa.”

Päivää myöhemmin eduskunta päättää ryhtyä käyttämään ylintä valtaa, jonka haltijasta on oltu epävarmoja maaliskuun vallankumouksesta alkaen.

Työväen keskusneuvostoa hiillostetaan edelleen, jotta se panisi vallankumouksen käyntiin. Sen jäsenet epäröivät. Aamuyöllä 16. marraskuuta neuvostossa äänestetään. Vallankaappauksen kannattajat voittavat, mutta toimeenpanijoiksi valitut kääntävät kelkkansa.

Maltillisten voitto

Marraskuun 18. päivänä keskusneuvosto määrää yleislakon lopetettavaksi. Helsingin työväentalon pihalle kerääntyneet joukot ovat raivoissaan. Vallankumous on jo käden ulottuvilla, mutta nyt siitä aiotaan luopua. Lakko päättyy 20. päivän vastaisena yönä.

Sosialidemokraattien ylimääräisen puoluekokouksen tunnelma on kiihkeä – ollaan vallankumouksen puolesta ja vallankumousta vastaan. Maltilliset voittavat myöhään 27. marraskuuta pidetyn äänestyksen. Vallankumous on kuivunut kokoon.

Lakkoviikon aikana venäläiset matruusit ja punakaartilaiset ovat surmanneet kolmisenkymmentä ihmistä. Olot eivät rauhoitu joulukuussa. Tampereella aseistetut kaartilaiset piirittävät kaupungintalon, estävät kaupunginvaltuutettujen kokouksen ja pitävät heitä vuorokauden vankinaan. He ovat vaatineet palkankorotuksia, joita ei ollut saatu.

Valtuutetut pääsevät vapaiksi vasta kun myönteinen päätös on tehty.

Samat tavoitteet

Eduskunta kokoontuu Heimolan talossa 4. joulukuuta lähes täysilukuisena. Senaatin (hallitus) uusi puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvud lukee kuin ohimennen lyhyen tiedonannon: ”Vuosisatainen vapauden kaipuumme on toteutettava. Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.”

Pelkkä tiedonanto ei riitä. Hallituksen on annettava erityinen itsenäisyysjulistus eduskunnan hyväksyttäväksi.

Seuraavan istuntonsa eduskunta pitää 6. joulukuuta, jolloin äänestetään senaatin ja sosialidemokraattien julistusehdotuksen kesken.

Molempien ehdotusten tavoite on sama – Suomen itsenäisyys. Sosialistit vaativat kuitenkin ensin neuvottelua Neuvosto-Venäjän vallanpitäjien kanssa. Senaatin ehdotus voittaa. Itsenäisyysjulistus on saanut virallisen siunauksensa pilvisenä pakkaspäivänä.

Aselaiva Saksasta

Turussa yleisestä järjestyksestä vastaava työväen miliisi ryhtyy lakkoon 15. joulukuuta. Väkijoukot alkavat ryöstellä kauppoja, joiden näyteikkunat isketään säpäleiksi. Ruokatavarat kelpaavat, samoin vaatteet ja kengät; kravattien pitää olla koreita ja housunkannattimien oikean pituisia.

Oskari Tokoi kirjoittaa Turun tapahtumista: ”Tällainen ryöstö ei ole vallankumousta vaan vallankumousliikkeen lokaan tallaamista.”

Samoihin aikoihin kulkee täysinäisiä hevosrekiä Pohjanmaan rannikon teitä pitäjästä toiseen. Reet ovat täynnä saksalaisesta S/S Equity-aluksesta purettuja aseita, jotka tulevat suojeluskuntien käyttöön.

Laivalla palaavat Suomeen myös ensimmäiset Saksassa sotilaskoulutusta ja sotakokemusta saaneet suomalaiset jääkärit. Heidän päämääränsä on vapauttaa isänmaa Venäjän ikeen alta.

Tunnustus viivästyy

Joulunpyhien jälkeen Suomen senaatin valtuuskunnan jäsenet Carl Enckell ja Gustaf Idman matkustavat Pietariin. On saatava neuvostohallitukselta tunnustus Suomen itsenäisyydelle.

He tapaavat Leninin, joka sanoo, että tunnustuksen saaminen on varsin yksinkertaista: hallituksenne kirjoittakoon meille kirjeen, johon vastaamme saman tien.

Enckell ja Idman palaavat Helsinkiin, mutta saapuvat uudelleen Pietariin aamulla 30. joulukuuta. Heidän seurassaan on nyt myös pääministeri Svinhufvud.

Miehillä on mukanaan Leninin pyytämä Suomen senaatin laatima paperi allekirjoitettavaksi. Sitä ei kuitenkaan hyväksytä, koska se on osoitettu Venäjän hallitukselle eikä kansankomissarien neuvostolle. Virhe on korjattava.

Korjauspyynnön suomalaiset saavat illalla. Uusi yritys voidaan tehdä vasta uudenvuoden aattona. Smolnassa on vilskettä. Idman, Enckell ja Svinhufvud istuvat ja odottelevat pöydän kulmalla lakit kädessä ja turkit yllään.

Odotus venyy iltaan asti. Vasta vuoden 1917 viimeisen päivän viime minuutteina he saavat ohuelle paperille kirjoitetun asiakirjan: Kansankomissaarien neuvosto on päättänyt ehdottaa Neuvosto-Venäjän toimeenpanevalle keskuskomitealle, että Suomen tasavallan valtiollinen itsenäisyys tunnustetaan.

Kohti sisällissotaa

Lopullisen siunauksen päätökselleen komitea antaa 4.1.1918. Eduskunta saa siitä tiedon vuoden ensimmäisessä istunnossaan.

Lauantaina 25. tammikuuta kello 23 nousee punainen lyhty työväentalon torniin Helsingin Siltasaaressa. Punakaartit lähtevät liikkeelle 27. päivä.

Seuraavana päivänä Carl Gustaf Mannerheimin johtamat valkoiset alkavat riisua Pohjanmaan venäläisiä varuskuntia aseista.

Sisällissota on alkanut.