Natsi-Saksa suunnitteli Suomelle synkän tulevaisuuden: Kohtalona alistettu satelliittivaltio

Natsi-Saksa laati ahkerasti suunnitelmia Euroopan muokkaamiseksi voitetun sodan jälkeen. Suomen osaksi kaavailtiin lähinnä toisen luokan avustajan roolia.
Jukka Vuorio
Historia 9.3.2016 10:57

Saksalla oli 1930-luvulta alkaen vahva taloudellinen omavaraisuuspyrkimys. Sotaan valmistautuvassa maassa ajateltiin, että Saksan kaltainen maa ei strategista syistä voi jäädä raaka-aineiden puutteen vuoksi kenenkään armoille. Erilaiset raaka-ainetoimittajamaat oli siis saatava eriasteisiin alistussuhteisiin. Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan, VTT Markku Jokisipilän mukaan Suomellekin olisi langennut raaka-ainetoimittajan tehtävä.

”Suomesta olisi viety ainakin puuta ja kenties vähän pidemmälle jalostettuna paperia. Petsamon nikkeli oli jo sodan aikana Saksalle tärkeä asia. Suomella olisi ollut eräänlainen satelliittivaltion rooli, joka olisi liittynyt nimenomaan Saksan suurvalta-aseman palvelemiseen.”

Kansallissosialistien piirtämissä Euroopan tulevaisuuden kartoissa esimerkiksi Puolan, Ukrainan ja Baltian maiden valtiot olisivat lakanneet olemasta. Ranska, Belgia ja Hollanti oli ajateltu vasallivaltioiksi, Tanska ja Norja puolestaan eräänlaisiksi siirtokunniksi.

Ruotsi, Irlanti ja Islanti saisivat toistaiseksi pysytellä puolueettomina.

Suomi sen sijaan on usein merkitty itsenäiseksi valtioksi. Olisiko Suomi todella voinut natsi-Saksan rinnalla säilyä itsenäisenä valtiona?

”Tässä mennään jo todella hurjalle spekulaation tasolle, mutta kyllä meillä varmaan itsenäinen valtio olisi. Tosin sen suhde Saksaan olisi ollut vähintään yhtä alisteinen kuin suhde Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana.Yya-sopimushan rajoitti silloin Suomen kansainvälistä asemaa. Saksa olisi taatusti varmistanut omien turvallisuus- ja talousintressiensä toteutumisen. Kehitykseltään Suomi olisi jäänyt takapajuisemmaksi valtioksi kuin nyt.”

Ay-toiminta ja puolueita olisi kielletty

Natsi-Saksan saavutuksiksi mainitaan usein esimerkiksi lähes täystyöllisyyden saavuttaminen. Toisaalta keinot siihen olivat vähintään arveluttavia ja tilastoja kaunisteli myös se seikka, että miljoonat olivat menettäneet kansalaisoikeutensa. Heitä ei laskettu tilastoihin.

Muutenkin tilastointi koski lähinnä miehiä, sillä natsi-Saksan antifeministisessä ideologiassa naiset nähtiin synnyttäjinä sekä kodin- ja perheenhoitajina. Heitä ei haluttu työelämään.

Sotaan valmistautuva maa loi runsaasti työpaikkoja tehtaissa ja erilaisissa suureellisissa rakennusprojekteissa. Samalla Hitler kielsi ammattiliitot ja teki lakoista laittomia. Työntekijän kieltäytyminen tarjotusta työstä muuttui kielletyksi ja työpaikkaa sai vaihtaa vain työnantajien suostumuksella. Palkat laskivat Saksassa vuodesta 1933 vuoteen 1938 mennessä noin neljänneksellä.

Samanlainen kehityskulku työelämään olisi ollut odotettavissa myös Suomessa, mikäli oikeistovoimat olisivat päässeet sodan jälkeen valtaan.

”Suomen tuotantoelämä olisi täysin alistettu poliittiselle ohjaamiselle. Siinä porukassa, joka Suomessa olisi pitänyt valtaa Saksan voittaman sodan jälkeen, oli työnantajapuoli hyvin edustettuna ja osa heistä vieroksui sosiaalidemokraattista puoluetta voimakkaasti”, sanoo Jokisipilä.

Suomeen syntynyt pohjoismainen sosiaalidemokratia ja kansallissosialismi ovat toisilleen täysin vieraita, ja se olisi näkynyt myös työelämässä.

”Kokoomuksestakin löytyi niitä, joiden mukaan sosiaalidemokraattinen puolue pitäisi kieltää lailla, koska sillä on ideologiassa sama lähtökohta kuin kommunismilla. Nykyisen hyvinvointivaltion rakentaminen olisi jäänyt aivan alkutekijöihinsä.”

Jos demareita ei olisi kielletty lailla, vasemmiston toiminta olisi joka tapauksessa joutunut todella ahtaalle, ja puoluekartta olisi sodan jälkeen mennyt Suomessa uusiksi.

”Ehkä meillä olisi voinut olla samankaltainen järjestelmä kuin Itä-Saksassa, joka tosiasiallisesti oli yksipuoluejärjestelemä, mutta muitakin puolueita oli olemassa. Mitään äärivasemmistoa ei olisi ollut lainkaan ja sosiaalidemokraatitkin olisivat joutuneet hyvin ahdistettuun asemaan. Valta olisi ollut oikeistokonservatiivisen porukan käsissä.”

Natsi-Saksalle Neuvostoliiton kohtalo

Sodan voittamisesta huolimatta kansallissosialistista Suur-Saksaa tuskin enää olisi olemassa. Vuosikymmenten kuluessa natsi-Saksa olisi Jokisipilän mukaan kärsinyt Neuvostoliiton kohtalon, eli romahtanut ja hajonnut.

”Pidän sitä aika todennäköisenä. Teknologinen kehitys on muissakin tapauksissa ajanut totalitaarisista diktatuureista ohi. Neuvostoliiton kansalaiset alkoivat 1980-luvulla nähdä minkälainen kulutustaso kapitalistisessa lännessä oli. Sitä myötä he menettivät uskonsa kommunistiseen järjestelmään.”

Natsi-Saksa olisi voinut ehkä pyristellä jonkin aikaa pidempään kuin Neuvostoliitto, koska järjestelmässä oli mukana myös kapitalistinen elementti.

”Ehkä siitä olisi seurannut jonkinlainen Kiinan kaltainen järjestelmä, jossa on kapitalistista talousjärjestelmää, mutta politiikassa kuitenkin yksipuoluediktatuuri. Toisaalta eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu laillisuusajattelu ja ihmisoikeuksien huomioiminen huomattavasti kiinteämmin kuin esimerkiksi kiinalaiseen identiteettiin. Ajan myötä olisi muuttunut mahdottomaksi pyörittää sellaista järjestelmää Euroopassa.”

Holokaustin paljastuminen kuvotti

Suomalaisten odotukset liitosta natsi-Saksan kanssa vaihtelivat suuresti.

”Poliittisessa keskustassa ja siitä vasemmalle olevilla ihmisillä ei ollut silloinkaan mitään positiivisia odotuksia liittosuhteesta Saksan kanssa. Kokoomuslaisille oikeistokonservatiiveille kansallissosialistisen Saksan kiinnostavuus liittyi pidemmän aikavälin saksalaismielisyyteen. He olivat valmiita sietämään kansallissosialismin negatiivisia puolia sillä ajattelumallilla, että kansallissosialistinen Saksakin on kuitenkin Saksa”, Markku Jokisipilä sanoo.

Silti oikeistossakin koettiin kuvotusta, kun natsien synkimmät salaisuudet tulivat julki.

”Suomalaisille oikeistolaisillekin tuli kyllä ikävänä yllätyksenä esimerkiksi teollisen tason juutalaisten murhaaminen. Että Saksassa oli valjastettu se teollinen ja teknologinen osaaminen näin mielipuolisen suunnitelman toteuttamiseen.”

Jokisipilän mukaan suomalaisen politiikan johtohahmojen, kuten presidentti Risto Rytin, marsalkka Mannerheimin ja muun muassa ulkoministerin salkkua hoitaneen Väinö Tannerin poliittiset näkemykset olivat kansallissosialismille vieraita, ja miehet ihailivat pikemminkin brittiläistä kulttuuria.

”Mutta he pohtivat kylmästi, että miten Suomi pystyy pelaamaan korttinsa siten, että se selviää näistä maailmaa koettelevista myllerryksistä. Sehän oli nuorallatanssia, jossa ei kannattanut heittäytyä turhan krantuksi, että mikä isomman liittolaisen ideologinen agenda oli. Kansainvälisessä politiikassa pienen valtion asema on sellainen, että jos apua on jostain tarjolla, sitä kannattaa ottaa.”

Yksilön kannalta nähtynä Neuvostoliitto ja natsi-Saksa vaikuttavat monin paikoin hyvin samanlaisilta, vaikka ideologisesti ne on ajateltu vastakkaisiin ääripäihin. Kumpikin oli hyvin polarisoitunut yhteiskunta, jossa olisi ollut vauras tuotantokoneistoa hallussaan pitävä valtaeliitti, vahva armeija ja poliisi sekä iso massa ihmisiä, joilta puuttui nykyiset laajat kansalaisoikeudet.

”Kummassakin valtion johtoblokki tekee päätökset ja kansan tehtävä on vain luottaa ja alistua. Järjestelmää ei saanut kyseenalaistaa eikä kritisoida millään lailla. Äärivasemmiston ja äärioikeiston välinen ideologinen jana ei ole suora viiva, vaan pikemminkin hevosenkengän muotoinen. Demokratia on siinä keskellä ja äärivasemmisto ja äärioikeisto ovat siitä yhtä kaukana. ”

Jutun lähteenä on käytetty juuri suomeksi ilmestynyttä Chris McNabin teosta Natsi-Saksan salaiset suunnitelmat. Uusi maailmanjärjestys (Minerva).

Keskustelu

Ruotsi avoitteli Suomeen samaa hyväksikäyttösuhdetta. Siitä syntyi Anjalan liitot ja muu kapinointi.
Venäjän avulla päästiin kansakunnaksi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Ruotsi ei silti luovuttanut, vaan havitteli vielä senkin jälkeen Ahvenanmaata ja pohjoista Suomea itsenäistymisen jälkeen.

Toisen polven ruotsalainen mamu, maanisen svekomanian perustaja, A. O. Freudenthal suhtautui suomenkielisiin samoin kuin artikkelissa on kuvattu saksalaisten suhtautumista. Freudenthalin alistamispyrkimyksiä kuvastaa se, että svekomaanit alkoivat viettää täällä Ruotsalaisuuden Päivää Gustav Adolf den Storen muistopäivänä 6. marraskuuta. Hänen mielestään ruotsia puhuvat eivät olisi saaneet kutsua itseään suomalaisiksi, koska he muodostivat oman (ylemmän) rotunsa erossa suomalaisten keltaisesta rodusta.

Svekomaanien harjoittama sortopolitiikka saattoi olla viimeinen ratkaiseva yllyke vuoden 1918 sisällissotaan, jota RKP:n puheenjohtaja kutsui myöhemmin kahden eri rodun väliseksi taisteluksi.

RKP oli mukana vaikuttamassa siihen, että hyuomattava osa sosialidemokraattisista kansanedustajistakin tapettiin ja myös siihen, että valkoisen puolen sotarikolliset jätettiin kutsumatta oikeuteen.

Jostakin syystä demarien johtaja Tanner loi yhteistoimintasuhteet ruotsalaispuolueeseen. Olisikohan Tanner saanut heiltä yrityksiinsä lainoja.

Pariisin rauhansopimuksessa ei äärioikeistolaista ruotsalaispuoluetta kielletty. Arvelen sen johtuneen siitä syystä, että se oli ns. rauhaoppositiossa hiukan sabotoiden Suomen sotimista.

Rotuopista puolueohjelmassaan RKP luopui vuonna 1956 eli samana vuotena kuin Uppsalan rotutieteen laitos sirrettiin yliopiston peräkamareihin.

————————————-
Koulutustavoitteenaan ovat freudentatalistit määrätietoisesti pyrkineet sabotoimaan suomenkielisten kouluttautumista, jotta paremmin pystyisivät heitä pomottamaan. Suomenkielisten korkeakoulutuksen kehittämisessä RKP:n historia on poikkitelaista. Kun RKP ei pystynyt enää korkeakoulutusta estämään, se on järjestänyt suomenkielisille koulutukseen haitakkeita ja hidasteita pakkoruotsin ja virkaruotsitutkintovaatimusten merkeissä.

Ruotsalaisilla on ollut omat agenttinsa eri puolueissa kuten Sasi kokoomuksessa, Lipponen demareissa, Virolainen keskustassa ja vasemmiston Åbo Akademin kasvatit, kuten Lapintie.

RKP harjoittaa alistavaa buuripolitiikkaa suomalaisiin nähden ja lisäksi vaatii, että suomalaiset alistuisivat syrjittäviksi ns. positiivisen syrjinnän perusteella eli sosioekonomisin perustein, kun maahan tulee muukalaisia.
Sosioekonomisesti hyvin menestyvät freudentalistit haluavat lisää etuiluoikeuksia. Niitä etuiluoikeuksia suunnittelee eri puolueiden freudentalisteista koottu Folktinget, jolle valtio maksaa puoli miljoonaa euroa tukea joka jumalan vuosi. Folktingetin johdon pyynnöstä Lipposen hallitus veti suomalaisen kulttuurin etujärjestöltä, Suomalaisuuden Liitolta paljon pienemmän tukirahan. Jumalatonta menoa ja melkoisen pirstomielistä se on myös.

Suomalaisten kauhu, Paavo Lipponen, on pyrkinyt alistamaan suomenkieliset ruotsalaisille, on hän pyrkinyt alistamaan suomalaiset myös saksalaisille pakkoeurotuksen myötä.

Asuin ja työskentelin Ruotsissa viitisen vuotta. Saan siltä ajalta kohtalaista eläkettäkin. Ei ole mitään valittamista Ruotsista. Päinvastoin, opinhan kielenkin samalla.

Näitä luetaan juuri nyt