Sotahistoriassa puolen vuoden aukko

Mika Kulju
Mika Kulju Sotahistoria 17.9.2014 07:08

Lapin sota oli hyvin erikoinen ajanjakso, jossa Suomi ja Saksa sotivat haluttomasti Neuvostoliiton painostuksesta Moskovan välirauhansopimuksen hengessä. Rajuin taisteluvaihe kesti vain kuukauden, mutta viimeiset saksalaiset poistuivat Käsivarren alueelta vasta huhtikuun lopulla 1945.

Yleisesti ottaen Suomen sotahistoria on tutkittu perusteellisesti. Tuskin missään muussa maassa on kokoonsa nähden julkaistu niin paljon sotaa käsitteleviä tutkimuksia ja kirjallisuutta kuin Suomessa. Siksi tuntuu hyvin erikoiselta, että Lapin sodan viimeinen vaihe joulukuusta 1944 huhtikuulle 1945 on jäänyt hyvin vähälle huomiolle.

Se oli loppujen lopuksi hyvin mielenkiintoinen aikakausi: muu Suomi kulki kohti rauhanaikaa, mutta Käsivarressa pieni joukko nuoria suomalaisia kävi asemasotaa saksalaisia vastaan. Suomen sotahistoriassa on lähes puolen vuoden ”aukko”.

Lapin sota oli ennen kaikkea suomalainen tragedia, jolla ei ole käytännössä minkäänlaista roolia saksalaisessa tai venäläisessä historiankirjoituksessa. Toki Neuvostoliitolle oli tärkeää sitoa saksalaisia joukkoja pois Petsamosta, jossa käytiin pohjoisen sotanäyttämön todellinen suurtaistelu eli Neuvostoliiton kymmenes strateginen isku (neljäs oli Karjalan kannaksella 1944).

Petsamon suurtaistelun rinnalla Lapin sota oli Neuvostoliitolle ja Saksalle vain sivunäytös, jossa Suomi joutui kärsimään. Yli puoli vuotta kestänyt sota aseveljiä vastaan vaati yli 1 300 kaatunutta suomalaista, minkä lisäksi Lappi poltettiin napapiirin korkeudelta ylöspäin.

Viime lauantaina julkaistiin Lapin Kansassa vuosien 1944-45 tapahtumia käsittelevä laaja artikkeli, jossa olin yhtenä kommentoijana. Toimittaja Tapani Ranta kysyi minulta mielipidettä, voiko Lapin sodasta olla jotain opittavaa esimerkiksi Ukrainan kriisin analysoinnissa tai ratkaisussa. Vastasin seuraavasti:

”Lapin sota oli Neuvostoliiton masinoima taistelu entisten aseveljien välille. Parempi vertailukohta löytyy talvisodasta ja sitä edeltäneestä kehityksestä. Baltian maat nostivat kädet pystyyn Neuvostoliiton uhkailujen edessä, kun Suomi aloitti samaan aikaan harvinaisen laajamittaisen liikekannallepanon ja päätti taistella. Historiaa tunnetusti kertoo, kumpi vaihtoehto oli parempi. Pirulle ei kannata antaa pikkusormea. Kansakuntana venäläiset eivät ole koskaan kunnioittaneet mielistelijöitä tai periksi antajia.”

Kuluva vuosi on ollut sotahistorian harrastajan kannalta mielenkiintoinen, sillä kesän 1944 taisteluista ja Lapin sodan alkamisesta on tasavuosia, joten lukemista riittää. Oman mausteensa kuluvaan vuoteen tuo Ukrainan kriisi, jossa Suomi on EU-pakotteiden rajamaana. Samalla Suomi on ensimmäistä kertaa 70 vuoteen kriisitilanteessa eri leirissä itänaapurinsa kanssa. Kaikki tämä antaa paljon ajattelemisen aihetta historian perspektiivissä.

Mielestäni sotahistorian lukeminen on parasta rauhankasvatusta. Kukaan sodan kauhuihin perehtynyt ei halua olla itse niitä kokemassa.

Keskustelu

Tätä sanottiin myös Lasten Ristiretkeksi,kun Lapi Sodan ikäluokat olivat nuorempaa ikäluokkaa pääosin kuin Kannaksen tulihelvetissä 1944..

Olen tehnyt aihepiiristä tutkimusta, jonka julkaisuajankohta on vielä auki. Matkan varrella on tullut esille paljon uutta tietoa ja harvinaisen arvokasta materiaalia.