Neiti Knuutila oli ensimmäinen suomalainen naislentäjä: suoritti lentolupakirjan vuonna 1931

Vuokko Knuutila oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka suoritti kansainvälisen lentolupakirjan. Elettiin vuotta 1931, ja neiti oli vain 24-vuotias.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuokko Knuutila sai lentolupakirjan vuonna 1931 ensimmäisenä suomalaisena naisena.

Vuokko Knuutila oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka suoritti kansainvälisen lentolupakirjan. Elettiin vuotta 1931, ja neiti oli vain 24-vuotias.
Teksti:
Heini Kilpamäki

Nuori nainen yllätetään kiipeämästä kielletyn aidan yli Helsingin Sääskisaaressa kesällä 1930. Vartija tähtää aseella, mutta päättää olla ampumatta.

Nainen on Suojeluskunnan esikunnassa sihteerinä työskentelevä neiti Vuokko Knuutila, 24. Hän on nähnyt, kuinka saarelta, jossa koulutetaan siviililentäjiä, oli noussut ilmaan siroja lentokoneita.

”Kaikki sai alkunsa kesäkuumalla Munkkiniemessä. Siellä vastapäätä Kalastajatorppaa, pienellä Sääskisaarella olin nähnyt metallihohtoisen siron lentokoneen”, hän kertoi myöhemmin.

Nyt hän oli lähtenyt ottamaan selvää noista koneista.

”Tämän oudon Kerberoksen kynsistä minut pelasti ”Sääsken” [lentokoulun] lentomestari, joka vielä lupautui näyttämään konettaan, vaikka virka-aika olikin ohi”, Knuutila kirjoitti myöhemmin Helsingin Sanomille.

Saman tein Knuutila pääsi lentokoneen kyytiin. Ensilento oli uskomaton kokemus.

”En osaa selittää, mitä ajattelin silloin, mutta minusta tuntui, ettei ollut olemassa muuta kuin avaruus, ihminen ja Luoja, joka on antanut ihmiselle järjen ja ihanan kaipauksen suureen tuntemattomaan.”

Kyydittäjästä, Georg Jäderholmista, tuli Knuutilan lennonopettaja.

Knuutila suoritti kansainvälisen lentolupakirjan ensimmäisenä suomalaisnaisena vuonna 1931. Lentotunnit hän kustansi omasta taskustaan sihteerin- ja toimittajantöillä. Tunti lentokoulutusta maksoi 720 markkaa, joka oli merkittävä taloudellinen panostus. Lentolupakirjaa varten hän kävi kymmenellä lentotunnilla.

Sisukas selviytyjä

Vuokko Knuutila syntyi vuonna 1906 Turussa. Perheen isä oli maanmittari ja äiti opettaja. Hänellä oli kaksi vuotta nuorempi veli Hugo.

Se, että nainen kiinnostui lentämisestä, oli Knuutilan nuoruudessa vielä ennenkuulumatonta. Lentoala säilyi pitkään miesvaltaisena. Finnairin ensimmäinen matkustajakoneen naislentäjä aloitti työnsä vasta 1980-luvulla.

Knuutila siis kiipesi raja-aitojen yli aikana, jolloin autot, junat ja lentokoneet ja muut kulkuvälineet olivat vahvasti maskuliinisia statustuotteita.

Mikä sai hänet uhmaamaan tätä järjestystä?

Veljentytär Mia Venhola antaa kiinnostavan selityksen.

”Vuokko ja isäni Hugo jäivät puoliorvoiksi alle kymmenenvuotiaina, kun juoppo hevosajuri ajoi heidän isänsä päälle. Isä menehtyi parin kuukauden päästä vammojensa komplikaatioihin.”

Perheen äiti muutti Parikkalaan opettajaksi, ja sisarukset sijoitettiin eri serkusten perheisiin Helsinkiin.

”Nämä tilanteet tekivät sisaruksista selviytyjiä. He ymmärsivät jo nuorena, että on kestettävä kaikenlaista ja on opittava erilaisia tapoja päästä eteenpäin”, Venhola uskoo.

Rohkeus ja kekseliäisyys kannattivat. Alun kummastelun jälkeen Suomen ensimmäinen naislentäjä sai osakseen ihailua ja palkintoja.

Kun Vuokko Knuuttila vuonna 1931 suoritti lentolupakirjan, Suomen Ilmailuklubi palkitsi hänet ensimmäisen suomalaisen naislentäjän pokaalilla. ”Valitettavasti emme tiedä, missä pokaali on nyt”, pahoittelee Ilmailumuseon tutkija Tapio Juutinen.

Kovassa seurassa

Keitä sitten olivat historian ensimmäiset naislentäjät, joita Knuutilan lisäksi olivat muun muassa yhdysvaltalainen Amelie Earhart ja saksalainen Heidi Reitch?

”He olivat usein naimattomia, ja luonteeltaan itsenäisiä, aktiivisia ja rohkeita naisia”, sanoo Ilmailumuseon Tapio Juutinen.

”Tuona aikana piti uhmata paljon ennakkoluuloja senkin vuoksi, että moottorilentotoiminta oli yhä lapsenkengissä ja siksi vaarallista.”

Koneet olivat avomallisia, eikä niissä ollut samanlaista vakautta kuin nykyisissä siviilikoneissa. Lentäjien varusteisiin kuuluivat kypärä ja lentolasit, sekä lämpimät haalarit.

Knuutilakin joutui käyttämään useita numeroita liian isoja miesten lentohaalareita, ja sai osakseen huvittuneita katseita. Se ei menoa haitannut, kun hän esitti näytöksissä surmansilmukoita.

Uusille urille

Nuori naislentäjä sai ihailevan vastaanoton kotimaan lehdistössä. Hän poseerasi lentokone vierellään Suomen Kuvalehden kannessa ja kirjoitti kokemuksistaan juttuja Helsingin Sanomille.

Hänet huomattiin myös ulkomailla. Kosiokirjeitä tuli Amerikasta asti.

”En ikinä ole saanut niin hirveää kirjettä! Se on asiallinen ja harkittu, ja täynnä pelkkiä kylmiä faktoja: etunimi William, omistaa Ford-hopan, pienen huvilan jossakin ja 75 dollarin viikkotulot. Tarjous voimassa puoli vuotta kirjeen päiväyksestä lukien. Ja ainoa, mutta että ehdoton vaatimus oli, etten pyrkisi filmaamaan.”

Knuutila oli kuitenkin jo heilansa valinnut. Hän meni naimisiin insinööri Paavo Arnin kanssa. Avioituessaan hän käytti ajalle epätyypillisesti yhdistelmänimeä Knuutila-Arni. Miehen kanssa hän sai ainoan lapsensa Klaus Arnin.

Hän erosi, ja avioitui sittemmin Turun Arabian tehtaiden johtajan Karl-Erik Svartströmin kanssa. Tuolloin hän päätyi käyttämään yhdistelmänimeä Arni-Svanströmin.

Knuutilalle avautui myös toinen ura erään radiohaastattelun yhteydessä. ”Ohjelmapäällikkö sanoi, että kerrankin tapaa naisen, jolla on matala ääni. Otetaanpa radioon töihin”, Knuutila kertoi Kotipostille vuonna 1970.

Radioura vei hänet muun muassa urheiluselostajaksi 1936 Berliinin olympialaisiin. Hän oli Ylen ensimmäinen ulkomaille lähetettämä naisreportteri.

Miehensä jäätyä eläkkeelle pariskunta muutti Tukholmaan. Knuutila työskenteli sieltäkin käsin toimittajana.

Hän kuoli Ruotsissa vuonna 1972 ja hänen tuhkansa tuotiin sukuhautaan Turkuun.

Perintö säilyy

Vuokko Knuutilan kuolemasta on kulunut jo yli neljäkymmentä vuotta, mutta hänen vaikutuksensa tuntuu yhä suvussa. Häntä kuvaillaan suureksi ja vahvaksi persoonaksi.

”Hän oli ihmisenä aivan ihana, fiksu ja omalla tavallaan monilahjakas nainen. Hän oli verbaalisesti todella lahjakas. Oli aina mukavaa, kun hän tuli käymään. Hän oli hyvä kertomaan tarinoita”, muistaa veljentytär Mia Venhola.

Entinen miniä Riitta-Liisa Arni muistaa Knuutilan vahvana naisena.

”On erikoista, miten joku henkilö voi jättää sellaisen jäljen, että hänestä puhutaan vuosikymmeniäkin poismenonsa jälkeen”, Arni sanoo.

”Vuokko oli näyttävä ja sosiaalinen nainen, jonka saapuminen huoneeseen huomattiin. Hän oli voimakas persoona ja minun esikuvani. Hän oli todellinen maailmannainen, mutta ei käyttänyt vahvaa persoonaansa lannistaakseen muita. Hän halusi tukea.”

Perhe vaalii sukulaistensa muistoa käyttämällä yhä aktiivisesti suvun vanhaa esineistöä. Myös tuo Ilmailumuseossa kaivattu, Vuokolle annettu pokaali löytyy perheen juhlakäytöstä. Se toimii nykyään kastemaljana.

”Kullakin esineellä on pitkä tarina, ja minusta paras tapa kunnioittaa sitä on antaa esineiden tarinoiden jatkua”, kertoo pojantytär Larissa Rima.

”Kastemaljan välityksellä Famo on symbolisesti saanut kunniatehtävän perhejuhlassa. Ehkäpä maljasta on tarttunut pirskahdus Famon roh-keutta ja huimapäisyyttä lapsen juuri alkaneelle elämälle.”

Naiset puikoissa

SIVIILI-ILMAILUN vapautuminen mahdollisti pikkuhiljaa myös naisten ryhtymisen lentäjiksi 1920–1930-luvuilla ympäri maailman.

Yhdysvaltalaisen Amelia Earhartin (1897–1937) ensimmäinen Atlantin ylitys vuonna 1928 oli kansainvälinen merkkitapaus. Earhartista tuli suosittu haastateltava ja luennoitsija, jonka puheissa oli feministinen kaiku. Hänen mielestään naisten ei pitänyt käyttää sukupuoltaan tekosyynä siihen, etteivät voisi tehdä samoja asioita kuin miehet.

Naiset eivät juuri palvelleet ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana, mutta joitakin poikkeuksia on. Esimerkiksi Britannian ilmavoimissa palveli joukko lentäjänaisia, joiden tehtävänä oli siirtää lentokoneita tukikohtiin. Neuvostoliitossa öisiä pommikonelentäjänaisia sanottiin ”yön noidiksi”.

Euroopassa merkittävin toisen maailmansodan aikainen naispilotti oli Hanna Reitsch (1912–1979), jonka myös Vuokko Knuutila tunsi purjelentoharrastuksensa kautta.

Reitsch oli ennen sotaa tuonut purjelennon Suomeen ja järjestänyt koulutuksia 1934. Samalla hän toimi Luftwaffen pääkoelentäjänä ja oli mukana kehittämässä ja testaamassa V1-ohjuksia. Lisäksi hänellä oli merkittävä rooli natsi-Saksan propagandatähtenä.

Reitschin ja Knuutilan tiet kohtasivat muun muassa Berliinin olympialaisissa, josta on säilynyt Knuutilan selostus.

”Jälleennäkeminen oli voimallinen ja ihana. ’Vieläkö muistat Suomea, saunaa ja Jämijärven purjelentokoulua? Muistan, muistan, enkä koskaan unohda!”

Reitsch jatkoi purjelennon kehittämistä ja lentoennätysten tehtailua toisen maailmansodan jälkeenkin.

X