On merkillistä, miten maailman näkee auringonpaisteessa ihan toisin silmin kuin pimeänä ja loskaisena loka-marraskuisena päivänä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Koikkalainen

Se oli intiaanikesän loppuhuipennus. Aurinko porotti, ilmassa oli vienoa tervaa, meri kimalteli ja leppeä tuuli havisutti rantakaislikkoa.

Olo oli hyvä. Huolet kaukana, murheet loitolla.

 

Paikka oli Naantaliin kuuluva Rymättylä, entinen kunta, jossa peruna kasvaa hyvin ja jonne islanninsillit aikoinaan rantautuivat.

Täysien kalalaivojen paluu kaukaisilta ja vaarallisiltakin pyyntivesiltä oli aina vuoden kohokohta, jota edelleenkin lämmöllä ja nostalgialla muistellaan.

Rymättylän Röölässä silli ei haissut koskaan. Silli tuoksui.

 

Koikkalainen muistaa tietysti mainiot ja maittavat sillit, mutta muutoin se karu ja kova elämä on ollut itse kokematonta.

Ikänsä konttorirottana paperitöiden parissa puuhastellut Koikkalainen ei oikeitten miesten töistä paljon tiedä. On kevyemmissäkin töissä tietysti ollut omat paineensa ja taivas on monta kertaa pudonnut niskaan, mutta verissä päin ja luut murskana niitä ei tehty.

Mutta silli on maistunut aina. Muulloinkin kuin vappuna.

 

On se merkillistä, miten maailman näkee auringonpaisteessa ihan toisin silmin kuin pimeänä ja loskaisena loka-marraskuisena päivänä. Ihan samoista aineksista tehtyä elämää ovat molemmat, mutta taiteellinen vaikutelma on vain täysin erilainen.

Maailma on juuri sellainen kuin ihminen sen itse omista nahkoistaan kokee ja näkee. Joku viisas voisi jopa puhua asenteestakin. Mene ja tiedä.

 

Oli se niin tai näin, syksyä kohti kallistuva kesä on taas huipentunut tavalla, jota ei olisi keskikesän sateissa uskonut. Tästä on uusin voimin hyvä jatkaa kohti talvea, punaista nenää ja jalkojen alla narskuvaa lunta.

Kaikkia vuodenaikoja tarvitaan. Ikuisessa kesässä voisi olla sitä jotain, mutta kyllä sekin kävisi aikaa myöten tylsäksi.

 

Toivottavasti tämä ei mene nyt mainostamisen puolelle, mutta Pentti-Oskari Kankaan ja hänen joukkojensa rakentama Herrankukkaro on ainutlaatuinen paikka.

Ei ihme, että paikalle sattuneet ulkomaalaiset turistit ovat vallan ihmeissään, kun suomalainenkin pällistelee vanhaa kalastajakylää silmät suurina. Vastaavaa miljöötä et muualta Suomesta löydä. Sen eteen voisi laittaa vaikka laatusanan pikantti.

 

Ihmetys muuttuu mykistykseksi, kun vieras pääsee Herrankukkaron notkuvien kalaruokapöytien ääreen. Siinä yhdistyvät niin vuosisatainen traditio kuin nykyajan uusimmat, maailmalta löydetyt makutärpit.

Hyvä on aina selkeää ja yksinkertaista. Pohja on vahva: vanha perinteinen, maistuva ja ravitseva saaristolaisruoka. Pentti-Oskari Kankaan Lyökin mamma on ollut haudassa jo kauan, mutta hänen opetuksensa eivät ole menneet hukkaan. Mamma hääräilee yhä taustalla, näkymättömänä, mutta hyvin aistittavana hahmona.

 

Kun siinä istut laiturin nokassa vatsa täynnä ja haaveisiisi vaipuneena, niin eikö siellä Turun suunnassa, jossain Airiston ulapan takana häivähdä muutakin kuin merta kyntävät Ruotsin-laivat.

No, on se. Pääministeri perkele ja koossa koko troikka, kolme S:ää. Sipilä, Soini ja Stubb.

 

Mitäs siinä teet, pieni ihminen ja kuu-liainen alamainen, kuin nöyrästi kokoat itsesi ja kamppeesi ja alat miettiä, mitä hyvää on tulossa kaatuneen yhteiskuntasopimuksen raunioille.

Näin se aina päättyy. Taivas putoaa niskaan.

X