Ajatusmalli on, että valtion kassatilanne paranee, kun esimerkiksi liikennehurjastelijat tehtailevat oikein urakalla rikesakkoja.
Teksti:
Koikkalainen

Jo tapahtuu. Maapallo pyörii sittenkin.

Viime viikolla rysähti niskaan Sipilän hallituksen ensimmäinen valtion budjettiehdotus, ja luonnossa jatkuu outo lämpöaalto.

Kysymys on asenteesta. Lujille ottaa, mutta molemmista selvitään. On pakko.

 

Hallituksen tavoitteena on erityisesti valtion lisävelkaantumisen estäminen. Silti valtio ottaa taas lisävelkaa ja on silkkaa toiveajattelua, että muutokset todella vaikuttaisivat.

Tilanteen korjautuminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että maan talous lähtee nousuun. Muu ei riitä.

 

Näyttääkö siltä, että tehtaitten piipuista tupruaisi entistä sakeammin savua ja että iloiset laivat kuljettaisivat kukkurapäin tavaraa ulkomaille?

Käyvätkö pajojen portit ja paukkuuko rauta?

 

Budjetissa on merkillisiä kuriositeetteja. Yksi merkillisimmistä on se, että rikkomuksista annettavia sakkoja suurennetaan huomattavasti. Niitä jopa tuplataan.

Ajatusmalli on, että valtion kassatilanne paranee, kun esimerkiksi liikennehurjastelijat tehtailevat oikein urakalla rikesakkoja tai mikä vielä parempaa: ajavat niin lujaa, että mennään jopa päiväsakkojen puolelle.

 

Logiikka on samaa kuin Alkon viinanmyynti ja samanaikainen valistus viinan käyttöä vastaan. Älkää hyvät ihmiset juoko viinaa, mutta juokaa nyt kuitenkin.

Älkää nyt hyvät ihmiset myöskään hurjastelko maanteillä.

No, hurjastelkaa nyt edes hiukan.

 

Sakkoraha on valtiolle merkillistä tuloa. Ainakaan se ei ole korvamerkittyä. Se menee milloin mihinkin, mutta varmasti menee. Maksumiehiä ovat törttöilevät, persaukiset nuoret kollit.

Kaukana ei olla entisestä Sisiliasta, jossa talous pyöri sillä, että ihmiset kiillottivat toistensa kenkiä. Ja sille Suomessa sitten naurettiin.

 

Jotkut luvut Suomessa sentään korjautuvat. Kehitys on suorastaan trendi.

Polkupyöriä varastetaan Savon Sanomien mukaan tuplasti verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Niitä viedään enemmän kuin koskaan.

Peurakolareita tapahtuu myös nyt kaksin verroin.

 

Peurakolarit lisääntyvät, koska kannat ovat kasvaneet. Liikenteen määräkään on tuskin laskenut.

Polkupyörävarkaudet ovat taas asennekysymys. Pyörän ottamista omaan pidempään tai lyhytaikaiseen käyttöön ei tunnuta pidettävän edes rikoksena.

Jos ei puhuta arvopyöristä, niin polkupyörävarkauksissa ei liikuta keskimäärin suurissa summissa. Ei siinä maailma kaadu, mutta melkein. Omistajalleen se voi olla hyvin tarpeellinen, kallis ja välttämätön kapistus.

 

Koikkalainen ei erityisemmin usko rangaistusten koventamisen tehoon. Se on yksiniittisten ihmisten yksiniittistä ajattelua.

Polkupyörävarkaudet ovat kuitenkin ehdoton poikkeus. Ne ovat pahimman luokan tunkeutumisia ihmisen yksityisyyteen. Syyllisille puoli vuotta kuritushuonetta, runsaasti vettä ja päälle vain pieni palanen kuivaa leipää. Mutta vain näytille.

 

Ylen miellyttävä luontoääni Minna Pyykkö kertoi, että öisessä tuhisijassa, keskiverto siilissä on noin 6 000 piikkiä.

Onko se turhaa vai tarpeellista tietoa? Koikkalainen on sitä mieltä, ettei turhaa tietoa olekaan. No, ihan kaikkea ei ehkä tarvitse kuninkaallisista ja kaikista julkkiksista ja heidän edesottamuksistaan tietää.

Siili ja sen 6 000 piikkiä on ihan toinen juttu.

X