Verottajan on helppo käydä kiinni mökkeihin – ne pysyvät kotimaassa

Taivas oli armelias koko viikonlopun. Aurinko paahtoi aamusta iltaan.

Olosuhteet olivat otolliset, joten Koikkalainenkin kävi kesätapahtumassa. Onnistunut visiitti.

Pakko on tunnustaa heti, että kalan painon arviointi on ammattimiesten asia.

Amatööri ei siinä pärjää.

Vaikeus on siinä, että kalaa ei saa ottaa käteen. Edessä pötköttävä uljas lohi voi silmämääräisesti painaa yhtä hyvin 15,3 tai 25,3 kiloa.

Koikkalainen arvioi tietysti väärin – ja pahasti yläkanttiin.

Asiassa ei olisi mitään ihmettelemistä, jos kala olisi itse pyydetty.

Silloin kalamiehillä on tapana laittaa näkemättäkin kalalle viisi–kymmenen kiloa painoa lisää.

Suvi on Suomessa kortilla, mutta kesätapahtumia ja festareita riittää.

On monenlaista tarjontaa, laidasta laitaan. On epätoivon vimmalla väkisin keksittyä, puhdasta huuhaata, on tavanomaista ja konstailematonta, mutta varmaa.

Kesätapahtumissa suomalainen käyttäytyy toisin, oudosti. Suomalainen muuttuu.

Talven hämärässä tuvassa istuneesta synkästä juntista kehkeytyy yllättäen puhelias ja ilmiselvästi sosiaalinen olento. Tuttujen tullessa vastaan rupateltavaa riittää, ja tuntemattomienkin kanssa tupajäärä heittäytyy mielellään juttusille.

Äkkiseltään voisi kysyä, että onko ylipäätään kysymys suomalaisesta. Tai onko varma, että suomalaisen lääkitys on kunnossa?

Lohen painon arvioinnissa Koikkalainen teki tuplavirheen.

Mutta sitä ei kauan muisteltu. Siikasoppa oli erinomaista ja sitä sai kohtuuhintaan koko kauhalla kaappaistun kukkura-annoksen.

Vilkkaasta menosta huolimatta loma-aikana tasavalta seisoo. Ei yhtä tymäkästi kuin joskus ennen, kun Suomi oli heinäkuussa käytännössä kiinni, mutta on tämä silti pysähtyneisyyden aikaa.

Leonid Brezhnevin Neuvostoliittoon sitä ei sentään pidä sekoittaa, mutta jotakin sinne päin.

Lomalla ajatuskin seisoo. Loman alettua kestää viikon pari, että suomalainen ymmärtää lomansa alkaneen.

Ja sitten sama homma toisin päin.

Töitten alettua kestää kaksi viikkoa, että suomalainen tajuaa lomansa loppuneen. Sitten alkavatkin jo syyssateet.

Heinäkuussa valtiovarainministeriön virkamiehet ovat ankarassa työn toimessa. Verottaja odottaa vielä, mutta heti pläjähtää, kun ohjeet on saatu.

Veroeuroja nyhdetään sieltä, mistä niitä suinkin vaan irtoaa.

Kesämökkinsä saunassa istuu suomalainen ja ähkyy. Suomalaisen vieressä lauteilla istuu toinen suomalainen ja ähkyy.

Kolmas pyörä on kylmän viileänä ulkosalla ja miettii, kuinka paljon kiinteistöveroprosenttia voi vielä nostaa, mutta niin, ettei selkä taitu.

Mökit ja mökkielämä pyörittävät rahaa Suomessa. Se ei ole ulkomaanviennistä tulevaa rahaa, mutta se on rahaa, joka pysyy kotimaassa.

Siihen on verottajan helppo käydä kiinni. Mökkiä ei voi viedä palmun juureen etelän hiekkarannoille. On sinnekin kyllä rakennettu paljonkin suomalaisia saunoja, mutta se ei ole tämän jutun pääpointsi.

Jos ja kun veroeurot eivät riitä, niin miksei säkkiä täyttämään oteta tasapuolisesti myös ulkomaanmatkailua? Siihen kuluu Suomessa rahaa – ja paljon.

Koikkalainen tietää, että nyt liikutaan aralla alueella.

Se on niin arka alue, että sillä toimimiseen ei riitä yhdenkään poliitikon kantti.

Siinä voi äkkiä mennä palli alta.