Nuoruudessani sarjakuva oli roskakulttuurin pahinta tunkiota.
(Päivitetty: )
Teksti:
Esko Valtaoja

Espanjalaisia aamiaispannukakkuja ahmiessa mieleen nousi taas kerran Aku Ankka. Viisikymmentäluvun harmaassa, pienessä Suomessa, kauan ennen television tai neliväripainettujen aikakauslehtien tuloa, värikylläinen Aku Ankka oli tuulahdus maailmasta, joka oli paljon ihmeellisempi kuin kemiläinen pikkupoika osasi kuvitellakaan.

Siinä maailmassa oli suuria valtateitä, pilvenpiirtäjiä, uima-altaita ja sähköliesiä. Sen maailman asukkailla oli omia autoja, ja aamuisin he söivät pulleita räiskäleitä, joiden päälle kaadettiin kultaisen paksuna valuvaa vaahterasiirappia.

 

Muistan pettymykseni, kun lopulta pääsin maistamaan tuota ihmenektaria. Eihän todellisuus mitenkään voinut pärjätä lapsuuteni kuvitelmille.

 

Vielä nuoruudessani sarjakuva oli roskakulttuurin pahinta tunkiota, pahnan pohjimmaisena jossain suomalaisen tangon kanssa. Aku Ankkaa siedettiin joten kuten, mutta aina varoiteltiin Pecos Billeistä, Korkkareista sun muista. Ne tärvelisivät niin mielikuvituksen kuin suomen kielen taidonkin.

 

Pitkälle on tultu niistä ajoista. Parhaat Akut piirtänyt Carl Barks ja yksi Pecos Billin piirtäjistä, Hugo Pratt, ovat tunnustettu osa kulttuuriamme. Heistä ja muista sarjakuvan mestareista kirjoitetaan akateemisia opinnäytteitä, eikä ketään hätkähdytä nähdä kulttuurikodin kirjahyllyssä täydellinen kokoelma Charles Schulzin Tenavia.

(Ja kuka enää väheksyy Toivo Kärkeä tai Olavi Virtaa, tangosta puheen ollen?)

 

Jokainen uusi kulttuurin muoto on aina tainnut kohdata saman vastustuksen. Tämä hömpötys on vaarallista roskaa, se turmelee nuorison ja tuhoaa koko sivistyksemme! Elokuva, radio, televisio, videot, tietokonepelit, netti… Mistähän seuraavaksi revitään korkeakulttuurisia pelihousuja?

 

Tietysti suurin osa sarjakuvista on roskaa, tai kauniimmin sanottuna aivotonta ja harmitonta ajanvietettä. Mutta niin on suurin osa kirjallisuudestakin. Herra Gutenberg kirjapainoineen ei saanut ihmisiä lukemaan antiikin klassikoita (joskin nekin kyllä tulivat tavallisten ihmisten ulottuville), vaan halpoja lehtisiä täynnä kertomuksia sodista ja hirmuteoista.

 

Olin tänään sattumoisin Cadizin manga-festivaaleilla. Jessus mitä roskaa, ajattelin pujotellessani Astro Boy -kloonien ja kikattavien cosplay-lolitojen ohi ja katsellessani myyntitiskien muovista keräilykrääsää.

Sitten alkoi naurattaa, ja potkaisin itseäni persuuksiin. Hokusaista Tezukaan ja Miyazakiin: tässähän luodaan taas yhtä uutta kulttuurin muotoa! Omapa on menetyksesi, jos et sitä tahdo ymmärtää, sinä Aku Ankkaan jämähtänyt kalkkis.

X