Amerikkalainen tutkijaryhmä on kolunnut läpi koko WISE-avaruusteleskoopin havainnot.
(Päivitetty: )
Teksti:
Esko Valtaoja

PIKKUISET PEIKOT pysyvät piilossa kirkkaalla päivän valolla. Tuoreen tutkimuksen mukaan isot pojat sen sijaan pysyvät piilossa kirkkaalla tähtien valolla.

Amerikkalainen tutkijaryhmä on kolunnut läpi koko WISE-avaruusteleskoopin havainnot. Jatko-opiskelija Roger Griffith tarkasteli erikseen sadan miljoonan joukosta valkattuja sataatuhatta galaksia, oman Linnunratamme kaltaista suunnatonta tähtijärjestelmää. Lopputulos: Kardashevin kolmannen tyypin sivilisaatioita ei löytynyt.

 

KOSKA EN kuule kenenkään haukkovan henkeään, on varmaan syytä avata tätä mullistavaa tulosta. Venäläinen akateemikko Nikolai Kardashev, minullekin yhteisistä avaruusprojekteista hyvin tuttu kaveri, pohti jo kauan sitten elämää maailmankaikkeudessa.

Jos me ihmiset olemme ehtineet parissa sadassa tuhannessa vuodessa näinkin pitkälle, niin mihin pystyisivätkään avaruuden kehittyneemmät sivilisaatiot, jotka ovat kehittyneet tuhansia miljoonia vuosia?

 

KOLJA TEKI luokituksen energiankulutuksen perusteella. Tyypin I porukka käyttää koko planeettansa energiavaroja, tyypin II koko emotähtensä, ja tyypin III koko oman galaksinsa satojen miljoonien tähtien energioita. Homo Sapiensin tämänhetkinen luokitus on euroviisutasolla, nollapistejotain.

 

MEIDÄN olemassaoloamme on mahdoton havaita edes yötaivaan tähtien etäisyyksiltä, jonne radiolähetyksemme eivät ole vielä ehtineet. Ja avaruuden ääriltä on saavutus löytää koko Linnunrataamme.

Kardashevin kolmostyypit sen sijaan hehkuisivat majakkoina yli koko maailmankaikkeuden. Heidän kotigalaksinsa näyttäisivät kovin oudoilta, koska niiden tähtien energiat eivät karkaisikaan ulos avaruuteen vaan tulisivat käytetyksi tarkoituksiin, joita meidän on varmaan turha edes kuvitella.

 

LUNNONALUEILLE edes isot pojat (ja tytöt) eivät oletettavasti mahtaisi mitään, ja siksi heidän linnunratansa hohkaisi hukkalämpöä kuin täysillä kaasutetun auton moottori. Ja juuri sitä WISE-satelliitti on omiaan löytämään.

Vaan eipä löytynyt. Omistetaan siis hiljainen hetki Rogerille ja hänen sadalletuhannelle hudilleen (opiskelijan osa on kova), ja ihmetellään, mitä täällä maailmankaikkeudessa oikein on tekeillä. Olemmeko me todella kosmoksen fiksuimpia tyyppejä?

 

VILKAISU PEILIIN tyrmää sen ajatuksen. Onko elämä sittenkin tuiki harvinainen ilmiö? Leikitteleekö kehittyneempi porukka jollain ihan muulla kuin tähtien energioilla?

Vaihtoehtoja riittää loputtomiin. Juhannusyönäkin voi taivaalla nähdä muutaman tähden. Niitä tuijotellessa sopii fundeerata, missä ne isot tytöt ja pojat piileksivät.

X