Marathonin ja Salamiin sankarit
”Kuolemattomat,kuolemattomat tulevat!” Ja he tulivat. Ylpein, pitkin rynnäkköaskelin heidän rivistönsä suuntautuivat hajallisen rintaman aukkoihin. Lävitse tunkeutuneet hopliittikomppaniat kohtasivat heidät ja heti ensi iskuista totesivat saaneensa vertaisensa vastustajan. Mökin hyllystä osui käteen yksi lapsuuden suursuosikki, Ensimmäinen Marathon.
Kirjan sivujen alareunat ovat muhiutuneet vessapaperimaisen pehmeiksi lukemattomista peukaloni hipauksista. Kuinkahan monta kertaa luinkaan kirjan, ennen kaikkea sen lopun kuvauksen Miltiadeesta ja Marathonin taistelusta? Persialaisten ensimmäistä hyökkäystä kuvaavat sivut ovat peittyneet ruoka- ja juomatahroihin.
Ikaalislainen kansakoulunopettaja Juuse Tamminen ei ihan kuulu suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin, mutta minussa Marathon ja sen seuraaja Salamiin voittajat
herättivät elinikäisen, loppumattoman kiinnostuksen Kreikkaan, antiikkiin ja historiaan yleensäkin. Kuolemattomat kiitokseni siitä, Juuse; olet vaikuttanut elämääni enemmän kuin paljon maineikkaammat kirjailijat.
”Jos kieli keksittäisiin tänään, se kiellettäisiin aivan liian vaarallisena ja hitaasti haihtuvana, hallitsemattomana energiana”, pohdin eräässä vanhassa kirjassani. Sanat ovat täsmäaseita, jotka pakottavat meidät ajattelemaan.
Musiikkia voi kuunnella vailla mietteitä, elokuvaa katsoa ilman omaa mielikuvitusta, ja puhe sen kun soljuu korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kirjoitetun tekstin jokainen sana taas on luettava itse. Jokainen sana on juuri sellainen, millaiseksi kirjoittaja on sen tarkoittanut, mutta samalla lukijan mielikuvitukselle annetaan täysi, kahlitsematon vapaus. ”Kuolemattomat tulevat!”
Paraskin Hollywood-spektaakkeli erikoistehosteineen on vain kalpea häivähdys näyistä, joita mielikuvitukseni loihti esiin noita paria sanaa lukiessani.
Huvittavin kritiikki, jota olen omista kirjoistani saanut, meni suunnilleen seuraavasti. ”Tuli oikein surullinen olo lukiessa Kotona maailmankaikkeudessa -kirjaa. Yrittääkö viisikymppinen Valtaoja liehitellä nuorisoa?”
No totta hemmetissä yritän. Meikäpoikahan menee vaikka tanssimaan ripaskaa Turun torille, jos sillä tavalla saa nuoret tarttumaan kirjaan. Lukeminen ei ole ainoa tapa kasvaa aikuiseksi, mutta yksi tehokkaimmista se on.
Ilman kirjoja nuoren mielikuvitus ja äly ei koskaan yllä niin korkealle kuin se voisi yltää. Harva alkaa lukea vanhempana, jos ei ole nuorena siihen tottunut.
Siksi lapsille ja nuorille kirjoittavia pitäisi arvostaa ja tukea aivan eri mitassa kuin nykyisin tehdään.