Suru ja raivo jalkapalloromahduksesta yhdistyy Britanniassa Brexitin jälkeiseen krapulaan: mitä oikein tulikaan tehtyä?
Teksti:
Jari Tervo

Katsoin jalkapalloilun EM-kisojen alkulohkon matsia Black Bull -pubissa Edinburghissa, Skotlannissa. Venäjä tasoitti Englantia vastaan viime minuutilla. Kapakan skotit hurrasivat. Heidän näkökulmastaan Englannin vastoinkäymiset ovat heidän myötäkäymisiään.

 

Skotlannilla on omat valtioelimensä, mutta viisimiljoonainen kansa on kuitenkin Yhdistyneessä kuningaskunnassa hiljainen yhtiökumppani. Englantilaisia on sentään samassa liitossa viisikymmentäviisi miljoonaa.

 

Pubiyleisö ei kannattanut Venäjää, vaan vastusti Englantia. Ja tämä kaikki tapahtui ennen Brexitiä, joka skottilaisten kannalta tarkoittaa sitä, että heidät pakotetaan lähtemään Euroopan unionista englantilaisten äänillä. Skottilaisista kaksi kolmesta kannatti unionissa pysymistä.

 

Britit päättivät siis erota Euroopan unionista. Sen jälkeen he ryhtyivät selvittämään, mikä tämä unioni oikein on. Näin ainakin google-hakujen perusteella. Mannermaalla järjestys on yleensä toinen.

 

Brexitin jälkeinen järkytys on Englannissa yhdistynyt toiseen kansalliseen munaukseen, jalkapallohäpeään. Ennen arvokisoja Englanti sijoitetaan ennakkosuosikkien joukkoon. Näin tekevät englantilaiset lehdet. Ei kukaan muu. Tämä johtuu siitä, että Englanti on varsinaisesti menestynyt futiksessa viimeksi vuonna 1968. Silloin se voitti pronssia EM-kisoissa.

Tämä haaveitten ja todellisuuden välinen epäsuhta ilmenee lehdissä suorana sivalteluna luhistumisen jälkeen. Englantilaiset eivät hyssyttele urheilijoitaan, eivät edes entiset urheilijat.

 

Islannin loistavan voiton jälkeen entinen huippupelaaja Alan Shearer kertoi, että matsi oli huonoin peli Englannilta koskaan. Nämä luonnehdinnat toistuivat lehdissä: häpeä, romahdus, säälittävä, rikollinen, kaikkien aikojen rimanalitus. ”Eilen illalla Englanti lakkasi olemasta jalkapallojoukkue ja muuttui vitsiksi”, urheilutoimittaja Matt Dickinson kirjoitti. Mutta häntäkään ei naurattanut.

 

Lehdet arvostelivat pelaajia asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmosia, nelosia ja vitosia jaettiin paljon. Matt Dickinsonin toimittamassa lehdessä kaikki Englannin pelaajat saivat arvosanakseen nolla. Eikä Dickinson toimita urheilujuttuja bulevardilehti The Suniin, vaan arvovaltaiseen The Timesiin.

 

Suru ja raivo jalkapalloromahduksesta yhdistyy Britanniassa Brexitin jälkeiseen krapulaan: mitä oikein tulikaan tehtyä? Lennettiin ulos eurooppalaisista ympyröistä kaksi kertaa muutaman päivän sisällä.

 

Tämä tuli kerralla kirkkaaksi. Demokratiassa on mahdotonta suojella kansaa sen omilta päätöksiltä.

X