Vajaan kahden viikon kuluttua Yhdysvalloille on valittu uusi presidentti.
Teksti:
Jari Tervo

Vajaan kahden viikon kuluttua Yhdysvalloille on valittu uusi presidentti.

Hillary Clinton näyttää olevan niskan päällä. Donald Trump on keksinyt ahdinkoonsa selityksen: vaalit aiotaan peukaloida ja kansan tahto mitätöidä. Trumpin mielestä hän siis voittaa vaalit, mutta voitto varastetaan häneltä.

 

Myös tätä Trumpin valhetta on yritetty kärsivällisesti Yhdysvalloissa perata. Juoni vaalien väärentämiseksi vaatisi tuhansien, ellei kymmenientuhansien ihmisten salaliiton. Kahden hengen salaliitoissa tuntuu demokratioissa olevan paljastumisen kannalta yksi henkilö liikaa. Silti tuhansien ihmisten joukosta kukaan ei ole ilmoittautunut salaliiton jäseneksi.

 

CNN:n uutisissa kävi Ohion korkein vaalivirkailija sanomassa, että ainakaan hänen osavaltiossaan vaaleja ei peukaloida. Hän aikoi pitää siitä huolen. Hän on republikaani, siis samasta puolueesta, joka valitsi Trumpin ehdokkaakseen.

 

Tuskinpa tälläkään ilmoituksella on mitään merkitystä. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on tänä vuonna voimassa käänteinen todistustaakka: syyttömien pitää todistaa olevansa syyttömiä, muuten he ovat syyllisiä. Tämä koskee aivan kaikkia, Trumpia lukuun ottamatta.

 

Läntinen media on hyvin varautunut selvittämään pohjia myöten yhdysvaltalaisen presidenttiehdokkaan valheen, jopa useamman. Ennen vanhaan ne yleensä koituivat ehdokkaan kohtaloksi. Kukaan ei ollut valmistautunut siihen, että Trumpin puheet sisältävät kymmenen valhetta per puhe, ja hän pitää niitä monta päivässä. Tämä tukehduttaa median.

Ketä kiinnostaa Trumpin eilen pitämän puheen alhainen totuuspitoisuus, kun hän on jo tänään ehtinyt ladella vielä pöyristyttävämpiä valheita?

Kun Trumpin tapauksessa puhutaan valehtelusta, tarkoitetaan nimenomaan valehtelua. Ei liioittelua, ei kärjistämistä, ei mutkien oikomista. Siihen on poliitikoilla ollut aina oikeus ja on edelleen.

 

Venäjän valtio käyttää johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti trolleja tuhoamaan netissä käytävää kansalaiskeskustelua. Netti ja trolli saavat asian kuulostamaan hienolta, mutta idea on vanha. Kun vieressä huudetaan asian vierestä, keskustelu vääristyy, ennen kuin se tyrehtyy. Hirttoporukoitten köysi on nykyisin punottu hampun sijaan biteistä.

Tarkoituksena on harhauttaa nettiläinen luulemaan, että Venäjää ja sen politiikkaa puolustelevien nimimerkkien ja tekaistujen visertelytilien takana on tavallisia länsimaitten kansalaisia. Se ei pidä paikkaansa. Mielipiteitä suoltavat tehdastyöläiset, tätä tehtävää varten palkatut trollitehtaan työläiset.

 

Trump noudattaa samaa taktiikkaa kuin Venäjän valtion trollit. Hän tuhoaa vaalikeskustelut. Jos jää kiinni valheesta, aina voi syyttää salaliittoa. Venäjän palkkatrollit juonittelevat nimettömyyden ja kasvottomuuden suojasta, mutta Trump trollaa maailman tärkeimmät vaalit omissa nimissään ja omilla kasvoillaan.

 

Trumpin mahdollisen voiton jälkeen maailman tilanne olisi lohduton.

Vastustajien murhaamisen, sotarikosten ja naapurivaltioitten alueitten valtaamisen politiikkaa edistäisi KGB-mies Putin, joka on johtanut kovakouraisesti Venäjää viimeiset seitsemäntoista vuotta.

Demokratiaa puolustaisi pelle. Jos nyt yleensä edes puolustaisi.

X