Koskaan et kulje yksin

Sinne myönsimme pyrkivämme. Ei tiedettykään, että te olette noin sivistyneitä, Matti ja hänen kaverinsa Jusu lausahtivat. Matti mykistyi hetkeksi, kun kuuli, että ystävämme Arto Nybergin kautta ruikuttamamme paikat sijaitsivat Kopissa, stadionin himoituimmassa katsomonosassa.

Olimme ensi kertaa matkalla Anfieldille, Liverpoolin kotikentälle. Meidän jalkamme olivat perjantaiaamusta lähtien kaksi päivää pysyvästi ilmassa eivätkä pelkästään Finnairin koneeseen nousemisen vuoksi. Emme olleet hoitaneet etukäteen kuin lennot, hotellit ja matsiliput. Muuten ajelehdittiin punaisen virran vietävinä.

Pallohullut tietävät Anfieldin yhtä hyvin kuin Barcelonan Camp Noun tai Manchester Unitedin Old Traffordin. Matti muistutti Manchesterin kotikentän oikeasta nimestä. Se oli Liverpoolin kannattajien mielestä Old Toilet.

* * *

Päätettiin lähteä lennolta suoraan lounaalle ja hukkaamaan matkalaukut. Seuraavana päivänä tavattiin samat raumalaiset Old Philharmonic Pubissa. Se oli kaunis pub. Kuulostaa oudolta, mutta näin on. Siemailtiin oluet ja ihmeltiin, miten kaikki olivat tallessa, ihmiset, matkavarat ja maamerkit. Matti kielsi meitä lähtemästä Magical Mystery Tour -bussiajelulle.

Manchester Unitedin kotikenttä. Kuva: Kalle Tervo.

Istuttiin bussin sijaan kiertoajelutaksissa. Oppaamme Ian kertoili yksityiskohtia Beatlesien poikuuden ajalta. Nähtiin Eleanor Rigbyn hautakivi, josta Paul McCartney nappasi nimen hienoon lauluunsa. Mitähän Eleanor mahtaisi miettiä, jos tietäisi kaikkien maailman ihmisten tuntevan hänen nimensä nyt, vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen. Hänestä tuli merkittävä ihminen sen vuoksi, että hänen muistokivensä sattui oikeaan paikkaan St Peter’s Churchin hautuumaalle.

Taksikuskimme Ian osoitti sormella Penny Lane -kyltin vieressä valokuvaavia turisteja. He kuvasivat väärää kylttiä. Nauroimme makeasti heidän erehdykselleen. Me sentään mentiin seisoskelemaan ja kuvaamaan oikean kyltin viereen. Naureskeltiinko meille nyt tuosta ohiajavasta taksista? Tämä on turistin vainoharhaa, aitouden kaipuuta.

* * *

Strawberry Field oli aluksi orpokoti, mutta nykyisin enemmän laulu. Ian näytti kuvaa John Lennonin New Yorkin -talosta, Dakotasta. Kyllä se muistutti Strawberry Fieldiä. Lennonin avara nuoruudenkoti sijaitsi mukavalla asuinalueella. Ian huomautti, ettei tämä Lennon nyt ihan Working Class Hero lähtöjään ollut. Tai sitten Liverpoolin työväenluokalla pyyhki suurenmoisesti 1950-luvulla.

Illalla tungettiin ilman lippua Cavern-klubille. Se oli Beatlesin kantamesta. Siellä se esiintyi myös tänään. Pojat näyttivät säilyneen samassa kuosissa kuin 60-luvulla. Paul oli tosin vähän lihonut. Lippu saatiin seisomalla tyhmän, ystävällisen ja ulkomaalaisen näköisinä lipunmyyjän edessä. Samaa kokeili ystäväni Jussi kysyessään reittiä liverpoolilaisjampalta: ”Excuse me, Sir, we are two idiots from Finland…”

Beatles heitti kotiluolassaan loistosetin. He matkivat idoleitaan pienimpiä ilmeitä ja eleitä myöten ja he myös kuulostivat Beatlesilta. Usein tribuuttibändit tyytyvät vain näyttämään kunnioituksensa kohteilta. Paiskattiin kättä George Harrisonin vanhempien kanssa, tribuuttivanhempien. He olivat tulleet poikansa keikalle. Kyllä Feikki-Beatlesin keikka mennen tullen päihittää aidon Madonnan keikan.

* * *

Kun seuraavana päivänä täydellä Anfieldilla alkoi kaikua kannattajien tunteikas laulu You’ll never walk alone ja kun hetkeksi peityimme valtavan, hulmahtavan lipun alle, vedet kohosivat silmiini.

Mutta enpä kyynelehtinyt yksin.