Ihmisen paras ystävä

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Oikeus vapauteen – eikö se ihmisen lisäksi yhtä oikeutetusti kuuluisi myös eläimelle? Tätä kysymystä erityisesti nuoret sukupolvet pohtivat yhä kiivaammin.

Aika on ajanut ohi maailmasta, jossa eläimen ainoa arvo kytkeytyy siihen hyötyyn, jonka se ihmiselle tuottaa. Todellisuus teollisuudenaloilla, joissa eläimiä hyväksikäytetään säälimättä ja systemaattisesti, on räikeässä ristiriidassa jatkuvasti kehittyvän eläinten oikeuksia tiedostavan asenneilmaston ja tieteellisen tiedon kanssa. Älykkäitä, tuntevia yksilöitä kohdellaan yhä edelleen tavoin, jotka eivät enää mitenkään istu 2010-luvun eettisiin arvoihin.

Delfiini on yksi maailman älykkäimmistä nisäkkäistä – se kykenee ymmärtämään käsitteitä ja ratkomaan pulmia, jopa käyttämään hyväkseen työkaluja. Koska sosiaaliset ja ystävälliset delfiinit ovat todistetusti auttaneet hädänalaisia ihmisiä vesillä monin eri tavoin, on niitä luonnehdittu ”ihmisen parhaiksi ystäviksi”. Vuonna 1985 näitä ihmisen parhaita ystäviä pyydystettiin Meksikonlahdelta viisi yksilöä, joista sittemmin tuli hyvin tuttuja suomalaisille. Särkänniemen huvipuistoon delfiinit joutuivat vapaudesta – sieltä, missä delfiini voi uida jopa 160 kilometriä vuorokaudessa ja sukeltaa 60 metrin syvyyteen.

Kun tällaiset eläimet siirrettiin niiden luonnolliseen elinalueeseen verrattuna kalamaljan kokoiseen betonialtaaseen, ei tapahtunutta tämän päivän ymmärryksellä voi pitää minään muuna kuin silmittömänä epäoikeudenmukaisuutena. Mutta maailma arvoineen ja asenteineen, tietoineen ja ymmärryksineen oli tuolloin yli 30 vuotta sitten kokonaan toisenlainen. Särkänniemen delfiinit ovat sekä surullinen että lohdullinen esimerkki siitä, kuinka nopeasti tai toisaalta tuskallisen hitaasti eläinten oikeuksien tiedostamisessa on edetty.

Vielä delfiinejäkin useammin ihmisen parhaana ystävänä on pidetty koiraa. Vaikka koirakin yhä edelleen juridisesti – ja jälkijättöisesti – rinnastuu materiaaliseen omaisuuteen, ei koira ole ihmisen omaisuutta saati sitten tämän alamainen. Se on oman lajinsa täysivaltainen, itsenäinen aikuisyksilö, jolla on oma tahto ja tarve lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Olemmeko me ihmiset vastaavasti koiralle tämän parhaita ystäviä? Lunastammeko koiran vilpittömän luottamuksen ja pohjattoman rakkauden omalla toiminnallamme joka päivä? Tarjoammeko koirallemme juuri sitä, jota kohti myös sen oma vapaa tahto ohjautuisi? Tätä on parhaalta ystävältä täysi oikeus odottaa.