Kaamosväsymystä

Joillekin aloille on lumettomuus tuonut myös nostetta. Esimerkiksi liukuesteitä on liukkaissa keleissä ostettu tavanomaista runsaammin, kumisaappaiden myynti on ollut vilkasta – ja karkkikaupoissa on ovi käynyt tiheään.

Onkohan kivijalkakarkkikauppoja muuten enää missään? Aikaisemmin niitä löysi ainakin videovuokraamojen kyljestä, mutta nyttemmin dvd:tkin alkavat olla museokamaa. Kuinkahan kätevää on elokuvaillan karkkien hankinta verkkokaupasta, ellei ole autoa, jolla hurauttaa taajaman supermarketiin?

Karkkeja ja muuta makeaa on viime kuukausina kulutettu tuhansia ja jälleen tuhansia kiloja – kaamosmasennuksen oireista kärsiväähän makeannälkä riivaa aamusta iltaan. Sellaisetkin ihmiset, joille karkit eivät yleensä maistu, ovat löytäneet itsensä Omar-pussi käsilaukussa, Fazerin sininen suklaalevy kirjoituspöydän laatikossa ja ranskalaisia pastilleja keittiönkaapin kätköissä. Karkista haetaan sitä energiaa, jota pimeä ja lohduton luonto ei lumettomana ja valottomana tarjoile.

Loka-marraskuussa pidentynyt syksy otettiin vielä riemulla vastaan – ihanaa, pitkä, lämmin syksy, nautitaan siitä täysillä! Jokainen samanlainen leuto päivä merkitsi yhtä päivää vähemmän loskassa rämpimistä, autonikkunoiden skrapailua, lumitöitä… Kunnes kiitollisuus helposta syksystä vähitellen muuttui ihmetyksen kautta hämmennykseksi ja lopulta suoranaiseksi melankoliaksi. Pettymykseksi ja siitä suoraan karkkipussille, kaamosmasennukseen.

Joulu meni ikään kuin ohi, kun lunta ei ollut. Koko joulu tuntuu ajatuksena epätodelliselta, oliko sitä ollenkaan? Joululaulujen lumiset idyllit ovat niin erottamaton osa juhlatunnelmaa, että lumettomaan – suorastaan mustaan jouluun on vaikea virittäytyä. Hanget, korkeat nietokset johdattelevat juhlaan, ilman niitä kaikki tuntuu ikään kuin turhaan pystytetyltä kulissilta. Tulisipa ensi vuonna jälleen valkea joulu!

Elämme siis poikkeuksellisen lämmintä talvea, jollaisia osuu kohdalle vain kerran kolmessakymmenessä vuodessa. Siinä missä viimeisinä kolmena-neljänä talvena on saatu nauttia valtavasta määrästä lunta, jouduttiin nyt jälleen palaamaan mustan maan pinnalle.

Jälleen yksi sukupolvi lapsia, jotka eivät vielä ensimmäistä kertaa elämässään päässeet nauttimaan lumen ihmeistä. Onneksi sama sukupolvi pääsi sentään ensi kertaa kuulemaan televisiosta Porilaisten marssin Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven upean kultamitalihiihdon jälkeen.