Paperia tai ei
Kun televisio yleistyi, povattiin radion kuolemaa. Kun internet yleistyi, povattiin television kuolemaa. E-kirjan läpimurron myötä ennustetaan perinteisen kirjan katoamista maailmankartalta. Lehtien paperiversioille ei enää pitkää ikää ennusteta. Jostain syystä uusien medioiden synnyn koetaan automaattisesti merkitsevän jo olemassa olevien medioiden vähittäistä kuihtumista. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.
Yli sata vuotta sitten keksitty radio on edelleen tiiviisti läsnä arjessamme. Televisio ei syönytkään sitä.
Siinä missä ihmisen tarpeet aiemmin motivoivat teknologista kehitystä, tilanne on nyt kääntynyt päinvastaiseksi. Nyt teknologiat kehittävät ihmistä. Markkinoille tuotetaan hyödykkeitä, joita emme edes tienneet tarvitsevamme. Uusien ja yhä uusien teknisten keksintöjen myötä meille paljastuu ”piilossa uinuneita tarpeita”, joiden vaateeseen on pakko vastata.
Otetaan esimerkiksi Facebook. Olemme aina halunneet pitää yhteyttä tuttuihimme, mutta miten ihmeessä tämän muinaisen tarpeen tyydyttämisestä tulikin jotain, joka vie useita tunteja päivässä? Mihin aiemmassa elämässämme mahdoimme nuo usein ilta-aikaan sijoittuvat tunnit käyttää?
Moni tarttui kirjaan kasvattaen samalla yleissivistystään ja älyllis-emotionaalista kapasiteettiaan. Nyt koetaan pakottavaa tarvetta roikkua ruudun äärellä tuttujen ja tuntemattomien viihdepainotteisia päivityksiä selaamassa.
Mistä moinen teknologiahuuma? Moni muistaa vielä elävästi, kun hevonen vaihtui autoon tai kun ensimmäinen televisio kannettiin tupaan. Kun saatiin VHS-videonauhuri ja korvalappustereot sekä päästiin kokemaan leipäkoneen hurma. Kun Commodore 64 räjäytti lautapelit pöydältä, kun navigaattori syrjäytti tiekartat, ja viimein: kun matkapuhelimet muuttivat meidät, lopullisesti.
Vai muuttuuko ihminen käyttöliittymänä sittenkään? Entä jos kyse onkin vain sokeasta teknologiahuumasta, johon lankesimme satuttuamme syntymään näinä kehityksen luodinnopeina vuosikymmeninä?
Entä jos muistammekin sen kaiken aivan suhteettoman suurena ihmeenä? Kun ”kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa” –sukupolven diginatiivit lapset varttuvat, kenties viisainta mediakasvatusta olisikin oivallus siitä, että elämää on myös median ulkopuolella. Kaikkein tärkeimmät asiat tapahtuvat jossain muualla.
Seura-lehti täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Mitäköhän mediateollisuudessa seuraavien 80 vuoden aikana tapahtuu? Se lienee ainakin varmaa, että muodon sijasta sisällöt ratkaisevat. Jokainen kuluttakoon sisältönsä siinä formaatissa, minkä luontevimmaksi kokee. Paperia tai ei, eläköön laatujournalismi!