(Päivitetty: )
Teksti:
Jenni Haukio

SUOMESSA on parhaillaan käynnissä suden ”kannanhoidollinen metsästys”, joka perustuu Riistakeskuksen myöntämiin 24 poikkeuslupaan. Tappoluvat on kohdistettu ”haittaa aiheuttaviin nuoriin yksilöihin”. Se, kuinka 3–12 yksilön perhelaumoista onnistutaan kaatamaan juuri nämä kyseiset yksilöt, on monelle kysymysmerkki.

Asia onkin herättänyt suuria intohimoja puolesta sekä vastaan, aina mielenosoituksiin saakka.

SUSI on kautta aikojen kärsinyt ihmisen säälimättömästä ja järjestelmällisestä vainosta. Nämä villit koiraeläimet hävitettiin 1800-luvulla Keski- ja Pohjois-Euroopasta Suomi mukaanlukien lähes sukupuuttoon. Tänä päivänä susi on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Uhanalaisen lajin luvallinen metsästäminen vaikuttaa väistämättä ristiriitaiselta. Moni ei ymmärrä, kuinka susia, joita suojellaan, voidaan luvallisesti tappaa. Susien suojeluun perehtyneet pelkäävät poikkeuslupien antavan salametsästäjille signaalin siitä, että suden metsästäminen on ikään kuin periaatetasolla hyväksyttyä.

KUN KYSYMYS on villistä petoeläimestä, on tietty uhka ihmiselle ainakin teoriassa olemassa. Ymmärrän hyvin niitä lastensa turvallisuuden puolesta pelkääviä vanhempia, jotka elävät seuduilla, joilla sudetkin liikkuvat. Tunnen suurta myötätuntoa niiden puolesta, joiden lemmikkikoira tai lammas on joutunut suden syömäksi. Jos itse kohtaisin metsässä suden, tuntisin todennäköisesti pelkoa – mutta samalla aivan varmasti myös syvää kunnioitusta.

ME IHMISET olemme usein ennakkoluulojemme uhreja. Monet stereotypioistamme ammentavat saduista ja tarinoista.

Kaksi kenties parhaiten tunnettua fiktiivistä kuvausta sudesta lienevät Grimmin veljesten klassikkosadusta Punahilkka sekä Walt Disneyn luoma Sepe ”iso paha” Susi. Näiden satujen susihahmot ovat iskostuneet syvälle sisimpäämme leimaten suden verenhimoiseksi ja vaaralliseksi saalistajaksi.

TOSIASIA kuitenkin on, että Suomessa suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen. Riski joutua häiriökäyttäytyvän koiran puremaksi on moninkertainen. Joka viidennen suomalaisperheen jäsenenä elää koira, suden lähisukulainen.

MAAILMASSA, jossa ihminen on julistautunut koko luomakunnan ylijumalaksi, jolla on oikeus päättää kaikkien muiden lajien elämästä ja kuolemasta, on villieläin ajettu yhä ahtaammalle. Sudet, karhut, ahmat ja ilvekset ovat osa Suomen luontoa ja ihmisen tulisi kunnioittaa myös niiden oikeutta olla olemassa. Molemmille osapuolille – sekä ihmisille että villieläimille oikeudenmukaisia elämän edellytyksiä etsiessä olisi aivan ensimmäiseksi hyvä päästä eroon perusteettomista ennakkoluuloista.

”ISO, paha susi” söi ehkä Punahilkan, mutta se ei syö Sinua.

 

X