Tuku tuku lampaitani
Pohjanmaalta löydetty lampaanluun siru on osoittanut, että lampaat ovat määkineet Suomenmaalla jo 4 000 vuoden ajan. Lammas kuului jo kivikautiseen kotieläimistöömme. Meillä on oma maatiaisrotu, yli 40 maahan ja kaikkiin maanosiin viety suomenlammas. Kotimaassa suomenlammasuuhia on alle 15 000.
Suomenlampaan säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan vaatii määrätietoista työtä. Alkuperäisrodut ovat merkittävä osa kansakunnan kulttuuriperinnettä.
Suomenlampailla on monia arvostettuja ominaisuuksia. Niillä on hyvä terveys, kylmien ilmasto-olosuhteiden sietokyky ja sikiävyys. Niiden joustava, eläväpintainen ja helposti huovutettava villa on käsi- ja taideteollisuuden haluttu raaka-aine.
Käsityönä valmistettuja, eettisiä tuotteita arvostetaan yhä enemmän. Se merkitsee hyvää myös lampaanvillan tulevalle kysynnälle.
Lammas on ihmiselle monipuolisesti aarre. Siitä saadaan lihaa, maitoa, villaa ja turkiksia. Lisäksi suomenlammasta voidaan käyttää erilaisissa ympäristönhoitotehtävissä.
”Ruohonleikkureina” puistomaisissa olosuhteissa laiduntaessaan lampaat aikaansaavat huippusiistiä jälkeä.
* * *
Suomenlampaan värimuunnoksista tavallisin on valkoinen, mutta myös mustia ja ruskeita yksilöjä tavataan – esimerkiksi Kultarannassa tänä kesänä. Tilan nuoren omenatarhan kesäasukkaina viihtyvät ruskea uuhi Ystävä ja neljä karitsaa, valkoiset Kikka ja Kepponen sekä mustat Ester ja Ellen.
Käymme lampaiden luona päivittäin. Jo muutaman päivän sisällä kotiutumisestaan ne palkitsivat vierailumme juoksemalla tarhalle saapuessa vastaan.
Katraan lampuri kertoi, että lammasta ei kannattaisi opettaa saamaan aina ihmisen kohdatessaan herkkupaloja. Tästä voi seurata, että sinällään inhimillisen ihastuttavat ”mää” -huudot raikaisivat tauotta, pikku ystävien kutsuessa leipäpaloja ojentavaa kättä. Lammas kuulemma määkii vain, jos sen laidun todella on loppu tai jos se on oppinut kerjäämään.
On ollut liikuttavaa huomata, että lampaat pitävät ihmisen seurasta myös, vaikkei ylimääräistä syötävää olisikaan tuliaisina.
Rapsutuksia otetaan vastaan leppoisissa ja läheisissä tunnelmissa. Kun tapaamiset päättyvät, kiharapäät seuraavat aidan takana niin kauan, kunnes katoamme näkyvistä.
* * *
En yhtään ihmettele, että kaiken lisäksi suomenlammasta voidaan käyttää hoitoa tukevana eläimenä terapioissa. Jo pelkkä lampaiden käyskentelyn seuraaminen rauhoittaa mielen.
Jo pelkkä lampaiden käyskentelyn seuraaminen rauhoittaa mielen. Kuva: Jenni Haukio.
Tulevaisuudessa erilaiset eläinavusteiset terapiat kasvattanevatkin suosiotaan. Ihmisillä on kaipuu lähemmäs luontoa, aitoutta.
”Vihreään hoivaan” liittyy tavallaan myös kaverikoiratoiminta, jossa vapaaehtoiset koirineen tuovat iloa ja elämyksiä esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona.
Olisi hienoa lähteä mukaan toimintaan. Osallistuvilta koirilta kuitenkin edellytetään tietynlaista vakautta, joka ei aivan osu yksiin Lennu-koiramme innostuneen karaktäärin kanssa.
Tänä kesänä Lennu on kuitenkin päässyt kaverikoiraksi lampaille, ja nauttii niiden seurasta täysillä.
* * *
Lampaisiin kiintyy hyvin nopeasti,ja toivottavasti nekin kiintyvät ihmiseen. Ainakin ne oppivat tunnistamaan noin 20 ihmisen kasvot.
Lampailla on liikuttavan lempeä katse, ne ovat rauhallisia mutta samalla eloisia. Lampaissa on tiettyä luonnollista arvokkuutta, joka kenties kytkeytyy niiden rooliin maisemanhoitajina. Kun lampaat ovat kerran asettuneet maisemaan, tuntuu että koko alue menettäisi jotain arvostaan, jos niitä ei enää olisi.