Presidentti Putinia saattoi viime viikonloppuna harmittaa tavallistakin enemmän.
Teksti:
Tarja Hurme

Presidentti Putinia saattoi viime viikonloppuna harmittaa tavallistakin enemmän.

Pohjoismaiden päämiesten vierailulla virkaveli Obaman luokse oli sellainen nostatus, että Pohjoismaat ovat yhdessä suurvalta, jonka merkitys on kokoaan suurempi. Ja tämä pienten itsetuntoa vahvistava ajatus pääsi ilmoille juuri tilanteessa, jossa Eurooppa on saatu sopivan hajaannuksen valtaan Venäjän omapäisen toiminnan, pakolaiskriisin ja lisääntyneen terrorismiuhan sekä brittien mahdollisen EU-exitin ristipaineessa.

Kaiken kukkuraksi Ukrainan onnistui voittaa euroviisut – eikä vain siksi, että Obaman ihastelemat suomalaiset hevihemmot olivat poissa.

Euroviisuäänestys on kuin epävirallinen kansanäänestys ja kertoo senkin, että me tavalliset ihmiset haluamme elää rauhassa, kaikkialla: Meitä koskettaa Krimin tataarin, laulajatar Jamalan mummin tarina vuodelta 1944. Pelkäämme, että siitä tulee meidän omamme, ellei testosteroninen pullistelu ja kiihkoilu Euroopassa ja Itämeren ympärillä laannu.

Viisuharmitus näkyi Venäjällä korkean tason some-ärtymyksenä musiikkikisan politisoitumisesta. Inhimillistä toki, häviäjän näkökulmasta. Mutta jos joku muu on sitä mieltä, että viisut vasta nyt politisoituivat, niin hämmästelen.

Vuosien saatossa viisukappaleisiin on kytkeytynyt monenlaisia konflikteja, kriisejä ja arvokysymyksiä. Nyt 60-vuotias rauhan, rakkauden ja yhtenäisyyden tarpeen synnyttämä euroviisuinstituutio on paitsi musiikkia, lavashowta ja bisnestä, myös politiikkaa. Halusimmepa tai emme.

Viisuäänestyksissä eri maiden kansalaiset ovat vuosien saatossa antaneet tukensa lauluille ja laulajille mutta samalla monenlaisille ulkomusiikillisille asioille Berliinin muurin kaatumisesta Viron vapautukseen ja suvaitsevuuteen seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Niin pitääkin. Musiikki kantaa tarinoita, jotka ovat koskettavampia kuin uutispätkät. Musiikki lähentää toisilleen vieraita. Sen kautta uskalletaan sanoa ja tukea sellaista, mitä muuten ei. Ehkä juuri siksi euroviisuilla on merkitystä.

Parempaa ensi viikonloppua, presidentti Putin.

X