Suomi myynnissä pala palalta? Päätyykö infra ulkomaiseen omistukseen?

Jos joku näillä lumilla keksii sanoa, että minä syön nyt silakkaa, se kala on entistä todennäköisemmin ulkomaisessa omistuksessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jos joku näillä lumilla keksii sanoa, että minä syön nyt silakkaa, se kala on entistä todennäköisemmin ulkomaisessa omistuksessa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tarja Hurme

Jos joku näillä lumilla keksii sanoa, että minä syön nyt silakkaa, se kala on entistä todennäköisemmin ulkomaisessa omistuksessa, koska kaksi kolmasosaa suomalaisesta silakkatroolauksesta jo on. Mutta pieni on silakka Suomen infrastruktuuriin verrattuna. Siispä vilkaisu peräpeiliin.

Fortumille ei riittänyt kahdeksan prosentin takuutuotto sähköverkosta. Se luopui sähkönsiirtoliiketoiminnastaan, syntyi itsenäinen Caruna, jonka omistavan yhtiön pääosakkaina on kaksi kansainvälistä infrasijoitusrahastoa. Uralin suunnan sähköverkoistaan Fortum ei luopunut – saahan niistä muutaman prosentin tuoton. Caruna taas tekee mittavaa sähkönsiirtotiliä lompakollamme.

Digita, entinen Ylen Jakelutekniikka, yhtiöitettiin viime vuosisadan lopuksi ja päätyi sittemmin samaisen infrasijoitusrahaston huomaan, joka omistaa ison osan Carunaa. Nyt Yle ja muut kanavat maksavat Digitalle verkon käytöstä kustannusten mukaan eikä vaihtoehtoja ole. Mahtavat Digitalla nauraa matkalla pankkiin tehdessään jakeluverkoilla useiden kymmenien prosenttien voittoa. Vauraita olemme, kun jaksamme maksaa inframme useampaan kertaan. Nyt sitten selvitellään 15 miljardin arvoisen tieverkkomme yhtiöittämistä. Minne sen omistus lopulta päätyy?

Luovatko palvelujen kilpailutus ja tienkäyttöpaketit lisärahaa? Etsimmekö jatkossa vaihtoehtoteitä kotoa töihin tai mökille? Aiemmista kokemuksista päätellen maksamme ekstraa, jos yhtiöitetty tieverkkokin joutuu joskus ulkomaisen infrasijoittajan syliin. Silloin voi vain ihmetellä, kuka haalii Suomea ja huoliiko myös järvet ja metsät? Kimuranttia kansaa tuskin kumminkaan, mutta mistä sitäkään tietää. Suomen infra verkoista väyliin on kansallisomaisuutta. Kyse on huoltovarmuudestakin. Uusi kolumnistimme, historijoitsija Markku Kuisma on oikeassa sanoessaan, että yritys valvoa finanssiveijareita eri puolilla maailmaa on kuin yrittäisi pitää kapallista kirppuja kädessään.

Yhteiskuntavastuullista veronmaksuintoakaan näiltä veijareilta ei löydy.

X