Teksti:
Hertta-Mari Kaukonen

Ovikello soi maanantaina.

Naapurintyttö toi kortin ja itseleipomansa kakun tervetulolahjaksi. ”Hauska että muutitte tänne. Teidän kissat on söpöjä”, kortissa lukee.

Tyttö jäi hetkeksi äitinsä kansa silittelemään kissojamme, jotka he olivat nähneet ikkunasta.

Näin mutkatontahan naapuruussuhteiden syntymisen pitäisi aina ollakin. Mutta miksi tällainen välittömyys on käynyt yhä harvinaisemmaksi?

Nykyään varsinkin kaupungeissa tapaamiset sovitaan kalenteri kädessä jopa lähellä asuvien ystävien kesken, eivätkä yllätysvisiitit miellytä kaikkia. Yksi työkaverini kauhistui naapureitani, jotka tulevat sopimatta ovelle. Mielestäni juuri ovikellon soiminen piristää päivää.

Toisella tavallakin voi toimia.

Otin osaa puhelinkoulutukseen, jonka järjestäjällä oli mieleenpainuva neuvo: ennen puhelua on kohteliasta lähettää viesti, onko nyt hyvä hetki soittaa. Ettei häiritsisi toista. Eli tapaamisten lisäksi myös puhelutkin pitäisi sopia ennalta.

Vastustan! Ovikellot ovat edelleen paikallaan kaikesta yksityisyyden korostamisesta huolimatta, joten käytetään niitä.

X