Seuran arkistosta vuodelta 1950: Näin Sibelius kertoo rakkaudestaan sikareihin
Luuletko jo lukeneesi Jean Sibeliuksesta kaiken? Et tällaista juttua. Julkaisemme uudestaan Seuran kuvareportaasin vuodelta 1950. Se vie lukijan aikaan, jolloin puhuttiin sikaria poltellen pilleistä ja pölleistä.
Jean Sibelius, joka täyttää tämän kuun 8. pnä 85 vuotta, on linnoittautunut Ainolaansa elämään vanhuuden päiviä omassa rauhassaan. Vain silloin tällöin hän ottaa vastaan jonkun huomattavan ulkomaisen vieraan, reportterien ja valokuvaajien ei ole helppo päästä häntä häiritsemään.
Valokuvaajamme, joka monen mutkan jälkeen onnistui pääsemään Ainolan oven sisäpuolelle juuri mestarin merkkipäivän aattona, kertoi olleensa jännittynyt ja peloissaankin. Hän oli luonut käsityksensä Sibeliuksesta vain aikaisemmin näkemiensä valokuvien perusteella, joissa mestari yleensä on varsin totisen ja ankaran näköinen. Mutta Ainolan ystävällisessä ja lämpöisessä ilmapiirissä kaikki pelko katosi pian. Rouva Aino Sibelius, mestarin puoliso, otti valokuvaajan vastaan ja hänen rohkaiseva hymynsä karkotti turhan jännityksen.
Kun valokuvaaja oli saanut kameransa kuntoon ja valaistuslaitteet paikoilleen, astui itse mestarikin ”näyttämölle” ja hänen tervehdyksensä oli yhtä ystävällinen ja hymynsä yhtä rohkaiseva kuin rouva Sibeliuksenkin. Sibelius osoittautui myös erittäin kärsivälliseksi ja rauhalliseksi kuvattavaksi. Hän piti valokuvaajaa vieraanaan kokonaista viisi tuntia ja teki auliisti kaiken, minkä valokuvaaja halusi. Koko ajan hän keskusteli vilkkaasti ja hänen liikehtimisensä oli niin joustavaa ja reipasta, että oli vaikea uskoa häntä ikäisekseen. Omista töistään hän tapansa mukaan ei kuitenkaan maininnut sanallakaan.
Sibeliuksen jokapäiväiset kävelyretket Tuusulan metsäpoluilla ovat kuuluisat, ja hyvin mielellään hän valokuvaajan toivomuksesta nytkin siirtyi puutarhaan antaakseen tilaisuuden myös ulkokuvien ottoon. Pukeutuessaan ulosmenoa varten hän pyysi talon uskolliselta palvelijalta:
”Toisitteko minulle sen hienomman hatun, kun otetaan näitä kuvia.”
Kun ulkokuvaus oli suoritettu ja palattiin takaisin sisälle, sanoi mestari tarvitsevansa sikarin. Hän istuutui nimikkotuoliinsa kirjastossa ja silloin valokuvaaja otti tämän kuvasarjan mestarista ja hänen sikaristaan.
Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 49/1950.
Lue lisää: Klassisen musiikin juntti: näin kuuntelet Sibeliusta