Helsingin pommitus kylvi tuhoa ja kuolemaa marraskuun 8. päivänä 1942

Jotain varsin järkyttävää tapahtui marraskuun kahdeksantena päivänä jatkosodan vuonna 1942. Heti puolenpäivän jälkeen lähestyi Helsinkiä auringon suunnasta mereltä 6 000 metrin korkeudessa venäläinen tiedustelu- ja syöksypommituskone PE-2.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pommituksen tuhoja Yrjönkadun ja Robertinkadun kulmassa. Kuva: SA-kuva

Jotain varsin järkyttävää tapahtui marraskuun kahdeksantena päivänä jatkosodan vuonna 1942. Heti puolenpäivän jälkeen lähestyi Helsinkiä auringon suunnasta mereltä 6 000 metrin korkeudessa venäläinen tiedustelu- ja syöksypommituskone PE-2.
(Päivitetty: )
Teksti:
Antero Raevuori

Länsi-Mustan patteri avasi tulen liu’ussa lähestyvään ja samalla kaartavaan koneeseen ja ampui parisenkymmentä kranaattia. Nopea PE-2 pääsi kuitenkin pujahtamaan kaupungin ylle, laskeutui yhä alemmaksi, pudotti molemmat pomminsa ja livahti pakoon.

Toinen pommeista putosi kohtalon pirullisesta oikusta Roobertinkatujen ja Yrjönkadun risteykseen, missä se räjähti raitiokiskojen välisessä graniittisessa katukiveyksessä. Paikalla oli runsaasti läheisestä Gloria-elokuvateatterista rynnänneitä ihmisiä. Ilmahälytystä ulvova sireeni oli saanut heidät lähtemään ulos ja etsimään turvaa, mutta ulkona he joutuivatkin sirpalesateeseen.

Helsingin pommitus kylvi tuhoa ja kuolemaa

Samoin kävi läheisen Iso-Roobertinkatu 2:ssa sijainneen elokuvateatteri Tivolin lippujonossa seisoneille. He olivat enimmäkseen lapsia ja nuoria, sillä Tivolissa esitettiin hauskaa Kolme väärää muskettisoturia -filmiä. Harvat heistä ehtivät juosta Johanneksenkirkon pommisuojaan.

Sirpaleet levisivät viuhkamaisesti eri suuntiin silpoen kymmeniä ihmisiä. Ruumiinosia oli kaikkialla. Puolittain sisällä erään liikkeen rikkoutuneessa näyteikkunassa retkotti päätön pikkutytön ruumis. Sireenien annettua IHO-merkin (ilmahälytys ohi) paikalle kiiruhti lähitaloista kymmeniä uteliaita. He poistuivat kasvot liidunvalkeina.

Yksi sattumalta pelastuneista oli seitsemänvuotias Johannes Kvickström.

ˮOlin jo elokuvateatteri Tivolin jonossa mutta päätin sittenkin mennä Valion baariin jäätelölle, mikä pelasti henkeniˮ, muisteli Kvickström seitsemän vuosikymmentä myöhemmin Helsingin Sanomissa.

Yksi pommi surmasi 51, liki 120 haavoittui

Kuusivuotias Tellervo Attila menetti 17-vuotiaan Seppo-veljensä, joka oli tulossa Annankadulla olevasta Vapaakirkon tilaisuudesta. Seppo Attila käveli pitkin Iso-Roobertinkatua ja tuli Yrjönkadun kulmaan juuri, kun pommi osui keskelle katujen risteystä.

Puolen kilometrin päässä sijaitsevan Kirurgisen sairaalan normaali päiväjärjestys meni sekaisin. Kuolevia, kuolleita ja haavoittuneita lojui käytävillä pitkin ja poikin. Paljon kokeneet lääkärit ja sairaanhoitajat olivat järkyttyneitä.

Suurella osalla helsinkiläisiä ei ollut tarkempaa tietoa tapahtumasta, sillä seuraavan päivän sanomalehdet julkaisivat siitä vain pienehkön uutisen. Joidenkin silminnäkijöiden kauhukertomukset levisivät suusta suuhun. Ne olivat huhujen lisäksi ainoa uutiskanava.

Katastrofin laajuus alettiin tajuta kuitenkin vasta, kun lehtiin alkoi ilmestyä surureunaisia kuolinilmoituksia, joissa kuolinpäivä oli kaikissa sama – 8.11.1942. Yksi ainoa pommi oli surmannut 51 ihmistä, haavoittuneita oli noin 120, suurin osa uhreista koulutyttöjä ja -poikia.

Kolme päivää myöhemmin ilmasuojelukeskuksen sanomalehdille antamaa uhriluetteloa tutkittiin hiljaisina:

Leo Virtalahti 16 vuotta, Urban Nordström 11 vuotta, Eino Terkki 17 vuotta, Terttu Pihlainen 15 vuotta, Bror Laine 12 vuotta, Kaarina Hintikka 11 vuotta, Lauri Raikas 11 vuotta, Soile Kuuluvainen 8 vuotta… Ja sitten joukko nimettömiä uhreja: tuntematon n. 17 v. tyttö, tuntematon n. 12 v. tyttö, tuntematon n. 12 v. poika…

Punalentäjät eivät saaneet koskaan tietää, millaista satoa heidän pomminsa olivat niittäneet.

X