Laura Ruohola: ”Parisuhteissani en ole koskaan nipottanut”

Laura Ruohola haaveilee elämästä maalla hevosten ja lampaiden kasvattajana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Luotan ammatilliseen osaamiseen ja positiiviseen olemukseeni", Laura Ruohola toteaa.

Laura Ruohola haaveilee elämästä maalla hevosten ja lampaiden kasvattajana.
(Päivitetty: )
Teksti:
Marja Nyman

TUNNUSTAN, että jo toisen kauden työpesti Suomen kaunein mökki -ohjelman toimittaja–juontajana on ollut äärimmäisen antoisaa ja samalla leppoisan kivaa.

Kysymyksessä on hyvän mielen ohjelma, ja on hienoa päästä näyttämään ja kertomaan asioita, jotka ovat ihmiselle itselleen tärkeitä ja rakkaita. Ihmisten ilo ja ylpeys tarttuu.

Kuvaukset tehtiin viime kesänä, kun lämpötila hipoi +30 astetta, ja juuri sellaista säätä, aurinkoa ja lämpöä tämä ohjelma parhaimmillaan toteutuakseen kaipaakin. Ohjelmaa tehtäessä haastateltavat antautuivat niin vahvasti ja rennosti tunnelmaan ja kerrontaan, että suorastaan hämmästelimme, että nytkö nauhoitukset on jo tehty.

 

ENNUSTAN, että palaan vielä joskus työssäni urheilun pariin tavalla tai toisella. Minusta tuskin koskaan enää tulee täysipäiväistä urheilutoimittajaa, sillä aika rientää eteenpäin ja edessä on aina uusia haasteita. Toisaalta työ urheilutoimituksessa on ollut elämäni parasta aikaa työstä puhuttaessa.

 

TUNNUSTAN, että olen luonteeltani pedantti. Vaadin sitä tietyissä asioissa sekä itseltäni että ympäristöltäni. Mielestäni hyvien asioiden suhteen saa ollakin. Se voi olla toisten mielestä ärsyttävää ja miksei, voisi kai sitä joskus ottaa vähän rennomminkin. En kuitenkaan pidä itseäni nipottajana.

Arvelisin olevani reipas ja hyvin hauska supliikkinainen ja toivon, että tämän sanoisi joku toinenkin minusta.

 

ENNUSTAN, että en koskaan tule luopumaan kirjoistani. Minulla on niitä älyttömän paljon ja rakastan jokaista yksilöä. Ostan paljon ja luen paljon. Lukeminen on tärkeää sekä henkisesti että ammatillisesti. Toivon että minulla jonakin päivänä on niin suuri asunto, että voisin pyhittää yhden huoneen kokonaan kirjastoksi tai kirjaston ja työ- tai vierashuoneen yhdistelmäksi.

Toinen mistä en luovu, on auto. Se on minulle sielun ja ruumiin jatke. Rakastan ajamista ja autoni pitää olla hyvä ja kestävä. Ajan vuodessa keskimäärin 50 000 kilometriä. Osaisin ajaa Helsingin keskustassakin vaikka silmät kiinni.

Ajan tällä hetkellä Honda CRV:llä, joka on varustettu kaikin mahdollisin maustein. Tykkään erottua autoni kanssa.

 

TUNNUSTAN, että olen peruspositiivinen ihminen. Ajattelen hyviä asioita ja olen yleensä hyvällä mielellä. Suuret urheilutapahtumat ja erityisesti voiton hetket saavat minut liikuttumaan kyyneliin. Urheilukilpailut herättävät minussa aina suuria tunteita.

 

TUNNUSTAN, että ihmissuhteissani olen varmaan yksi maailman helpoimpia. Parisuhteissani en ole koskaan nipottanut, en vaikeuttanut enkä varjostanut toisen tekemisiä. Pystyn antamaan toiselle tilaa.

Elän tällä hetkellä yksin, sillä toistaiseksi ei ole tullut vastaan sitä oikeaa. Eikä sellaista tietoisesti hakemalla tulekaan. Tietenkin jokainen ihminen kaipaa toista aikuista rinnalleen. Katsotaan nyt hetki kerrallaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hyviä asioita voi tapahtua ihan tuosta vaan ja koska vaan.

 

ENNUSTAN, että en osaisi elää ilman puhelinta. Siellä on koko minun pieni elämäni. Puhelin on minulle tärkeämpi kuin tietokone. Tietysti teen koneella töitä, mutta en istu sen ääressä muuten. Tuntuu joskus suorastaan häkellyttävältä, miten tärkeä se pieni kapistus on. Jo pelkkä kauppareissu ilman puhelinta tuntuu oudolta.

 

TUNNUSTAN, että erityisesti naispuolisilta esiintyjiltä ja tv-kasvoilta odotetaan nuoruutta, kauneutta, laihuutta ja muita vastaavia ulkoisia ominaisuuksia. Olen aina tiennyt, että en ole huippumallin näköinen enkä kokoinen, mutta luotan ammatilliseen osaamiseen ja positiiviseen olemukseen. En stressaa ulkonäköni suhteen. Olisihan se outoa jos itsevarmuus ei olisi kehittynyt iän ja työvuosien myötä. Ei tulisi mieleenikään lueskella mielipidepalstoja ja etsiä sieltä kritiikkiä. Hyvä, suora palaute katsojilta ja työyhteisöiltä riittää.

 

ENNUSTAN, että tulen vielä joskus asumaan maalla. Siellä olen syntynyt, kasvanut ja sinne kaipaan. Asuin lapsuudenkodissani 23-vuotiaaksi asti. Olisi ihanaa jos omistaisin vielä joskus hevosen ja saisin taluttaa sen ulos oman pihan tallista. Voisin kasvattaa myös lampaita ja muita eläimiä.

X