Näyttelijä Jukka-Pekka Palo: ”Tykkäisin lötköttää sohvalla ja katsoa televisiota, mutta sieltä tulee kauheata sontaa”

Jukka-Pekka Palo tulee vastaan työpaikkansa Suomen kansallisteatterin henkilökunnan ovelle. Hän toivottaa tervetulleeksi, hymyilee ja puristaa kättä kovaa, mutta ei liian lujasti.

Palon pitkä ura pitää sisällään kaiken puhetyöläiselle mahdollisen. Näytelmien, elokuvien ja tv-sarjojen lisäksi Jukka-Pekka Palo on muun muassa dubannut animaatioelokuvia ja juontanut tietovisailuja ja tapahtumia.

Tänä vuonna hänet nähdään valkokankaalla kahdessa uutuuselokuvassa, joista kumpikin perustuu tositapahtumiin. Elokuvat ovat Talvivaaran kaivosyhtiöstä kertova Jättiläinen ja 1960–70-luvuilla musiikkipiirejä järisyttäneen levy-yhtiö Love Recordsin tarinan kertova Love Records – Anna mulle lovee.

Teatterin paraatipaikalla eli Kansallisteatterin lavalla Palo näyttelee helmikuussa ensi-iltansa saavassa Mahdolliset maailmat -näytelmässä, edelleen pyörivässä Luulosairaassa sekä syksyllä ensi-iltaan tulevassa, vielä nimeämättömässä esityksessä.

Hän on kuusikymppinen mies, joka on nyt esillä kaikkialla.

Sattumalta, hän itse väittää. Ja sattuman hän tunnistaa myös monissa elämänsä käännekohdissa.

Rikos johdatti teatteriin

Jukka-Pekka Palo vie meidät Kansallisteatterin, Suomen arvostetuimman teatterin lavalle. Palon äiti oli näyttelijä Kirsti Ortola ja isä Tauno Palo – yksi Suomen kaikkien aikojen kuuluisimmista näyttelijöistä. Silti Jukka-Pekka Palo sanoo, ettei hänellä ollut nuorena mitään halua näyttelijäksi.

”Siinä 60–70-lukujen vaihteessa muut asiat Suomessa olivat kiinnostavampia kuin teatteritaide. Yhteiskunnallinen herääminen oli voimakasta, ja minusta esimerkiksi toimittajan ammatti olisi ollut kiinnostavampi.”

Näyttelijäksi Palo päätyi sattumien kautta. Niiden alkuunpaneva voima oli huono koulumenestys.

”Tutustuin tulevaan elokuvaohjaajaan Janne Kuuseen lyseon ehtojen kuulustelussa, taisivat olla ruotsin tai matematiikan ehdot. Ja kuulusteluissa jäimme vielä kiinni tietojen vaihtamisesta.”

Rikos yhdisti poikia. Kuusesta ja Palosta tuli elinikäisiä ystäviä. Kuusi meni ensin mukaan Kellariteatterin toimintaan ja vonkasi ystäväänsäkin kokeilemaan.

”Ja minä menin. Se olikin sitten niin nastaa, että siitä eteenpäin se oli menoa teatterin kanssa. Eikä koulumenestyskään lopulta huonoksi jäänyt, vaan kirjoitin ylioppilaaksi laudaturin paperein.”

Nuorena poikana Palo ei juuri kiinnittänyt huomiota vanhempiensa elokuviin.

”Ei kukaan teini-ikäinen sälli pidä vanhempiensa tekemisiä mitenkään erikoisina, siinä on niin paljon muutakin mielessä.”

Palon, kuten usean muunkin ikätoverin mielessä pyöri esimerkiksi politiikka. Siitä puhuivat kaikki.

”Kyllähän sitä vasemmalle mentiin. Ja minä menin ihan vasemmalle, siis taistolaisuuteen asti. Se oli ehdottomuutta, oikeassa olemisen ehdottomuutta. Mutta se oli ajan henki, ja vasemmistolla oli parhaat bileet.”

Taide ja kulttuuri olivat voimakkaasti sidoksissa yhteiskunnalliseen ajatteluun. Kulttuuriradikalismi lähti liikkeelle yleisvasemmistolaisuudesta, mutta muuttui etenkin 1970-luvulla hyvin puoluepolittiiseksi.

”Ja näin jälkeenpäin voi sanoa, ettei se ollut ollenkaan hyvä juttu. Pyrkimys oli vilpittömästi hyvä, mutta tie helvettiinhän on kivetty hyvillä aikomuksilla.”

Vaikka taistolaisuus jäi aikoja sitten, on vankka kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin säilynyt.

”Jossain vaiheessa kuvittelin, että voisin muuttaa maailmaa. Mutta ainoa mitä voi muuttaa, on oma ajattelu. Mutta kyllä ihmisen täytyy olla tietoinen siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. On pelottavaa, jos alkaa olla toisten vietävissä.”

Suomessa elettiin täysin erilaisia aikoja Palon siirtyessä Teatterikoulusta töihin.

”Se maailma, missä minä vartuin aikuiseksi, oli helkkarin paljon turvallisempi ja parempi kuin se, missä minun lapseni joutuvat kamppailemaan.”

Palo viittaa erityisesti työelämään.

”Työelämä on muuttunut järkyttävällä tavalla. Kun valmistuin Teatterikoulusta 1977, joka ikiselle näyttelijäkurssini opiskelijalle tarjottiin vähintään kahta pysyvää kiinnitystä johonkin suomalaiseen teatteriin. Että siitä vain valitsemaan.”

Nyt eläkevirkoja ei ole missään, ja vähiten taiteen alalla.

”Nyt valmistuvista ehkä yksi tai kaksi pääsee vierailemaan teatteriin johonkin rooliin, ja he ovat onnenpekkoja. Paikoista joutuu tappelemaan, ja loput joutuvat itse kehittämään työnsä.”

Megavisa toi kesämökin

1990-luvun alussa televisioon ilmestyi etenkin kolmoskanavalle uudenlaisia ohjelmia. Tietovisoja oli Suomessa katsottu ennenkin, mutta nyt niissä välkkyivät värivalot ja hymyilevät missit avustivat juontajia. Yksi suosituimmista ja pitkäikäisimmistä oli Palon juontama Megavisa.

Megavisa toi Palon suuren yleisön tietoisuuteen aivan uudella tavalla. Megavisaa katsottiin paljon etenkin vuosikymmenen alussa, kun ohjelma vei viihteellisen tietokilpailun amerikkalaismalliseen yksinkertaistettuun, mutta koukuttavaan malliin.

Palon mielestä tv-visailu oli lopulta työ muiden joukossa.

”En usko, että ohjelma sulki mitään ovia. Sain tehdä myös Megavisan vuosina töitä hyvissä, hienoissa teatteriesityksissä. Ja Megavisaakin tehtiin tosi hienojen ja osaavien ammattilaisten kanssa, oli sekin omalla tavallaan hienoa.”

Kun Paloa katsoo reilut parikymmentä vuotta vanhoilta nauhoilta Megavisan pyörteissä, on vaikea uskoa, että kyseessä on sama ihminen. Megavisan juontaja-Palo huutaa, nauraa ja ilmehtii sliipatussa tukassaan.

”Se en ollut todellinen minä. Se oli rooli. Pakenin juontajuutta sen hahmon taakse.”

Nyt Palon olemus on rauhallinen. Hän on läsnä ja kuuntelee. Kokenut näyttelijä puhuu yhteiskunnasta, työelämästä ja ihmisenä olemisestä tyynesti ja selkeästi. Hän on selvästi omanarvontuntoinen, mutta arvo on hankittu kovilla näytöillä lavalla.

Palon mielestä Megavisa ja muut tv-visailut avasivat tietä sille kehitykselle, mikä on johtanut kanavien täyttymiseen tosi-tv-ohjelmilla.

”En ole ihan varma, olenko kovin ylpeä siitä, minkälaista kehitystä olen ollut edistämässä. Tykkäisin lötköttää sohvalla ja katsoa televisiota, mutta kyllä sieltä niin kauheata sontaa tulee, että vaikeaa on. Mutta tehty mikä tehty, eikä se nyt mikään kuolemanvakava asia ole.”

Mutta jos Megavisa jotakin toi, niin rahaa. Palo tekee sormillaan seteleitä kuvaavan eleen.

”Siitä maksettiin hyvin. Megavisan ansiosta minulla on kesämökki.”

Tsunamin armoilla

Palo on lukenut vuosien ajan buddhalaisuuden ajatuksia ja oppeja.

”Se on äärettömän hieno oppi. Hengelliset arvot kiinnostavat minua, ja liityin takaisin kirkkoon pitkän tauon jälkeen”, Palo kertoo.

”Mutta vaikka ajattelisit maailman olevan minkälainen hyvänsä, elämä yllättää.”

Tapaninpäivänä 2004 Jukka-Pekka Palon ja hänen vaimonsa Riitta Anttosen elämässä tapahtui jotakin uskomattoman yllättävää.

Pariskunta oli lähtenyt Thaimaan Krabiin juhlistamaan Palon muutamaa kuukautta aiemmin ollutta 50-vuotiapäivää.

Krabin valkeilla hiekkarannoilla riittää kallioita, luolia ja mangrovemetsiköitä. Odotuksissa oli lämpöä, rentoa oleskelua ja hyvää ruokaa. Kivaa lomailua, tietenkin.

Mutta Palo ja Anttonen joutuivat keskelle luonnonvoimien murhenäytelmää, joka vaati yli kaksisataatuhatta kuolonuhria. Heidän joukossaan oli 179 suomalaista.

Intian valtameressä syntynyt maanjäristys aiheutti tsunamin, jonka aallot olivat Thaimaan rannikolle osuessaan jopa 20-metrisiä.

Silloin Palo ja Anttonen juoksivat henkensä edestä kohti vuoria.

”Elämän sattumanvaraisuus tuli taas esiin. Jouduimme olemaan yön yli evakossa, ja minulle tuli pieni haava jalkaan, mutta eihän meille mitään käynyt. Olimme siellä ja selvisimme. Samaan aikaan niin moni ei selvinnyt.”

Thaimaa saa edelleen miehen mietteliääksi.

”Kun omassa elämässään joutuu sillä tavalla hyppäämään kuskin paikalta pelkääjän paikalle, on se opettavaa.”

Jälkikäteen kokemuksesta jäi jopa jonkinlaista kiitollisuutta. Palo oppi arvostamaan sitä, että saa ylipäätään elää ja hengittää. Arki ei Thaimaan jälkeen tuntunutkaan enää itsestäänselvältä.

Neljä vuotta sitten Palolle tehtiin iso leikkaus. Polviin vaihdettiin keinonivel.

”Kumpikin jalka yhtä aikaa. Näyttelemiseni oli aina perustunut sähäkkään liikkeeseen. Ehdin jo ajatella, että leikkauksen myötä homma oli sitten siinä.”

Mutta Peijaksen sairaalassa sai hyvää hoitoa, näyttelijän työ jatkuu ja Palo nauttii jokaisesta päivästä.

Sattumalta hän huomaa myös yhden ympyrän sulkeutuvan: Love Records – Anna mulle lovee -elokuvassa Palon roolihahmo on Roger Lindberg, joka oli Musiikki-Fazerin pääomistaja ja monitoimimies.

Elokuvassa Lindberg manipuloi Toivo Kärkeä, joka puolestaan tosielämässä sanoitti Tauno Palon esittämiä lauluja. Näin suomalainen kulttuurihistoria tunkeutuu Jukka-Pekka Palon elämäntarinaan monella eri tasolla.

Nyt Palo seisoo Kansallisteatterin lavalla ja odottaa seuraavaa näytelmää. Uudet sattumat saavat tulla.

”Se mikä tapahtuu, tapahtuu. Se on vain hyväksyttävä, vaikka joskus se on todella helvetin vaikeaa.”