TV-pomo uhkaili: ”Alistuinko? En ikinä!” sanoo Heikki Kinnunen
Vallalle irvaileminen ei ole kadonnut Heikki Kinnusesta mihinkään. Mutta vuodet vierivät nopeammin kuin nuorena.
Heikki Kinnunen täytti 70 vuotta huhtikuussa. Hän on jäänyt monen mieleen lukuisista sketsihahmoistaan, vaikka on tehnyt lukuisia vakavia rooleja teatterissa.
Kävi niinkin, että teatterissa vakavia rooleja tekevästä Heikki Kinnusesta, 70, tuli televisiossa hauskuuttaja. Koko kansan Heikki.
”Shakespearen Hamletia olisin voinut esittää vaikka 700 kertaa, mutta harvemmin minut siitä muistettaisiin siihen verrattuna, että telkkarissa yhdestä roolisuorituksesta kasvaa legenda. Eikä Aki Kaurismäki ole koskaan pyytänyt minua elokuvaansa, mikä tietysti surettaa minua suuresti”, Kinnunen tuijottelee ja yrittää olla vakuuttavan näköinen.
”Enhän minä koskaan Kymppitonnia nähnyt”
Eräässä vaiheessa televisiosta tuli ulos myös Riitta Väisäsen Kymppitonni, jonka Spede Pasanen oli rykäissyt idealingostaan.
”Monessa mukana”, nakkasi yksi kilpailijoista arvoituksensa muiden kisattavaksi. Heidän joukossaan olivat päällekkäin studion laatikoissa suuret viihdepersoonat Titta Jokinen ja Jukka Virtanen.
”Heikki Kinnunen”, sanoi Jokinen salamana vihjeen kuultuaan. Samassa laitettiin valot vilkkumaan voittofanfaarien jo rämistessä.
Kinnunen lausuu, ettei olisi itse tiennyt vastata yhtä sattuvasti.
”Enhän koskaan edes koko ohjelmaa nähnyt. Vasta Jokinen kertoi minulle asiasta”, hän sanoo.
Vihjeen heitti ohjelmaan Virtanen. Kehtaisiko Kinnusen pitkää uraa nasakammin kuvaillakaan.
”Mikään ei kaduta – hauskaa oli”
Posketonta menoa oli Ällitälli Leo Lastumäen kanssa. Sitä seurasi saman parivaljakon vuonna 1972 näyttelemä elokuva Lampaansyöjät.
Merirosvoradio tuli myös suosituksi kansan syvissä saunojariveissä. Lauteilla irvailivat Kinnusen kanssa sellaiset näyttelijät kuin Pekka Laiho, Petra Frey, Esko Roine, Risto Mäkelä ja Seuran ratsupoliisi King Erkki Liikanen.
Älywapaassa palokunnassa –ÄWPK:ssa – Kinnusen ja Lastumäen seurana piehtaroivat myös Kristiina Elstelä, Titta Jokinen, Aake Kalliala ja Maija-Leena Soinne. Siekailematonta meuhuamista, kuten joku kommentoi.
Hauskaa riitti kansalla, kun Kinnunen ja kumppanit olivat liekeissä. Roolihahmo, joka kyseli Viljoa, se seuraa Kinnusta aina kalmiston hämärään asti. ”Onks Viljoo näkyny”, leukaili retale verkkopaidassaan ja verkkareissaan, joiden taskusta muljahteli Kossu-pullo.
”Mikään ei kaduta”, Kinnunen sanoo nyt. ”Hauskaahan sellainen oli, kun kansakin viihtyi.”
”Perusidea oli, että valehdellaan”
Kohellusta ylenmäärin seurasi myös Valehtelijoiden klubissa, jota Kinnunen käsikirjoitti legendaarisen Pertsa Reposen kanssa. Listaan jo kuuluvien kanssa siinä esiintyi kollega Olavi Ahonen, jolla oli aina televisiossa mukanaan oma poliisi.
Valehtelijoiden klubin hahmoksi nousi myös steppaileva juontaja Heguli alias Helge Herala. Heguli jakeli rahalappusia ilveilijöille, jotka valehtelivat törkeästi. Sumuttamisen korkeimmat asiantuntijat antoivat ohjelmalle Venla-palkinnon vuonna 1982.
”Varastimme Valehtelijoiden klubin nimen ja idean Floridasta. Teimme varkauden Reposen kanssa kylmän rauhallisesti, mutta ohjelmasta kyhnäsimme vallan toisenlaisen”, Kinnunen vakuuttaa.
”Perusideahan oli, että vain valehdellaan.”
”Ministerit eivät tiedä mitään”
”Kaikki on jo ennen sanottu, sano Faaleri-vainaakin.”
Repliikillään Kinnunen tarkoittaa paitsi taiteen nimissä vohkimista myös ja ennen kaikkea poliitikkoja. Jos poliitikolta kysytään, hänhän syyllistyy valehteluun, koska ei tunnusta, ettei tiedä.
”Tietysti poliitikko valitsee niin. Ja kun kansanedustajat ja ministerit eivät tavallisesti tiedä mitään, virkamiehet hallitsevat heitä.”
Vallalle irvaileminen ei ole kadonnut Kinnusesta mihinkään, mutta samalla hänen mieleensä tulee, kuinka vuodet vierivät vanhemmiten niin mahdottoman nopeasti, toisin kuin nuoruudessa.
”18-vuotiaastakin elettiin tolkuttoman kauan aina 21 ikävuoteen asti. Koko se aika odotettiin vain, että pääsisi ravintolaan. Minun nuoruudessani ravintolassa oli vain ulosheittäjiä sisäänheittäjien sijaan. Mitä itse vahdintaan tulee, se ei ole kadonnut nykyajasta mihinkään. Miten osaisikaan tämä rupusakki muuten elää herran nuhteessa? Rahvaan vahtimisessa on virkakoneiston koko ylin tehtävä.”
Kinnus-Heikin mieli rientää tsaarinaikaan asti. Silloin syntyi sanonta, että jos tsaari kerran antaa viran, niin Jumala antaa järjen.
”Tsaari jopa sääti lain, että virkamies on erottamaton. Siis erehtymätön! Niin oli suomalainen virkamies kohonnut pyhimyksen asemaan. Siitä johtuu myös se riesa, ettei virkamiehistöltä leikata nykyhallituksenkaan toimin paljon mitään, leikataan mieluummin vain vähäväkisiltä. Tavallisella suomalaisella on aina vastassaan viisi virkamiestä.”
”Teatterin pitää olla vaarallinen”
Nuorena, kun Kinnusen sketsipläjäyksiä tehtiin televisioon, työpäivät paukkuivat ainakin 15 tunnin mittaisiksi. Sen jälkeen juhlittiin ja jos ehdittiin, maattiin.
Teatteria tehtiin vimmalla. Kinnunen on rehkinyt mitä vakavimmissa rooleissa Suomen kansallisteatterissa, Turun kaupunginteatterissa Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan johdolla, Helsingin kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa ja Tampereen teatterissa, jossa hän nyt jatkaa eläkeläisenäkin.
Suomalaisuuteen sukelteleva Patriarkka saa ensi-iltansa heti kesän jälkeen Tampereella, nimiosassa Kinnunen itse.
”Teatteri on niin kuin ihminen. Se on yhtä kauan olemassa kuin ihminen. Kun teatteri alkoi, se tuli ihmisten eteen torille ja kertoi, mitä oli tapahtunut edellisellä torilla. Teatteri ottaa kantaa ja sanoo suoraan, mutta se myös viihdyttää. Teatteria on vaikea sensuroida ja kesyttää, sillä sen pitää olla vaarallinen vallankäyttäjille.”
Silmät palavat Kinnusella.
”Ryhmäteatteri, KOM-teatteri, jopa Kansallisteatteri ja moni muu”, Kinnunen sanoo listatessaan teattereita, jotka toteuttavat vaarallista tehtäväänsä.
Myös jollain ikivanhalla Shakespearella voi olla yhä paljon sanottavaa nyky-yhteiskunnastamme, jota ministerien valehtelujupakat, poliitikkojen yliaikainen potkuhousuikä ja päättäjien asennevammat koettelevat.
”Paljon on höpinää somessa”
Kerran Kinnuselta kysyttiin niinkin, että aiotko sinä Heikki perustaa uuden teatteridynastian.
Olihan hänen ensimmäinen vaimonsa Rose-Marie Precht tunnettu näyttelijä, samaa voi sanoa myös toisesta puolisosta, Satu Silvosta, ja kaikki lapset Santeri, Vilma ja Paavo Kinnunen ovat näyttelijöitä.
Myös nykyinen avopuoliso, puvustaja-järjestäjä Marianne Pietiläinen on eläkkeelle siirtynyt teatterilainen Tampereelta.
Siis dynastian? Kinnunen hekotteli kysymykselle.
”Niin paljon höpinää on somessakin. Jos somessa olisi päätetty, uuden Tuntemattoman sotilaan Lammiota esittäisi kai Emma Väänänen, vainaja.”
”Ai alistuinko, en ikinä, ja töitäkin on riittänyt”
”Pitäisiköhän nyt olla oikein rämäkkä?” suomalaisten rakastama näyttelijä kysyy ja kiskaisee kevyesti henkeään.
Kysymys koskee hänen osallisuuttaan taistolaisessa laululiikkeessä 1970-luvulla.
”Niin”, hän jatkaa. ”Jotkut pilasivat koko liikkeen. Mutta ketkä? Päällepäsmärit ja itsestään täyttyneet päällikkökenraalit, jostain aloittaakseni. Sen sijaan meillä taiteilijoilla oli taistolaisuudessa hyvinkin vilpittömät tarkoitukset. Taistolaisuuden tärvelivät aivan toinen porukka kuin taiteilijat.”
Miten siinä koko poliittinen liike oikein pohjaan paloi?
Suusta alkaa kuulua pauketta. Kerran näet ylen korkea televisiopomo käveli Kinnusen luo Pasilan parkkipaikalla ja piti hänelle puhuttelun. Tämä 1980-luvun tositapahtuma kuvatkoon poliittisen liikkeen romahdusta:
”Kuules Kinnunen. Nyt on niin, että sinulta työt loppuvat, jos et pian palaa ruotuun mukaan”, pomo sanasteli päin kasvoja.
Repliikki huvitti yllättynyttä Kinnusta. Pomo itsekin oli taistolainen, mutta myös juuri niitä päällepäsmäreitä ja päällikkökenraaleita.
”Sehän oli selvä uhkaus. Vaatia nyt näyttelijältä tuollaista! Siten käyttäytyi mokoma taistolaiskenraali, joka samaan aikaan patsasteli väkijoukkojen keulilla.”
”Ai alistuinko? En ikinä, ja töitäkin on riittänyt”, Kinnunen lohkaisee.
Uhkauksen esitti Kinnuselle Timo Bergholm. Tv-kansan tuntemana Ylen teatteripäällikkönä hän oli vuosina 1967-86.
”Että kehtasikin sanoa”, murjaisee vielä Kinnunen.