Seura auttoi 60 vuotta sitten sairasta vauvaa, josta tuli myöhemmin kauppaneuvos: ”Ilman apua olisi käynyt huonosti”

Keijo Manner oli hengenvaarassa syntyessään 60 vuotta sitten, sillä ruoka ei pysynyt pikkumiehen sisällä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Keijo Manner jäi viime marraskuussa eläkkeelle Keski-Suomen Osuuspankin johdosta. Jyväskylän Kuokkalasta ehti tulla koti.

Keijo Manner oli hengenvaarassa syntyessään 60 vuotta sitten, sillä ruoka ei pysynyt pikkumiehen sisällä.
Teksti: Milla Ollikainen

Oliko siivooja alkanut pestä ikkunoita keskellä talvea?

Salon Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Manner ei keksinyt mitään muuta selitystä sille, että hänen toimistonsa ovi oli aamulla kiinni. Siivooja näet sulki oven ikkunoita pestessään välttääkseen sen paukkumisen.

Mutta että talvella?

Manner avasi oven varovasti. Pöydän ääressä istui pankin koko johtoryhmä ja kääntyi sanaakaan sanomatta katsomaan tulijaa.

Samassa Manner muisti, että hän oli itse kutsunut koolle tämän kokouksen.

Ensin hän selitteli myöhästymistään huonolla ololla. Mutta sitten hän pyysi johtoryhmää poistumaan.

Hänen täytyisi miettiä asioita yksin.

Kolmivitonen pankinjohtaja oli saavuttanut elämässään jo paljon ja jossain vaiheessa alkanut ajatella, että oikeastaanhan tämä kaikki kuuluukin hänelle. Mutta oliko matkan varrella unohtunut jotain?

Hänhän oli salolaisen duunariperheen poika, kasvanut E-liikkeen asuntolassa ja oppinut autokuskeilta kiroilemisen jo ennen kouluikää. Varastonhoitajan ja tarjoilijan ainoa poika, joka sai Ruotsin luokkaretkelle kotoa rahaa vain sen verran, että sillä pääsi edestakaisin Turkuun.

Ja pienenä hyvin sairas lapsi, jonka elämän saattoi pelastaa eräs lehti-ilmoitus.

Kauppaneuvos ei sure veroja

Iäkäs, valkotakkinen herra katsoo hoitopöydällä käsiään oikovaa pikkuvauvaa. Hän on Lastenlinnan sairaalan ylilääkäri, 69-vuotias arkkiatri Arvo Ylppö.

Poikavauva on parin kuukauden ikäinen Keijo Olavi Manner.

Tilanteesta otettu valokuva on julkaistu Seuran numerossa 6/1956. Jutussa kerrotaan ensimmäisistä Oskarin onnenpyörän voittajista: Seura ilmoitti joulunumerossaan 1955 uudesta Seuraleikistä, jossa luvattiin täyttää joka kuukausi kolme toimitukseen lähetettyä pyyntöä, ”kohtuullisia maija ja matti meikäläisen toiveita”.

Keijo Mannerin vanhempien lähettämä toive oli ensimmäinen, jonka Seura toteutti. Vastasyntyneellä ei pysynyt mikään sisällä, ja pientä elämänalkua uhkasi hengenvaarallinen kuivuminen. Vanhemmat toivoivat, että vauva pääsisi itsensä arkkiatrin hoitoon. Manner vietti Lastenlinnassa lopulta puoli vuotta.

”Ilman sitä olisi käynyt huonosti. Olen suomalaiselle hoitojärjestelmälle elämäni velkaa, muuten en varmaan keikkuisi tässä”, Manner sanoo ja kaataa lisää kahvia.

Ensilumi on satanut yöllä, ja huoneisto Jyväskylän Kuokkalassa on siksikin tänään erityisen valoisa. Olohuoneen ikkunaseinä antaa Jyväsjärvelle, joka on kivenheiton päässä. Mannerin vaimo Katja on jäänyt pari vuotta sitten eläkkeelle ja tekee sohvalla käsitöitä. Kohta 30 vuotta kestänyt avioliitto on molemmille toinen, ja edellisistä liitoista heillä on kolme aikuista poikaa.

Marraskuun alussa kauppaneuvos Manneristakin on tullut oloneuvos. Takana on 35 vuoden ura pankkialan johtotehtävissä. Nyt on enemmän aikaa rotareille, metsästykselle ja oman metsäpalstan hoidolle.

Mannerin harrastukset ovat kuin peruspankinjohtajan käsikirjasta; sellaisen vähän parempaan väkeen kuuluvan pomomiehen, joka on tottunut hyvään elintasoon ja pitää sitä omana saavutuksenaan, mitä se tietysti osin onkin. Mutta Manner osaa olla kiitollinen myös yhteiskunnalle.

”Aina pohditaan, onko verotus liian kireää. Minä en ole koskaan surrut maksamiani veroja. Kyllä täällä aika paljon ihmisille myös annetaan. Jo edellisen laman aikana keskusteltiin siitä, että vaikka leikataan, ihmisistä pitää pystyä pitämään huolta.”

Sairastelun syy ei selvinnyt

Arvo Ylpön hoidossa Keijo-vauva selvisi pahimman yli. Sairastelu ei kuitenkaan loppunut siihen. Murrosikäiseksi saakka Manner kärsi toistuvasti pahoista vatsakivuista, jotka veivät hänet muutaman kerran myös sairaalaan. Välillä mikään ruoka ei yksinkertaisesti pysynyt sisällä.

Sairastelun rankkuudesta kertoo jotakin se, että vanhemmat päättivät olla hankkimatta lisää lapsia. Ensimmäisenä kouluvuonnaan Manner joutui olemaan niin paljon poissa koulusta, että opettaja pohti ääneen, pitäisikö hänet jättää luokalle.

Sinä päivänä koulusta tuli kotiin itkusilmäinen poika.

Itku oli silmässä usein myös silloin, kun piti jäädä yksin sairaalaan. Erityisesti Turkuun jääminen oli vaikeaa, kun äiti ja isä lähtivät takaisin kotiin Saloon. Sairaaloista Mannerilla on sekä hyviä että huonoja muistoja.

”Henkilökuntaa oli kahdenlaista. Valtaosa oli mukavia, mutta oli niitä toisenlaisiakin, tylympiä.”

Poissaolojen lisäksi Manner oli usein myös jälki-istunnossa. Isojen miesten juttuja opettivat niin E-liikkeen autokuskit kuin viereisen veljeskodin veteraanit. Koulunkäynnistä Manner ei juuri kantanut huolta, kunhan vain pääsi luokalta seuraavalle. Vanhemmat eivät koulunkäyntiä kuitenkaan väheksyneet, kuten tuolloin vielä monessa työläisperheessä saattoi olla tapana. Niinpä Manner pääsi oppikouluun.

”Se oli vanhemmilta iso panostus. Isä sanoi, että nyt oot omillas. Hän tarkoitti sitä, ettei osaisi enää auttaa läksyissä.”

Murrosiässä Mannerin sairastelu vain yhtäkkiä loppui. Hänelle ei ole selvinnyt, mikä häntä lapsena vaivasi.

Lukion ja kauppaoppilaitoksen jälkeen Manner opiskeli oikeustiedettä Turun yliopistossa. Pankkialalle ajautuminen lähti kesätöistä salolaispankista. Nuorimies eteni nopeasti konttorinjohtajaksi, kolmikymppisenä jo toimitusjohtajaksi.

Hyviä neuvoja laman alla

Vielä 1980-luvulla pankinjohtaja oli varsinkin pienellä paikkakunnalla arvostettu henkilö, iso herra. Lisäksi elettiin nousukautta, melkein kaikilla meni lujaa.

Niin Mannerillakin – kunnes tuli vastaan se aamu, jolloin hän unohti itse koolle kutsumansa kokouksen. Oli mentävä itseensä ja hidastettava hiukan.

Vauhtisokeus kostautui monelle rankimman kautta, kun Suomen talous romahti 1990-luvun alussa.

Manner muistaa saaneensa useita hyviä neuvoja laman kynnyksellä. Hänelläkin oli kovia paineita lähteä mukaan pankkien kiihtyneeseen kilpailuun. Muutama kokenut pankkimies kuitenkin muistutti, että kaikki mikä menee ylös, tulee joskus alas.

”Joku jopa pankin johtokunnassa ihmetteli, miksi annan kilpailijoiden vallata markkinat. Jos en olisi käynyt noita keskusteluja ja nousua olisi jatkunut vielä pari vuotta, olisin varmaan lähtenyt siihen hullutukseen.”

Mannerin johtama pankki ei tehnyt tappiota edes laman pahimpina vuosina, mutta kaikkien pankkimiesten maine sai lamassa yhtä kovan kolauksen.

Johtamisen nurjat puolet tulivat varsin tutuiksi 1990-luvulla. Mannerkin sai vetää aika monet yt-neuvottelut ja irtisanoa ihmisiä. Se on ainoa asia, josta hän ei ole työssään pitänyt.

”Irtisanominen on yksi pahimmista asioista, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä.”

Uusi kierros yt-neuvotteluja alkoi nykyisellä laskukaudella, jolle ei loppua näy.

”Päätin lähteä, kun täytän 60 vuotta. Että tää riitti nyt.”

Viime töikseen Manner johti Keski-Suomen Osuuspankkia 11 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta hän toimi myös Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtajana.

Huolenpito pitää kasassa

Viime keväänä Keijo Manner teki kahdenlaista surutyötä. Hänen äitinsä oli kuollut tammikuussa 89-vuotiaana. Sen myötä katkesi myös viimeinen yhteys Saloon, kun oli laitettava myyntiin asunto, jossa Manner oli viettänyt nuoruusvuotensa.

Mannerin isä oli kuollut jo 1992. Samana vuonna siirtyi historiaan myös E-liike, jossa Mannerin vanhemmat tekivät elämäntyönsä ja joka oli pitkään heidän poikansakin elämänpiiri heti kodin ulkopuolella: autotallit, varasto, ravintola, jossa äiti tarjoili.

Lapsuusaikojen ja osuusliikkeen yhteisöllisyyden muisteleminen tekee haikeaksi. Ja joskus vieläkin, kun Manner yöpyy hotellissa, käytävältä huoneeseen kantautuvat äänet tuovat elävästi mieleen lapsena sairaaloissa vietetyn ajan. Pikku-Keijon, joka kaipasi vanhempiaan.

Se poika muistuttaa Manneria tänäkin päivänä siitä, että me olemme täällä toisten auttamista varten.

”Haluaisin nähdä sen ihmisen, joka täällä on yksin pärjännyt. Mitä paremmin menee, sitä helpommin se unohtuu. Jos ihmisellä ei ole mitään jäljellä, hän alkaa ottaa toisilta tai kostaa. Huolenpito on yhteiskuntaa kasassa pitävä voima.”

X