”Levitin lääkkeet valmiiksi pöydälle itsemurhaa varten” – sietämätön hermosärky oli saada Heikin luovuttamaan

Heikki Aikio, 49, tietää täsmälleen, miten sota-aikaan sijoittuva rakkaustarina etenisi. Yhtä vaivatonta hänelle on kiepauttaa itse keksitty kertomus riimitetyksi runoksi.

Luomistyössä on vain yksi vaikeus, mutta se on sitäkin suurempi: Heikki Aikio ei voi istua tarinan kirjoittamisen aikana.

Miestä kiduttaa keskeytymätön hermokipu. Selän oireina vuonna 2006 alkanut tuska vangitsee puuhakkaan miehen kotiinsa ja pakottaa viettämään vuorokaudesta suurimman osan makuullaan.

”Synkin hetki on aina tänään, sillä kipu on tässä ja nyt.”

Siitä huolimatta alahärmäläisessä kodissa raikuu nauru monta kertaa päivässä.

Kipu tuli jäädäkseen

Liikunta ja urheilu ovat olleet oleellinen osa Heikin elämää pienestä pitäen. Hänen lajinsa oli lentopallo.

Kahden, nyt jo aikuisen poikansa innoittamana hän lisäksi valmensi jalkapallo- ja jääkiekkojunioreita yli kymmenen vuoden ajan.

Heikki nautti toimeliaasta elämästään. Mieleenpainuva oli esimerkiksi vuosi YK-joukoissa Libanonissa. Työ myyntipäällikkönä kuljetti myös kotimaassa.

Avioeron jälkeen miehen vapaa-aika painottui vilkkaaseen seuraelämään.

Heikin selkä oirehti toisinaan, mutta hän ei malttanut jäädä lepäämään. Kesäkuussa 2007 kipu yltyi sietämättömäksi. Tutkimuksissa todettiin välilevyn pullistuma.

Seuraavat 2,5 vuotta Heikki vuorotteli töissä ja sairauslomalla.

”Yritin tehdä töitä makuuasennossakin, koska sisu ei sallinut luovuttaa. Rääkkäsin itseäni aivan turhaan.”

2009 välilevyn pullistuma leikattiin. Kolme kuukautta operaation jälkeen repivä kipu oli ennallaan. Heikki luki epikriisistään, ettei hän todennäköisesti kuntoutuisi työkykyiseksi. Hänen vasemman jalkansa hermot olivat vioittuneet pysyvästi.

Hän muistaa tuntemansa pakokauhun.

”Olin kuin nurkkaan ajettu haavoittunut susi. Lähestyipä luolaani kuka tahansa, kävin raateluasennossa vastaan.”

Itseinho valtasi

Aluksi Heikki ei suostunut tapaamaan edes ystäviään.

”Mielestäni en ollut enää kukaan, eikä minulla ollut mitään annettavaa.”

Jääkiekko- ja jalkapallo-otteluiden innokas kannustaja ei enää kestänyt katsoa rakastamaansa urheilua televisiostakaan.

”Vihasin urheilua, koska itseltäni oli viety kyky liikkua.”

Jossain vaiheessa hän syytti leikkauksen tehnyttä kirurgia, mutta ei enää.

”En voi tietää, mikä tilanne selässäni oli ennen leikkausta. Ehkä hän teki sen, mitä kykeni.”

Sen sijaan hän löysi syyllisen itsestään.

”Vika on minussa, vaikka en ole sitä aiheuttanutkaan.”

”Inhosin ja vihasin itseäni. Se oli vaihe, jossa yleensä käytetään alkoholia lääkkeenä tai tehdään itsemurha.”

Heikiltäkin vei vuosia selvitä henkisestä tuskastaan.

Kurimus kiihtyy

Kipulääkkeet auttoivat alussa jonkin verran. Heikki turrutti tuskaa myös alkoholilla.

”Olen kotoisin Pohjois-Suomesta. Siellä on tapana vetäistä naula päähän ja kärsiä sen jälkeen kolme päivää.”

Pari kertaa viikossa juodun humalan teki vaaralliseksi yhtäaikainen vahvojen kipulääkkeiden käyttö.

”Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta itsemurhaa on tehty lääkehumalassa.”

Myös Heikki harkitsi itsensä tappamista.

”Houkutus siihen oli hyvin suuri. Näin tunnelin päässä vain mustaa.”

Hän muistaa jopa levittäneensä lääkkeensä valmiiksi keittiön pöydälle.

”Ajatus läheisistä ihmisistä pysäytti minut. Itsemurha jättää aina kysymyksiä vaille vastausta, vaikka sen syy olisikin tiedossa. Minulla ei ollut oikeutta jättää heille sellaista taakkaa.”

Lääke- ja päihdetokkurassa hän teki sen sijaan muita virheitä.

Myyntipäällikkönä Heikki tienasi hyvin. Sairastumisen jälkeen hänen tulonsa tippuivat alle puoleen. Vajetta hän paikkasi nostamalla pikaluottoja.

Suuria summia hän tavoitteli pelaamalla.

”Kokeilin kerran kaverin yllytyksestä totoa ja voitin kympillä satasen. Muistikuvan innoittamana rupesin pelaamaan samaa peliä internetissä. Voitin ensimmäisellä kerralla 256 euroa. Luulin löytäneeni varsinaisen rahasammon ja itsestäni hevosmiehen.”

Voitto jäi ainoaksi, mutta velkaa kertyi. Lopulta voitti järki.

”Sovin pankin kanssa pikaluottojen yhdistämisestä ja lainan takaisinmaksusta tulojeni sallimassa ajassa.”

Ja yllättäen Heikin tunnelin päässä alkoi näkyä muutakin kuin mustaa.

Toivon kipinöitä

Heikin kirjoittamat laulun sanat julkaistiin ensimmäisen kerran 1986. Hän on myös säveltänyt lukuisia kappaleita.

Synkimpinä hetkinään mies alkoi purkaa tunteitaan runoihin. Hän julkaisi niitä blogissaan ja yllättyi saadessaan palautetta.

Yksi innokkaimmista kommentoijista oli alahärmäläinen Anne.

”Aluksi en suostunut tapaamiseen, sillä itsetuntoni oli todella heikko. Vihdoin menin käymään hänen luonaan. Tässä olen.”

”Anne on paras asia elämässäni lasteni jälkeen. Hänen kanssaan pystyn puhumaan tunteistani, myös niistä huonoista.”

Heikin välit kahteen poikaansa ovat läheiset. Heitä hän ei kuitenkaan halua murheillaan kuormittaa.

”He eivät voi olla tukikeppini, sillä haluan suojella lapsiani. Tiukimmat paikat on selvitettävä jonkun toisen kanssa.”

Heikki muutti Annensa luo 2,5 vuotta sitten.

”Hänen luonaan toivoni syttyi uudelleen. Aloin uskoa, että minusta on vielä johonkin ja minä olen vielä jotain.”

Anne innosti kumppaniaan kirjoittamaan yhä enemmän.

Sitten kirjoittamisenkin ilo otettiin häneltä pois.

Koekaniinina

Kesäkuussa 2010 Heikin selkä oli pakko operoida uudelleen. Magneettikuvauksessa löydetty uusi välilevynpullistuma poistettiin ja samalla avarrettiin hermokäytäviä.

Leikkauksen vaikutus oli miehelle järkytys. Kipu oli entistä repivämpi.

”On kuin lihaksistossani olisi tulisia rautalankoja. Ilmeisesti operaatio vapautti toisenkin viallisen hermon.”

Vielä vuosi sitten Heikki kykeni kävelemään kilometrin–kahden verran ja parhaimpina päivinään istumaan autossa 50 kilometrin matkan. Tällä hetkellä 50 metrin edestakaisin matka postilaatikolle on toisinaan liian pitkä.

Mies pystyy istumaan kerrallaan vain varttitunnin. Kirjoittamaan hän ei pysty, sillä jatkuva hermosärky ja vahva lääkitys vievät keskittymiskyvyn.

Ristiselästä vasemman jalan varpaisiin säteilevä kipu ei hellitä makuuasennossakaan.

Heikki syö tällä hetkellä kuutta erilaista kipulääkettä yhteensä 20 pilleriä päivässä. Määrästä huolimatta teho on heikko.

”Reseptorit eli välittäjäaineet kehossani eivät toimi normaalisti. Lääkkeiden tehoaineet eivät kulkeudu keskushermostooni, vaan kiertävät verenkierrossani.”

Heikki kokeilee jatkuvasti uusia lääkkeitä. Pahimmillaan niiden vaikutus on pelottava.

”Erään lääkekokeilun aikana havahduin ajatusleikkiin, jossa otan pistoolin ja ammun viereisen auton kuljettajaa. Yllätin itseni niin ikään suunnittelemassa dynamiitin nakkelemista vakuutusyhtiön toimitaloon.”

Lääkäreiltä Heikki on saanut kiitosta kyvystään havainnoida kehoaan ja ennen kaikkea mieltään.

Heikkiin on kokeiltu myös esimerkiksi kipustimulaattoria. Sen avulla pyrittiin estämään kipuviestin eteneminen jalasta ylemmäs keskushermoston kipukeskuksiin eli katkaisemaan kivun matka aivoihin.

”Se ärsytti hermojuuria entisestään.”

Helmikuussa Heikki testasi ensimmäisenä suomalaisena Nakamura-hermoston puudutusta, jota esimerkiksi Yhdysvalloissa on käytetty vaikeiden kipupotilaiden hoidossa.

”Toimenpide vain pahensi oloani.”

Lupaus lunastettavana

Huhtikuun lopussa Heikin selkään asennettiin elektrodipiuhat, joiden kautta virtaa sähköä hänen selkäytimeensä. Toimenpide hellitti leposärkyä ja sallii miehen nukkua aiempaa paremmin.

Rasituskestävyyttä operaatio ei lisännyt, joten Heikki viettää edelleen vuorokaudestaan suurimman osan makuuasennossa joko sängyssä tai olohuoneen sohvalla.

”Minusta tulisi mainio tv-kriitikko”, mies vitsailee.

Leikinlasku on oleellinen osa hänen ja Annen arkipäivää. Sanailut ja tilannekomiikka saavat naurun raikumaan heidän kodissaan useita kertoja päivässä.

”Olen elämästäni kuitenkin kiitollinen. Olen sairaanakin saanut toteuttaa monta unelmaani.”

Heikki on julkaissut kolme runokirjaa ja kaksi romaania. Lisäksi häneltä on ilmestynyt levyllinen sävellyksiä ja sanoituksia.

Myönteisen luonteensa ansiosta hän jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen:

”Matti Nykäsen lausumassa on suunnaton viisaus: tänään tällä- ja huomenna erilailla.”

Suurin haave on saada 20 prosenttia kivuista pois.

”Minulle riittäisi, jos pystyisin kävelemään kilometrin verran ja jälleen kirjoittamaan.”

Heikillä on myös lupaus lunastettavana.

Hänen suurin ponnistuksensa kuluneen vuoden aikana oli vuoden ikäisen kummityttären, Petra-Marian kunniaksi työstetty lasten loru- ja piirtelykirja. Mies on luvannut kirjoittaa tytölle kirjan jokaiseksi jouluksi, kunnes tämä täyttää 18 vuotta.

”Niistä saadut tulot menevät tilille, jonka varat tyttö saa täysi-ikäisenä opiskeluaan varten.”

Heikin luonnostelema sota-aikaan sijoittuva rakkaustarina olisi puolestaan kunnianosoitus hänen isälleen. Kunnianhimoinen haaste on kirjoittaa se runomuotoon ja kenties säveltää tekstiin musiikkikin.

Isäänsä Heikki kiittää taistelutahdostaan:

”Isä eli sodassa kaksi kertaa haavoittuneena sotainvalidina elämänsä loppuun asti. Niin elän minäkin.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 23/2012.