Seuran arkistosta: Näin Shefki Kuqi loi näyttävän uran jalkapalloilijana ja ryhtyi sitten valmentajaksi
Shefki Kuqi nosti PK-35 Vantaan Veikkausliigaan. Helsingin Sanomat povaa Kuqista seuran osa-omistajaa. Seura kertoi Kuqin tarinan lehdessä 14/2014.
”Ei ole mitään parempaa kuin katsoa, miten lapset juoksevat kentällä pallon perässä”, Shefki Kuqi sanoo.
Aurinko paistaa Tapiolan urheilupuistoon pilvettömältä taivaalta ja lämmittää pakkasyön jäljiltä koleaa ilmaa. On tiistaiaamu ja suomalaisten jalkapalloilijoiden pitkä hallikausi lähestyy päätöstään: Veikkausliigan alkuun on enää reilu viikko.
Silti valmentajan viime hetken päätös siirtää harjoitukset kuplahallista ulkokentälle ei herätä espoolaisen FC Hongan pelaajissa varauksetonta innostusta.
Jalkapalloammattilaisuuden portteja kolkuttelevat parikymppiset päivittelevät tekonurmen kovuutta.
”Paljonkohan sattuu, jos tässä kaatuu”, harjoituskentälle ensimmäisten joukossa ehtinyt pelaaja pohtii ja polkee jalkaansa.
Eiköhän se kirpaise. Siihen on kuitenkin syytä tottua, jos mielii päästä pyllähtelemään maailmanluokan seurojen nurmikentille.
Kysykää vaikka kentälle kartioita asettelevalta valmentajalta, Shefki Kuqilta.
Asfalttijalkapalloa
37-vuotiaan Kuqin ensimmäiset pelimuistot ovat 1980-luvulta Vučitrnista. Pohjois-Kosovossa sijaitseva kaupunki oli silloin osa Jugoslaviaa.
”Koulussa pelattiin viidellä viittä vastaan pienellä asfalttikentällä ja kaikki oppilaat kerääntyivät ympärille katsomaan. Sukulaiset ovat myöhemmin kertoneet, että minulla oli tapana itkeä, jos hävisimme tai en päässyt kentälle”, Kuqi muistelee.
Hongan aamuharjoitukset ovat päättyneet ja sisähallin penkillä istuva valmentaja hieroo vasenta kyynärpäätään.
”Täällä on vieläkin muistoja asfalttikentän peleistä.”
Kuqi muistelee Vučitrnin vuosia lämmöllä. Emin-isän ja Zarife-äidin päätös muuttaa neljän poikansa kanssa Suomeen loppuvuodesta 1989 oli teini-ikäiselle pojalle järkytys.
Kuqeja ajoivat Suomeen kotimaan yhä levottomammaksi käyvät olot. Jugoslavia natisi liitoksissaan, eivätkä serbit sulattaneet Slovenian, Kroatian, Bosnian ja Kosovon itsenäistymispyrkimyksiä.
Sodan uhka roikkui ilmassa ja serbijohtoinen Jugoslavian kansanarmeija hamusi riviinsä nuoria miehiä. Kuqien vanhin poika oli kutsuntaiässä.
Se oli viimeinen pisara.
Perhe jätti muurarina työskennelleen Eminin rakentaman talon ja aloitti junamatkan kohti Puolaa ja Gdanskin satamakaupunkia. Sieltä matka jatkui Suomeen ja Mikkelin Visulahteen.
”En ollut kuullutkaan Suomesta enkä puhunut sanaakaan suomea. Olin sokissa ja yritin ymmärtää, miksi lähdimme kotimaastamme.”
Häränpuskut
1990-luvun alun Mikkelissä ulkomaalaiset olivat harvinainen näky.
”Nyt tilanne on jo aivan toinen, mutta silloin ihmiset katselivat koko ajan kuin sinussa olisi jotain vikaa”, Kuqi muistelee.
Koulussa kieliummikon päivät kuluivat matelemalla. Hiljalleen savolaismurteella maustettu Suomi alkoi kuitenkin tarttua ja tekemistä löytyi sieltä mistä ennenkin: jalkapallokentältä.
Vuonna 1994 Kuqi pelasi kakkosdivisioonassa Mikkelin kissojen riveissä. Seuraavalla kaudella aukesivat Veikkausliigassa pelanneiden Mikkelin palloilijoiden pukukopin ovet.
Liiketaloutta opiskellut Kuqi päätti hyödyntää mahdollisuuden.
”Kun myöhästyin treeneistä pari kertaa koulun takia, päätin, että opinnot saavat jäädä. Isä sanoi, että en ole tullut tänne pelaamaan jalkapalloa, mutta pikkuhiljaa hänkin alkoi tottua ajatukseen.”
Kulmikkaasti pelannut hyökkääjä ei häikäissyt teknisillä taidoillaan.
18-vuotiaan voimat herättivät kuitenkin huomiota. Puskumaaleja aikamiesten keskeltä runnonut nuorukainen ristittiin Kosovon häräksi.
HJK:sta Britanniaan
Kuqin väkevät otteet herättivät myös suurseura Helsingin jalkapalloklubin valmentajan Antti Muurisen mielenkiinnon. Myöhemmin maajoukkuetta luotsannut Muurinen pestasi Kuqin HJK:hon vuonna 1997.
”Shefki antoi aina kaikkensa joukkueen eteen. Hänellä oli myös ihailta- van nöyrä asenne ja kova halu kehittyä”, Antti Muurinen muistelee puhelimessa.
Kuqin vahvistamalla HJK:lla on ikuinen paikka suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Aki Riihilahden, Mika Lehkosuon, Mika Kottilan, Vesa Vasaran ja kumppaneiden tähtisikermä vei HJK:n Mestareiden liigan lohkovaiheeseen syksyllä 1998. Se on suomalaisjoukkueen ensimmäinen ja ainoa esiintyminen seurajalkapalloilun kovimmassa turnauksessa.
Mestareiden liiga on paras näyteikkuna maailmalle pyrkineille pelaajille. Kuqi tähysi Britanniaan, nopean ja fyysisen jalkapallon kotikentälle.
Haave toteutui syksyllä 2001, kun Suomen passin ottanut kosovolainen teki sopimuksen Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Stockport Countyn kanssa.
Sen koomin Kuqia ei nähty Suomen kentillä kuin maaotteluissa.
Asenne ratkaisee
Jo pelkkä näky tekee kipeää: 188-senttinen hyökkääjäkolossi kiihdyttää, hyppää ilmaan kädet levällään ja tömähtää rinnalleen nurmikkoon.
Kuqille lentävän suomalaisen lempinimen tuonut maalituuletus on täydellinen tavaramerkki pelottomalle pelimiehelle.
Kuqi pelasi itsensä työmyyriä rakastavien brittien sydämiin työntämällä päänsä tilanteisiin, joihin moni pelaaja ei uskaltaisi laittaa jalkaansa. Pelityyli takasi paitsi nenän murtumia, myös kolmetoista vuotta kestäneen ja kaksitoista seuraa käsittäneen kansainvälisen uran, joka päättyi viime kauteen.
Kuqi pelasi valtaosan urastaan Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja listaan mahtuu monta suurta ja perinteista seuraa: Sheffield Wednesday, Crystal Palace, Newcastle United…
Hyökkääjäkolossi viimeisteli Britannian kentillä 107 maalia. Kaudella 2005–2006 Kuqi teki Blackburn Roversille seitsemän maalia Valioliigassa, jota moni pitää maailman parhaana jalkapallosarjana.
Monella Kosovon härkää taitavammalla pelaajalla vastaavat lukemat ovat jääneet kaukaiseksi haaveeksi. Se on muistutus asenteen merkityksestä huippu-urheilussa.
Muurisesta Kuqin huikea ura on hyökkääjän taitotasoon nähden pieni yllätys.
”Shefkin upea ura on hyvä esimerkki siitä, että joukkueet tarvitsevat monenlaisia pelaajia. Hienosteleva taitelijatyyppi kaipaa vierelleen asenteella, fysiikalla ja nopeudella pärjääviä jalkapalloilijoita.”
Ei jämäminuuteille
Euroopan huippusarjojen joukkueissa samasta pelipaikasta kisaa aina useita pelaajia. Jos aikoo pelata viikonlopun ottelussa, on syytä vetää joka treeni täysillä.
”Suomessa treenataan paljon, mutta monen pelaajan ei tarvitse kilpailla tosissaan pelipaikastaan. Se vaikuttaa treenien laatuun”, Kuqi sanoo.
Itse hän ei tyytynyt istumaan penkillä. Jos peliaikaa ei tullut, hyökkääjä alkoi etsiä toista seuraa.
”Menin mieluummin heikompaan joukkueeseen kuin tyydyin jämäminuutteihin. En halunnut uran jälkeen miettiä, miksi istuin penkillä, enkä lähtenyt ajoissa.”
Valinta oli oikea. Kuqi vakuuttaa, ettei pelivuosilta jäänyt juuri harmiteltavaa.
”Pelaaja-agenttini olisin voinut valita tarkemmin, heistä jäi huonoja kokemuksia.”
Hongan pelastaja?
Honka sijoittui viime kauden Veikkausliigassa toiseksi. Mika Lehkosuon vuonna 2005 alkaneella valmentajakaudella espoolaisseura on vakiinnuttanut asemansa sarjan kärkipäässä.
Silti Honka aloittaa kautensa synkissä merkeissä. Pitkään jatkuneet talousvaikeudet ovat kärjistyneet oikeuskiistoiksi, joissa muun muassa kaksi entistä pelaajaa sekä Lehkosuo perivät seuralta palkkarästejään.
Tässä tilanteessa Kuqin houkutteleminen Espooseen on Hongalta saavutus. Vaikka Englannissa valmennuskursseja käyneellä Kuqilla ei ole kokemusta joukkueen johtamisesta, kulttipelaajan karsima tuo seuralle huomiota. Juuri sitä Veikkausliigaseurat kipeimmin kaipaavat.
Vuodesta 2002 tehdyssä laajassa Sponsorointi ja urheilun arvomaailma -tutkimuksessa jalkapallo nousi tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomalaisten eniten arvostamaksi urheilulajiksi. Arvostus ei kuitenkaan näy katsomoissa.
Viime kaudella Veikkausliigapelejä seurasi keskimäärin 2 300 ihmistä.
Kuqi uskoo jalkapallokulttuurin pesiytyneen aneemisuuden selittävän alhaisia katsojalukuja.
”Nytkin kauden alku on lähellä, mutta missään ei näe mainoksia tai muita siitä muistuttavia asioita. Jalkapallouutiset kertovat talousvaikeuksista ja siitä, kuka haastoi kenetkin oikeuteen.
Jalkapalloa tuntemattomalle ihmiselle tästä kaikesta välittyy fiilis, miksi kotimaisesta futiksesta ylipäätään kannattaisi kiinnostua.”
”Ongelmat pitää nostaa esiin, työntää sitten sivuun ja keskittyä miettimään, miten peleihin saataisiin porukkaa.”
”Takaisin Englantiin”
Siirtyminen kentältä penkin taakse ei saa Kuqia tinkimään vaatimustasostaan. Tämä saattoi säikäyttää Englannin kolmannella sarjatasolla pelaavan Oldham Athleticin johtoa.
Ennen Espooseen tuloaan Kuqi haki pelaajana edustamansa seuran manageriksi ja oli toiseksi viimeinen 160 hakijan joukosta pudotettu.
”Jos en olisi vaatinut niin paljon muutoksia, olisin varmaan Oldhamin manageri. Tunsin seuran, tiesin miten sen asioita on hoidettu enkä osaa teeskennellä kaiken olevan hyvin, jos niin ei ole.”
Se voi tietää huonoa Hongan laskupinossa räpiköivälle johdolle. Seuran nuorille lupauksille maailmanluokan asenne on kuitenkin arvokas esimerkki siitä, mitä tasokkaammille kentille pääseminen edellyttää.
”Olen sanonut pelaajille, että kun näen kaikkien laittavan itsensä täysillä peliin, hyväksyn minkä tahansa lopputuloksen.”
Alkavan Veikkausliigakauden kiinnostavimman valmentajan tavoitteet ovat siellä missä ennenkin.
”Nyt keskityn Honkaan, mutta ajan mittaan haluan päästä takaisin Englantiin ja siellä mahdollisimman pitkälle.”
Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 14/2014.