Nuoret mäkikotkat tähtäävät huipulle - näissä pojissa on potentiaalia kansainväliselle tasolle
Mäkitornista näkee keskenkasvuinenkin kauas. Lähivuodet näyttävät, tuleeko mäkihyppääjä Andreas Alamommosta ja yhdistetyn hiihtäjästä Wille Karhumaasta myös aikuisten arvokisojen mitalimiehiä.
Valmentaja olympiamitalisti Jukka Ylipulli (keskellä) tietää, että Wille Karhumaalla (vas.) ja Andreas Alamommolla (oik.) riittää myös henkinen kapasiteetti nousta maailman huipulle.
Hekö urheilutähtiä?
Rovaniemeläiset Wille Karhumaa ja Andreas Alamommo ovat hieman häkeltyneitä huomiosta. Hehän ovat nuorten talviolympialaisissa Lillehammerissa vasta oppimassa kansainvälisen arvokisan ilmapiiriä.
Olosuhteet, suorituspaikat ja tarkkaan aikatauluun sidotut kilpailutapahtumat ovat nyt erilaisia kuin mihin kotioloissa on totuttu. Nuoret asuvat Suomen 42 urheilijan joukkueen kanssa läheisessä kisakylässä, jossa 70 eri valtion nuoret tuovat vapaa-aikaan väriä ja jännitettä. Menestystä tärkeämpää onkin oppia sopeutumista uusiin ja joskus myös yllättäviin tilanteisiin niin, etteivät ne vaikuta kilpailusuoritukseen.
Molemmat näyttävät jännittyneiltä haastattelutuokion alla, sillä 15-vuotias Karhumaa ja 17-vuotias Alamommo ovat toistaiseksi kilpailleet ilman suurempaa mediajulkisuutta. Tosin Alamommo oli tammikuussa hetken valtakunnankin valokeilassa, kun hän paikkasi Keski-Euroopan mäkiviikon viimeisessä osakilpailussa Bischofshofenissa alavireisiä suomalaishyppääjiä. Mäkiturneen keskeytti myös Harri Olli, jonka MM-hopea vuodelta 2007 on suomalaishyppääjän viimeisin henkilökohtainen arvokisamitali.
”Tosi hieno juttu oli päästä tänne. Aivan älyttömän hyvä kokemus”, summaa talviolympialaisten antia kaksikosta vilkkaampi Karhumaa.
Pitkänhuiskeista suomalaisnuorukaisista Alamommo vaikuttaa ujolta. Hän lausuu hiljaisella äänellä lyhyitä lauseita. Samanlainen ujo ja lähes mykkä oli Janne Ahonen 1994 Lillehammerissa, kun 16-vuotias oppipoika kilpaili ensi kerran olympialaisissa.
Lillehammer on tuttu suomalaisnuorten ponnahduslautana maailman huipulle. Taustalla kohoavat Lysgårdsbakkenen rinteitä nuolevat hyppyrimäet, joista Ahonen aloitti 22 vuotta sitten mäkihyppääjänä uskomattoman pitkän kilpailuputkensa myös olympialaisissa.
”Hieno ilmapiiri. Saa lisää motivaatiota jatkossa harjoitteluun”, Alamommo sanoo pitkän harkinnan jälkeen.
Olympiamuistojen keskellä
Nuorten talviolympialaistenkin keskeinen kokoontumispaikka on Stampesletta. Olympia-aukion kookkain rakennus Håkans-halli muistetaan 1994 Lillehammerin olympialaisten jääkiekon mitalipeleistä.
Hallin kahvila on täynnä vapaa-aikaa viettäviä nuoria urheilijoita ja norjalaisnuoria, jotka ovat tulleet tänne nauttimaan arvokisatunnelmasta. Iltapäivän laskeva aurinko valaisee hetken lippurivistöä. Edustusta löytyy maailman joka kolkalta.
Juuri tämän avaran hallin uumenista ponnahti maailman tietoisuuteen 1994 olympialaisten mitalipeleissä suomalaisten Tupu-Hupu-Lupu-ketju. Siinä parikymppiset Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen uurastivat käsittämättömän nuoruusenergian voimalla maaleja kuin liukuhihnalta. Samalla avautui väylä NHL-jäille.
Suomalaisten ainutlaatuinen urheiluperintö nostaa esiin aina supernuoria, joista lahjakkaimmat ja henkisesti lujimmat ovat kokeneet kansainvälistä mitalimenestystä.
Pelkkä fyysinen lahjakkuus ei riitä. Huipulle tarvitaan riittävän kova henkinen vahvuus kisapaineiden hallintaan.
Harvojen huippu
Oulussa syntynyt Karhumaa hiihti ensi kerran kuusivuotiaana. Hän siirtyi vähitellen monipuolisuutta hakien yhdistettyyn.
Vaikka harjoitteluun kuluu vuosi vuodelta enemmän tunteja, ei koulunkäynti kärsi urheilun jaloissa. Päinvastoin, urheilu säätelee arjen rytmiä säntilliseksi.
Yhdeksättä luokkaa käyvän Karhumaan keskiarvo on pyörinyt 9,60–9,70:ssä.
”Ei nyt voi sanoa, että nautin koulunkäynnistä. Kielten opiskelussa pidän eniten. Siitä on hyötyä tulevaisuudessakin”, Karhumaa tuumaa.
Alamommo käy Ounasvaaran hiihtolukion toista luokkaa ”ihan hyvällä menestyksellä”.
Hän innostui mäkihyppyyn, kun paikallislehdessä oli ilmoitus mäkihyppykurssista. Alamommo oli tuolloin kuusivuotias.
Pieni lehti-ilmoitus poiki innostusta, ja yli sata poikaa saapui Alamommon lailla Ounasvaaran mäkeen.
”Muistan hyvin tuon tilanteen”, puuttuu keskusteluun nuorten valmentaja Jukka Ylipulli, 43.
”Laitoin itse ilmoituksen lehteen, enkä uskonut, että niin paljon poikia tulisi mukaan”, Ylipulli jatkaa.
Kymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. Nyt koko Suomessa on vain satakunta – nuoret mukaan lukien – mäkihyppääjää, jotka kilpailevat aktiivisesti.
”Tiesin jo kauan sitten mäkihypyn flopin”, Ylipulli viittaa laskeneisiin harrastajamääriin.
Ylipulli on entinen yhdistetyn huippu. Paras arvokisasaavutus oli olympiapronssi Sarajevossa 1984, mutta mitali jäi Marja-Liisa Kirvesniemen kultajuhlien varjoon.
Nyt olympiamitali, pronssinenkin, olisi yhdistetyssä tai mäkihypyssä ykkösluokan uutinen.
Lapin urheiluopistossa nuorten olympiavalmentajana työskentelevä Ylipulli laskee hetken, mikä jäi saldoksi mäkikoulusta.
”Sadasta jäi 15 mäkihyppyyn, niin että he hyppäsivät myös Ounasvaaran isosta mäestä. Kaksi jatkaa edelleen, Andreaksen lisäksi Juuso Heikkinen. Andreaksesta tuli joukon ainoa kansainvälisen tason hyppääjä”, Ylipulli toteaa.
Kaksikosta Andreas Alamommo on valmis kilpailemaan myös aikuisten seurassa, minkä tammikuinen SM-pronssikin osoittaa.
Särmää peliin
Ylipulli on seurannut Karhumaan ja Alamommon vaiheita alusta lähtien. Hän tietää, että kummassakin on potentiaalia myös kansainvälisellä tasolle.
Fyysisten ominaisuuksien ohella Ylipulli painottaa henkistä kanttia ja särmää. Tasaluonteiset urheilijat tekevät yleensä tasapaksuja suorituksia.
Karhumaa osoitti pikkupoikana luonteensa rajua puolta pahimmillaan.
”Wille oli 2006 raivonnut huoneessaan sen jälkeen kun Hannu Manninen oli hävinnyt olympialadulla. Tavaroita lensi tuntikausia pitkin seiniä”, Ylipulli kertoo.
”Onko tuo totta? Minä en muista yhtään”, Karhumaa valpastuu.
Rauhallisen oloisesta Alamommostakin löytyy tarvittaessa särmää, Ylipulli tietää.
”Andreas on myös pitkäjänteinen ja erittäin sitoutunut harjoitteluun”, Ylipulli kehuu.
Hän harmittelee, kuinka nuorten urheilu kuluttaa entistä enemmän vanhempien kukkaroa.
Vanhempien armoilla
Nuorukaisille ovat harvinaisia Lillehammerin kaltaiset kisat, joissa kulujen maksajana on joku muu taho kuin vanhemmat. Tällä kertaa Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) maksaa kulut.
Karhumaan ja Alamommon urheilukulut liikkuvat vuodessa 15–20 000 eurossa, jonka vanhemmat kustantavat.
”Aikaisemmin varusteita ja välineitä sai Hiihtoliitolta, mutta nyt tuki nuorille on käynyt vähiin”, Ylipulli harmittelee.
Continental-cupia kiertävä Alamommo joutuu lisäksi itse maksamaan joka kerta ulkomaille lähtiessään matkakulut Helsinkiin ja takaisin Rovaniemelle. Joskus Helsingissä joutuu yöpymään, jos ulkomaan reissu venähtää myöhäisiltaan.
Tai siis vanhemmat maksavat kaikki kulut. Jos valmentaja lähtee reissulle mukaan, menevät kulut taas hyppääjän tiliin.
Taakka vanhempien harteilla kasvaa, jos perheessä on useita lapsia.
”Monen lahjakkaan hyppääjän ura on katkennut Suomessa talousvaikeuksiin”, Ylipulli miettii.
Nuorukaisten oma seura 90-vuotias Ounasvaaran Hiihtoseura kamppailee Hiihtoliiton tapaan myös talousongelmissa. Lisäharmia toi alkutalvesta maailmancupin peruutus, joka aiheutti 30 000 euron loven seuran budjettiin.
Suuri apu seuran taloudelle on talkootyö. Sekä Alamommon että Karhumaan vanhemmat ovat innokkaita talkoolaisia.
”Vanhempien tekemät talkoot on tällä hetkellä välttämätön edellytys seuratyölle”, Ylipulli korostaa.
Suomi saavutti Lillehammerissa kaikkiaan 7 mitalia (1 hopea ja 6 pronssia). Neljä vuotta sitten Innsbruckissa ensimmäisissä nuorten talvi- olympialaisissa Suomi sai viisi mitalia.
Tuntemattomat olympialaiset
Nuorten talviolympialaiset oli 15-18-vuotiaille osanottajille ikimuistoinen tapahtuma, joka noudatteli pitkälle olympialaisten henkeä.
Suomessa kisoista tuskin julkaistiin edes tuloksia, vaikka mitaleita tuli viikon aikana lähes joka kisapäivä.
Muualla kisat kuitenkin noteerattiin. Myös Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) oli paikalla.
KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach seurasi kisapaikoilla tapahtumia siinä kuin tavalliset katsojatkin. Olympiajohdon pönötys oli poissa avajaisjuhlassakin, jossa nuorten esitykset olivat pääosassa.
KOK oli välittämässä kisatapahtumia perinteisiä televisiolähetyksiä laajemmin nuorten suosimiin välineisiin kuten You Tubeen ja sosiaaliseen mediaan.
Thomas Bach lupasi Lillehammerissa taloudellista tukea pakolaisleireissä asuville lahjakkaille nuorille niin, että he voisivat ottaa osaa olympialaisiin.
”Pakolaiskriisiä ei ratkaise meidän sukupolvemme, vaan toimenpiteet siirtyvät myös seuraavalle sukupolvelle. 60 miljoonaa ihmistä asuu tällä hetkellä tilapäisissä olosuhteissa. Se on historian suurin määrä”, Bach perusteli Lillehammerissa KOK:n aktiivisuutta yhteiskunnallisissa asioissa.
Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen oli tyytyväinen kisojen ilmapiiriin.
”Urheilullinen vuorovaikutus ylitti kansalliset rajat. Hienoa oli myös nähdä, miten nuoret olivat kiinnostuneita muista kuin omista lajeistaan”, Nieminen summasi.
Hänen mielestään nuorten olympialaiset eivät tule 15–18-vuotiaille osanottajille liian varhain.
”Niillä, jotka jatkavat urheilua, on tulevaisuus edessä. Tämä on yksi askel huipulle”, Nieminen korosti.