(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kuva: William H. Cheney, 1885. Bettman/Corbis, The New York Times photo archive. Public Domain.Rasisti on hellyttävimmillään, kun hän yrittää kiistää rasistisuutensa vetoamalla tieteeseen. Dialogi on kuitenkin oikeasti mahdollista, kunhan huomataan, kenen kanssa mistäkin asioista pitää puhua.

Otsikon lausahdus tai sen jokin muunnelma aloittaa usein vuodatuksen, jossa rasisti kertoo rasistisia juttuja. Käytännössä ihminen siis ensin valehtelee ja myöhemmin samassa virkkeessä todistaa sen.

Jos sitten asiaa ruvetaan kyselemään tarkemmin, löytyy monenlaisia selityksiä. Rasisti saattaa kieltää olevansa rasisti, koska hän on käynyt ulkomailla. Hän on ehkä jutellut neekerin kanssa. Joku on saattanut olla sellaisessa työpaikassa, johon on otettu myös neekeri töihin. Jotkut kertovat, että heillä on paljon neekerikavereita, jotka ovat kaikki hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä siitä, että yhdestäkään neekeristä ei ole yhtään mihinkään ja että kaikkien neekerien pitäisi painua saman tien karkeine tapoineen takaisin neekerimaahan.

Mikäli jotakin organisaatiota tai yhteisöä syytetään rasismista, saattaa yhteisön edustajaksi valikoitunut yrittää syöttää selitykseksi sitä, että yhteisö on liian suuri, jotta se voisi olla rasistinen. Jos sitten hänelle näytetään kuvaa natsien valtavista kansankokouksista, tunkee puheenvuoron ottamaan yhteisössä tai sen lähellä toimiva vihainen rasisti. Hän kertoo, että natseissa ei ollut mitään pahaa; että ei ole todisteita mistään joukkotuhonnasta, vaan että koko homma on siionistien, noiden saastaisten juutalaisten koukkunokkien juoni, jonka he ovat arjalaisen herrakansan päänmenoksi punoneet. Ja sitten tämä henkilö kiistää jyrkästi olevansa itse natsi tai rasisti.

Hellyttävimmillään rasisti on silloin, kun hän pistää koko kantapään kautta moneen kertaan suoritetun elämänkoulun pitkän oppimäärän tarjoaman sivistyksensä peliin ja vetoaa tieteeseen. Hän rakentaa rasisminsa kieltävän argumentin neljään pointtiin, mikä on yksi enemmän kuin mitä Stubb yleensä käyttää ja siksi olemukseltaan hyvin kosmopoliittinen (vai mikä se sana nyt oli):

1. Tieteilijät sanovat, että eri roduista puhuminen ei ole ihmisen kohdalla perusteltua.

2. Rasismi tarkoittaa rotusyrjintää.

3. Vihaan neekereitä sen vuoksi, että he ovat neekereitä, mutta se ei ole rasismia, koska neekeri ei ole rotu eikä rotuja ole olemassakaan.

4. En siis voi olla rasisti, eikä Suomessa tai missään muuallakaan ole rasismia. Joka muuta väittää, on itse neekeri ja rasisti, koska rasismia se on mielipiderasismikin.

 

Jos rasistit ja natsit lakkaisivat esittämästä muuta kuin mitä he ovat, voitaisiin kaivatussa dialogissa päästä eteenpäin. Kaikki maahanmuuttokriitikot eivät ole rasisteja tai natseja, mutta heidänkin mielipiteensä uppoavat kurkku suorana kailottavien idioottien pitämään meteliin. Siinä möykässä hekin joutuvat vetäytymään kippurapuolustukseen.

Varsinaisissa maahanmuuttokysymyksissä tulisi keskustelua käydä niiden kesken, joilla on oikeasti jotakin niihin asioihin liittyvää huomion arvoista sanottavaa. Sen pohjalta voidaan rakentaa yhteisesti hyväksyttäviä polkuja, konsensusta. Rasistien ja natsien kanssakin pitää toki ainakin yrittää puhua mutta eri asioista: heidän kanssaan dialogia pitää käydä rasismista ja natsismista.

Dialogi on oikeasti mahdollista. Siihen päästään, kun kulloinkin käsiteltävät kysymykset tunnistetaan ja juuri niiden ratkaisuista kiinnostuneet osapuolet löytävät toisensa kaoottisesti vellovista väkijoukoista.

Kuva: Wikimedia Commons. William H. Cheney, 1885. Bettman/Corbis, The New York Times photo archive. Public Domain.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X