Rötösherroilla kissanpäivät, kun kopsumaisterista tuli ulkokojootti

22.06.2016 08.36

(Päivitetty: 23.06.2016 01.06)

Teksti:

Jussi Korhonen

Keskustan hämärät johtajat, kokoomuksen ministeripeli. Missä ovat populistit, kun heitä tarvittaisiin? Ai niin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vannoi luottamustaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriin (kesk). Taas. Tällä kertaa luottamusta piti vakuutella, koska valtiontalouden tarkastusvirasto oli moittinut Bernerin johtaman ministeriön puuttuneen epäasiallisella tavalla Finavian hallituksen toimintaan liitännäiskauppasotkuissa.

Pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmä puolestaan luotti puheenjohtajavalinnassaan Antti Kaikkoseen (kesk) – mieheen, joka on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseeen luottamusaseman väärinkäytöksestä.

Ja sitten joku vielä ihmettelee, että kuinka se Suomen luottoluokitus saattaakaan laskea.

Ja nämähän olivat vain eilisen uutisia.

Ennestään on tiedetty muun muassa, että puheenjohtajassaan Juha Sipilässä keskusta luottaa mieheen, joka ei suostu kyselyistä huolimatta paljastamaan, kuinka paljon ja minkälaisia omistuksia on mystisiin vakuutuskuoriinsa kätkenyt eli tekemään selkoa siitä, mitkä hänen todelliset sidonnaisuutensa ovat. Presidenttiehdokkaaksi keskustaväki asetti nyt väistyneen ryhmäjohtajan Matti Vanhasen, joka raahaa niskassaan edelleen sitä lautakasaa, josta ei koskaan oikein perusteellista selvyyttä tullut.

Siitä sen sijaan tuli selvyys, että puolueen entinen kansanedustaja Jukka Vihriälä on syyllistynyt törkeään lahjuksen ottamiseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen. Keskusta palkitsi hänet puolueen kunniajäsenyydellä vain päiviä sen jälkeen, kun korkein oikeus oli julistanut vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion.

Vihriälän rikokset kytkeytyivät siihen samaiseen Nuorisosäätiöön, jonka puljauksista Antti Kaikkonenkin sai aikoinaan tuomionsa ja johon liittyen myös Matti Vanhasen toimia on tutkittu.

EK-, veroparatiisi-, ja nappulaliigaministerit

Toinen hallituspuolue kokoomus pisti uuden puheenjohtajansa Petteri Orpon johdolla tuulemaan. Orpo itse rupeaa valtiovarainministeriksi ja ottaa setvittäväkseen perinnön, jonka hänen ilmeisen laskutaidoton edeltäjänsä Alexander Stubb hänelle jättää. Uusi sisäministeri Paula Risikko (kok) puolestaan saa johdettavakseen ministeriön, josta käsin on tehty ilmeisesti niin kyseenalaisia päätöksiä, että Petteri Orpo ei ole rohjennut kantaa niistä vastuuta, vaan on ennemmin paennut virkamiesten selkien taakse.

Keskustan Bernerin tavoin veroparatiisisotkuissa ryvettynyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) ilmoitti jättävänsä paikkansa ”vapaaehtoisesti”. Ilmoitus ”puolueen edun nimissä” tehdystä päätöksestä tuli sattumoisin samana päivänä, kun Petteri Orpo esitteli kokoomuksen uuden ministerinelikon, jossa Toivakan nimeä ei enää ole. Yhtä lailla sattumoisin Toivakka oli ennen päätöksestään kertomista tietoinen, että Yle oli kysellyt hänen osaomistamastaan yrityksestä saamaastaan autoedusta. Yle julkaisi eroilmoituksen jälkeisenä päivänä jutun, jossa autoedun kerrotaan haiskahtavan veronkierrolta.

Toivakan tilalle Orpo asetteli kansanedustaja Kai Mykkäsen (kok), joka nousi viime vuonna eduskuntaan suoraan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johdosta. Muun muassa työntekijöiden palkkoja alentavan niin sanotun kilpailukykysopimuksen puoliväkisin palkansaajien kurkusta tunkenut hallitus sai siis vahvistuksekseen miehen järjestöstä, jonka käsikassarana kokoomuksen on jo valmiiksi moitittu toimivan.

Mykkänen täydentää hallituksen työnantajajärjestöedustusta, sillä Anne Berner on Perheyritysten liiton pitkäaikainen vaikuttaja ja oli muutaman vuoden ajan jopa sen hallituksen puheenjohtaja. Bernerin puheenjohtajuuden aikana nuijittiin nykyinen keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi, miltä paikalta hän viime vuonna palasi eduskuntaan.

Kai Mykkäsen nimitys on myös ilmiselvä yritys paikkailla kokoomuksen rivejä repineen puheenjohtajakamppailun tuhoja. Mykkänen toimi katkeran tappion kokeneen Alexander Stubbin kampanjapäällikkönä. Voittoisa Orpo kosiskelee Mykkäsen pestaamisella tukea nuijitulta Stubbin leiriltä.

Samaa osastoa edustaa yllättävä päätös antaa Sanni Grahn-Laasosen (kok) jatkaa opetus- ja kulttuuriministerinä. Laasosen ministeriys on kokoomuksen julkikuvalle yhtä lailla taakka kuin Toivakka oli veroparatiisisotkuineen. Esimerkiksi koulutusleikkaukset henkilöityivät paljolti häneen, eivätkä hänen haparoivat yrityksensä valkopestä leikkauksia uudistuksiksi uponneet.

Monia kokoomuslaisia lisäksi ärsytti, kun Stubb nosti viime vuonna suojattinsa Grahn-Laasosen ministeriksi ohi kokeneempien nimien. Esimerkiksi kansanedustaja Eero Lehti (kok) moitti Grahn-Laasosen valinnan osoittaneen ”nappulaliiga-mentaliteettia”. Mutta nyt Stubb-leiriä nuoleskellaan, ja sen edustajana Grahn-Laasonen saa siis kuitenkin jatkaa, vaikka edes kokoomuksen valtaistuinpelin kontekstissa häntä tuskin kukaan minään lohikäärmeiden äitinä pitää.

Samana päivänä, kun Grahn-Laasoselle hurrattiin jatkoa ministeripestiin, Yle kertoi, että hän oli junaillut puoluetoverinsa lätkäoligarkki Kalervo Kummolan jäähallihankkeelle 14 miljoonaa euroa ylimääräistä valtion kukkarosta. Tampereelle kaavailtua hallia on perusteltu erityisesti sillä, että se synnyttäisi 3500 pysyvää työpaikkaa. Todellisuudessa työpaikkoja arvioidaan Ylen mukaan syntyvän suoraan vajaat 130.

Kokoomusministereiden hehkuttama lukema kertoo vain, kuinka monta työntekijää töitä mahtuisi tekemään. Kyse on siis työpaikoista siinä mielessä, että tulee paikkoja, joissa tehdä töitä, mutta ei sillä tavalla perinteisemmin ajatellen, että olisi myös joku, joka pestaisi ihmiset töihin ja maksaisi siitä heille palkkaa.

Sopii vain kysyä, millä matematiikalla on päästy siihen tulokseen, että kilpailukykysopimuksen palkanalennuksista syntyy luvattu 35000-45000 työpaikkaa – vai onko siinäkin kyse ennemmin ”työpaikoista”.

Kopsumaisterin paikka avoinna

Päähallituspuolueiden riveissä, johtohenkilöissä, ministereissä ja tekosissa olisi herkuteltavaa vaikka millä mitoin, jos vain jollakin olisi hampaat terässä.

Sopivalla populistilla riittäisi mehevää tarttumapintaa. Kopsumaisteri Timo Soinilla olisi elämänsä paikka mässäillä seteliselkärankaisilla ja rötösherroilla – ellei hän itse sattuisi olemaan heidän kumileimasimenaan hallituksen kuuliaisena pikkuapurina.

Nyt ulkokojootti Soini ulvoo omituisia kommunistifobioitaan ja jauhaa jouhimadoista, mutta todellisten vallankäyttäjien juoksupoikina ja selänpesijöinä persut ovat niin pimennossa, että puolueen omakaan väki ei ole perillä siitä, mikä sen suurpersun vakanssi hallituksessa edes on.

Ei se ajatus uusista vaaleista aina ihan huonolta kuulosta.