(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja ulkoministeri Timo Soini (ps). Kuvat: Eduskunta.Ei juuri kannata nauraa amerikkalaisille. Me teimme itse aivan saman valinnan. Meidän Trumpillamme vain on kaksi päätä.

Ovatpa ne amerikkalaiset tyhmiä. Äänestivät muka hallitsevaa eliittiä vastaan. Kuvittelivat olevansa nokkelia nostamalla valtaan miehen politiikan ulkopuolelta. ”Siitä se muutos tulee, kun katsotaan asiaa uusin silmin”, he sanoivat, ”loppuu se pienen ihmisen kyykyttäminen”.

Ja sankoin joukoin he riensivät valitsemaan valtiaakseen miljardöörin, joka on korviaan ja korkeinta hiustupsuaan myöten eliittiä. Niin, maassa, joka perustuu äärimmäisintä kapitalismia lipovaan ajatteluun, raha pitää valtaa. Kuka hyvänsä köyhä poika ei voi nousta presidentiksi, vaikka amerikkalainen unelma niin väittääkin. Siihen tarvitaan tukuittain rahaa. Ja vaikka siellä keulakuvana joku istuisikin, vaikutusvaltaa käyttävät erilaiset etupiirit, joiden lobbarit paiskivat hiki lippahatussa töitä, jotta päätökset tehdään heidän etujensa mukaisesti.

Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump tulee keskeltä tuota järjestelmää. Hän on osa hallitsevaa ja vaikutusvaltaista eliittiä silkan varallisuutensa turvin. Hän on ollut merkittävä vallankäyttäjä jo pitkään ennen valintaansa presidentiksi.

Olivatpa ne amerikkalaiset tyhmiä. Onneksi meillä ollaan fiksumpia. Eiku.

Keväällä 2015 suomalaiset änkesivät vaihtelevalla kiinnostuksella äänestämään. Muutosta haettiin. Moni valitsi suurisuisen populistin, kuten tekivät amerikkalaisetkin. Vielä useampi valitsi upporikkaan miehen politiikan ulkopuolelta, uudistajan, kuten tekivät amerikkalaisetkin.

Suomalaisten ratkaisu oli nostaa korkeimpaan valtaan mies, joka on meikäläisiin oloihin suhteutettuna suunnilleen yhtä lailla äveriäs kuin Trump. Raha puhuu täälläkin, vaikkakaan ei yhtä räikeästi kuin rapakon toisella puolella. Maakunnat eivät kehittyneet toivotulla tavalla, mutta piiri pieni pyörii aina vain. Eliitillä on sananvaltaa aivan toisella tavalla kuin Lidlin parkkipaikalla kiroilevalla pitkäaikaistyöttömällä.

Ja niin me syydämme vielä sata miljoonaa euroa suureen monttuun. Ilmeisesti rahat sijoitetaan seteleinä kipsisakka-altaisiin ja niihin imeytetään jätevesi, jota mihinkään muualle ei saada menemään. Sitten meidän valintamme pistää sponsorilogoilla varustetut kuteet niskaansa niin kuin huulirasvalla vauhtinsa voidellut norjalainen hiihtäjä konsanaan ja sanoo samalla uskottavuudella, että se on hyvä sijoitus.

Ja sitä Lidlin parkkipaikalla möykkäävää miekkosta ruvetaan juoksuttamaan kuulusteluissa ja saamassa ”räätälöityjä palveluja”, joita tarjoilevat ”kilpailullisen tuotantomallin” mukaisesti operoivat yksityisen sektorin toimijat. Hänen työttömyydestään tehdään askel kerrallaan vähän sietämättömämpää nipsaisemalla vähän sieltä ja vähän enemmän täältä. Tällä tavoin häntä kannustetaan menemään töihin, joita ei ole.

Tästä hän ei kuitenkaan suutu, koska hänelle on osoitettu ulkomaalainen. Ulkomaalaisia hän pitää syyllisinä kaikkeen, koska se populisti sanoo niin. Siksi se jää huomaamatta, että miljonäärin käsi on tehnyt ilmeisen pysyvän pesän juuri hänen taskuunsa. Jostakin ne imeytyssetelit  on otettava.

Mille ja kenelle populistimiljardööri Trump on uskollinen? Putinin Venäjällekö? Hänen omistuksensa ja kytköksensä ovat niin tarkoin suojeltuja, että täyttä varmuutta asiasta ei voi olla, vaikka miltä näyttäisi. Mille ja kenelle Suomen kaksipäisen Trumpin kuivakampi puolisko on uskollinen? Siitä ei ole sen vertaa tietoa, koska huikea omaisuus on tarkoin kätketty salaperäisiin vakuutuskuoriin.

Olivat ne amerikkalaiset tyhmiä. Valitsivat tiukasti eliitin ytimeen asettuneen miljardööripopulistin johtajakseen. Me suomalaiset sentään olimme viisaita ja hoidimme homman pistämällä keulille kaksi miestä, jotka ajavat saman asian. Varmemmaksi vakuudeksi istutimme heidän väliinsä vielä kolmannen, jonka lojaalisuuksia ei tarvitse edes arvailla.

Juha Sipilän ja Timo Soinin kuvat: Eduskunta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Seura: Näin Suomea leikkauksiin piiskaava Juha Sipilä piilotti miljoonansa vakuutusjärjestelyillä (27.8.2016)

Aamulehti: Lääkäriltä tyrmäys norjalaisten doping-selitykselle: ”Täysin maalaisjärjen vastainen” (13.10.2016)

Helsingin Sanomat: Mikä on kipsisakka-allas? (3.2.2014)

Yle: Terrafamen kaivoksen alasajo ei ole enää vaihtoehto – Sipilä: ”Sotkamossa on tehty ihme” (14.11.2016)

Helsingin Sanomat: Hallitus patistaa suomalaisia töihin kymmenillä lakimuutoksilla – katso, miten etuudet heikkenevät (15.11.2016)

Yle: Terrafamelle 100 miljoonaa lisää – Rahoitusneuvottelut käynnissä, voivat jatkua myös vuodenvaihteen yli (11.11.2016)

Helsingin Sanomat: Maakuntauudistuksen myötä nykyiset TE-toimistot lakkautetaan, ja uudet  (13.11.2016)

Helsingin Sanomat: Matias Turkkila julkaisee verorahoilla ”tylyä mättöä” turvapaikkapolitiikasta ja haaveilee Trump-ilmiöstä Suomessa (12.11.2016)

Time: Donald Trump’s Many, Many, Many, Many Ties to Russia (2.8.2016)

Yle: Arto Merisalo auttoi purkamaan Nuorisosäätiön johtajien velkapommin (31.10.2016)

Yle: Nova Groupin entiset johtajat Merisalo ja Yli-Saunamäki kestitsevät taas – järviristeilylle lähti kymmeniä vaikuttajia (22.7.2016)

Yle: Merisalon ja Yli-Saunamäen liikemieskumppani piilotti omistuksiaan veroparatiisiin – paljastui Panaman papereista (22.7.2016)

Iltasanomat: Kanerva oikeudessa: Merisalo ja Vanhanen erittäin läheisiä (17.11.2011)

Helsingin Sanomat: Vankilasta vapautuneella Arto Merisalolla riittää yhä ystäviä: ”Poliitikot soittelevat” (7.3.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X