Hakkarainen ei muka tiennyt laista, jonka muuttamista itse vaati

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Hakkarainen allekirjoitti vuonna 2013 lakialoitteen, jolla pyrittiin muuttamaan lakia, jonka olemassaolosta hän ei nyt muka tiedä.

Eikö kansanedustaja tiedä, mitä hän eduskunnassa tekee? 

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli tänään oikeudessa. Hänet tuomittiin sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Parlamentaarikko ei itse virkkanut oikeussalissa mitään,  mutta hänen asianajajansa perusteli Hakkaraisen möläyttelyä muun muassa sillä, että hän on vain sahuri eikä mitään yliopistoväkeä. Lisäksi oikeudessa esitettiin, että Hakkarainen ei olisi tiennyt, että on olemassa laki, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan.

Hakkaraisen esitettiin saaneen tiedon laista vasta jälkeenpäin. Puolustuksen mukaan Hakkarainen ei olisi kirjoittanut syytteeseen johtanutta Facebook-päivitystään, jos olisi tiennyt, että on olemassa laki, joka kieltää sen.

Hakkaraisen väite siitä, että kaikki terroristit olisivat muslimeja on virheellinen.  Se on propagandaa, jota on levitelty ympäri maailmaa jo ainakin reippaasti yli kymmenen vuoden ajan. Hakkarainen valehteli, mutta se voi olla mahdollista, että hän ei tiennyt asiasta. Saattaa olla, että hän on omaksunut väitteensä totuudeksi esimerkiksi europarlamentaarikko Jussi Halla-aholta (ps), joka levitteli samaa tarinaa jo viime vuosikymmenellä.

Oikeus ei pitänyt Hakkaraisen väitettyä tietämättömyyttä uskottavana. Hankala olisikin uskoa, että kansanedustaja ei olisi tiennyt kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävästä laista, sillä hän itse on esittänyt kyseisen lain muuttamista eduskunnassa. Hakkarainen ja joukko muita perussuomalaisia allekirjoitti vuonna 2013 tuolloin kansanedustajana toimineen Jussi Halla-ahon ensimmäisenä allekirjoittaman lakialoitteen, jolla lakia pyrittiin rukkaamaan.  Aloitteen perusteluissa sanottiin muun muassa, että laki nykyisellään loukkaa sananvapautta.

Voihan sitä tietysti uskoa, että maa on pannukakku ja kuu juustoa, jos oikein aktiivisesti sulkee korvansa ja peittää silmänsä kaikelta muulta tiedolta. Tyhmyyskään ei ole rikollista.

Mutta onko todella näin, että Teuvo Hakkarainen kehtaa esittää, että hän on niin pihalla, että ei tiedä edes sitä,  mitä hän kansanedustajan toimessaan tekee?

Muisti palailee ainakin joiltakin osin

Teuvo Hakkarainen paljasti myöhemmin, että hän tiesi sittenkin laista eikä ollut unohtanut allekirjoittamaansa lakialoitetta.

– Kyllä minä sen muistan. Ja kyllä minä lakipykälän tiesin. Mutta en tiennyt, että tommosesta kirjoituksesta voi tulla sitä lakia vastaavaa seuraamus, Hakkarainen sanoi Helsingin Sanomille.

Hänen puolustusasianajajansa kertoi oikeudessa kuitenkin niin Helsingin Sanomien kuin Ylen kuin MTV:nkin mukaan, että Hakkarainen ei tiennyt laista ja että jos hän olisi tiennyt, hän ei olisi tuomioon johtanutta päivitystään kirjoittanut.

Lisäksi saattaisi kuvitella, että kansanedustajalla olisi jonkinlainen käsitys kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevasta laista ja minkälaisista teoista sen nojalla rangaistuksia määrätään, jos hän muistaa itse hakeneensa asiaan muutosta.

Vai ei kai sentään kansanedustaja lukematta niitä papereita allekirjoittele? Ei kai?

Päivitys 4.1.2017 klo 14.00
Lisätty tieto tuomiosta ja siitä, että oikeus ei pitänyt Hakkaraisen tietämättömyyttä uskottavana.

Päivitys 4.1.2017 klo 22.57
Lisätty viimeinen kappale.

 

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Hakkarainen levittää propagandaa laput silmillä (28.9.2016)

Teuvo Hakkarainen yllyttää laittomuuksiin (31.8.2016)

Hakkarainen vaatii muslimien massakarkotuksia Suomesta (15.7.2016)

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Teuvo Hakkarainen oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Puolustus: Hakkarainen ei tiennyt lain olemassaolosta (4.1.2016)

Yle: Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (4.1.2017)

Eduskunta: LAKIALOITE 38/2013 vp – Laki rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta (20.9.2013)

Helsingin Sanomat: Teuvo Hakkarainen sakkotuomiostaan: ”Ei vaikuta kirjoituksiini yhtään mitään” – Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää mahdollisista kurinpitotoimista (4.1.2017)

MTV: Syyttäjä vaatii sakkoja muslimikirjoituksesta – Avustaja: Hakkarainen ei tiennyt laista (4.1.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X