Soinilla yli neljännesvuosisadan kokemus puolueensa rasistisuuden kiistämisestä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Kuva: Viron ulkoministeriö. CC BY 2.0Soini on kiistänyt rasistisuuden jo vuodesta 1991. Kansalle nähtävästi sopii valehdella, mutta minkälaisella moraalilla Soini etenee, kun viimeisiä soinismeja lausutaan? 

Paljon siteeratussa Iltasanomien jutussa vuodelta 2009 kerrottiin, että perussuomalaisten puheenjohtaja, nykyinen ulkoministeri Timo Soini oli sanonut nyttemmin europarlamentaarikkona tunnetulle Jussi Halla-aholle näytettävän puolueesta ovea, mikäli hän saa tuomion. Tuolloin Halla-aholle harkittiin syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Soini sanoi jutussa olevansa tuohtunut, että hänet ja hänen puolueensa yhdistettiin rasismiin.

Halla-aholle tuli tuomio. Ovea ei näytetty, vaikka Soini niin oli luvannut. Ainoa vähänkään seuraamukselta vaikuttanut toimi perussuomalaisten osalta oli se, että Halla-aho erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä – kahdeksi viikoksi. Myöhemmin Timo Soini ulkoisti puolueensa maahanmuuttopolitiikan Halla-aholle pistämällä tämän laatimaan puolueen maahanmuuttopoliittista ohjelmaa.

Tämän jälkeenkään Soini ei ole suostunut myöntämään puolueensa rasistisuutta. Ei, vaikka tuomioita on tipahdellut tavan takaa – tuomioitta jääneistä möläyttelyistä puhumattakaan. Viimeisimpinä julkisuudessa on puitu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen ja eduskunta-avustaja Terhi Kiemungin tuomioita.

Selitykset ovat tipahdelleet kuin automaatista. Puolue on liian suuri ollakseen rasistinen, kyse on vain yksittäisistä tupauunoista ja niin edelleen.

Ja niin vain niitä yksittäisiä tupauunoja on riittänyt vuodesta ja nyt jo vuosikymmenestä toiseen. Pääosin perussuomalaiset eivät ole tehneet heille yhtään mitään, vaan heidän on annettu vaikuttaa ja kohota puolueessa merkittäviinkin asemiin. Jos vaikuttaa siltä, että puolueensa rasistisuuden kiistäminen käy Soinilta rutiinilla, niin sitä hänelle todella on kertynyt. Soinilla on jo yli neljännesvuosisadan kokemus hommasta.

– Luodolle ja muillekin tiedoksi, ettei Smp ole rasistinen puolue. Olisi ilmeisen kohtuullista ja sivistynyttä antaa asianomaisen puolueiden edustajien määritellä itse itsensä, Timo Soini kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa toinen päivä helmikuuta vuonna 1991.

Tuolloin hän oli tuohtunut siitä, että Liberaalisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Reima Luoto oli nimittänyt SMP:tä ”rasistiseksi populistipuolueeksi”. Soini itse oli tuolloin perussuomalaisten edeltäjän Suomen Maaseudun Puolueen toinen varapuheenjohtaja.

Sama laulu on jatkunut halki vuosien. Lisää tuomioita voi olettaa olevan tulossa. Seuraavaksi sellaisen saattaa saada perussuomalaisten entinen kolmas varapuheenjohtaja ja Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Hänen tapaustaan käsitellään oikeudessa ensi viikkolla.

Kävipä Tynkkysen tai kenen hyvänsä jutussa niin tai näin, Soinin kellossa kilkattaa jatkossakin sama ääni. Soini ei tule myöntämään, että hän on myynyt itsensä rasismille. Hän hankki puolueelleen ehdokkaat, joilla sai rasistien äänet. Niiden turvin hänen uransa huipentuu ulkoministeriyteen. Hän ei myönnä kauppaa, vaikka perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekisi minkä ratkaisun Teuvo Hakkaraisen kanssa. Niin hän ei tee, vaikka kuinka monta ja kuinka korkea-arvoista tekijää hänen luomastaan puolueesta tuomittaisiin.

Hallitusvastuu on osoittanut, että Soini viis veisaa, vaikka hänen puheensa kuinka monipuolisesti palturiksi osoittautuisivat. Kansalle valehteleminen kyllä käy ja sitä saa, mitä tilaa. Kokonaan toinen juttu on, kuinka Soini selittää asiat itselleen – ja minkälaisella moraalilla mies etenee, kun viimeisiä soinismeja sutkautellaan.

– En ole rasisti, olen kristitty, en voi ihmisvihaa käyttää, mulla se henkilökohtainen raja menee siinä. Jos se on se hinta, että joudun johtamaan yhden prosentin puoluetta, niin sitten joudun. Mieluummin niin kuin selitän Pietarille taivaan portilla, mitä tulikaan tehtyä, Timo Soini sanoi vuonna 2001 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa.

Perussuomalaisten entisen kansanedustajan Reijo Tossavaisen mukaan Timo Soini lomailee tällä hetkellä Teneriffalla. Ehkä hän porskuttelee Atlantin aalloissa. Ehkä hän sepittää sopivaa materiaalia, jolla voittaa Pietari puolelleen, kun sen aika tulee.

Kuva: rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: Viron ulkoministeriöCC BY 2.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Timo Soini: Smp ei ole suinkaan rasistinen puolue (2.2.1991)

Helsingin Sanomat: Katse oikeaan (maaliskuu 2001)

Reijo Tossavaisen Facebook-päivitys (5.1.2017)

Iltasanomat: Timo Soini: Rikostuomio toisi potkut Halla-aholle (17.2.2009)

Yle: Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (4.1.2017)

Yle: Terhi Kiemunki sai tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (1.12.2016)

Turun Sanomat: Syyttäjä vaatii Sebastian Tynkkyselle sakkorangaistusta (5.1.2017)

Yle: Soini ulkoistaa maahanmuuttopolitiikan Halla-aholle (16.1.2015)

Yle: KKO kovensi Halla-ahon tuomiota (8.6.2012)

Iltasanomat: Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä (15.9.2011)

MTV: PS:n Terho: Hakkaraisen noitavaino-lausunnot eduskuntaryhmän käsittelyyn (4.1.2017)

Yle: Ulkoministeri Timo Soini katupartioista: ”Mitään tunnuksia ei tarvitse olla” (12.1.2016)

Iltalehti: Timo Soini rasismikohusta: Tupauunojen touhuja! (16.2.2009)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X