Toivoton boikotti

1990-luvun puolivälissä Ranska ryhtyi testaamaan ydinaseitaan sarjalla ydinkokeita, jotka tuomittiin laajalti ympäri maailmaa. Sienipilvien räjähdellessä syntyi spontaanisti maailmanlaajuinen kuluttajaliike, joka boikotoi ranskalaisia viinejä.

Aikansa aikaa kutakin, Alkonkin hyllyillä saattoi boikotti näkyä, mutta vähitellen hanke liukeni ja bordeaux-kauppa alkoi taas käydä. Nyt oli jo aika boikotoida itävaltalaisia tuotteita. 14 vuotta sitten EU:n johtavat poliitikot paheksuivat Jörg Haiderin johtaman populistipuolueen tuloa Itävallan hallitukseen. He karttelivat itävaltalaisia yhteisissä kokouksissa, kuulivat puheet mutta eivät noteeranneet. Valveutuneimmat kuluttajat välttelivät Itävallan tuotteita ja paheksuivat A-tunnuksilla varustettuja autoja.

Sittemmin meitä suomalaisia kiukutti erään italialaisen öykkäripääministerin lausunnot. Kyse oli samasta miehestä, joka kehui hurmanneensa Suomen presidentin ja jolle Paavo Lipponen lahjoitti myöhemmin EU:n elintarvikeviraston. Loukattuina kävimme tiukkaan boikottitaistoon italialaisia kulutustuotteita vastaan, koska tämä pääministeri moitti ruokiamme pahanmakuisiksi ja haukkui kirkkojamme röttelöiksi. Sekin boikotti hiipui – kyseinen herra Berlusconi lukee nykyisin pakkotyönä satuja vanhainkodin dementikoille – Tollo sekä Villa Antinori käyvät taas kaupaksi, syömme mieluusti kaverin mukaan nimettyä kotipitsaa.

Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät suostu ostamaan Jaffa-appelsiineja. He vastustavat Israelin miehitystä palestiinalaisalueilla. On silti vaikea mitata, onko esimerkiksi EU:n tukemilla erilaisilla Israel-tuoteboikoteilla todellista nerkitystä. Enemmän kyse lienee oman oikeudentunnon osoittamisesta: Tehdään jotain eikä vain katsella sivusta.

Miten soveltaa kuluttajaboikottia Ukrainan tilanteessa? Olen valmis venäläistuotteiden boikottiin lähimarketissa, mutta en tiedä, mistä aloittaa ja mitä pitäisi boikotoida. Onko meillä venäläisiä kulutustuotteita ylipäätään?

Heti kättelyssä tulevat mieleen tietysti venäläiset sinkkiämpärit. Vaikka kyse on takavuosien klassikosta, kohde ei ole kovin vakuuttava – kuka niitä nyt enää tähän maailman aikaan tarvitsisi. Sama koskee aikoinaan niin suosittuja henkilöautoja. Tänään on helppo olla ostamatta Ladaa – Mossesta puhumattakaan – koska ei niillä ole enää maahantuontia eikä siis tolkullisia markkinoitakaan. Erilaiset hifistelyvodkat , Stolichnayat ja muut, on helppo pitää boikotissa, koska niidenkin markkinat ovat mitättömät.

Konkreettisin boikottimahdollisuus on Venäjän toiseksi suurin julkisesti noteerattu pörssiyhtiö Lukoil. Sehän omistaa täkäläisen Teboilin.  Lukoilin takana taas on oligarkiksi mainittu azeri Vagit Alekperov, 64. Mies toimii öljybisneksen lisäksi media- ja pankkimaailmassa ja on presidentti Vladimir Putinin läheinen liittolainen.

Toisaalta kun polttoainepuolelle tultiin, on hyvä muistaa, että lähes kaikki Nesteen jalostama öljy tulee Venäjältä. Olisiko siis boikotoitava Suomen kaikkia muitakin liikenneasemia?

Yksi konkreettinen joskin varsin sensitiivinen boikottikohde on jääkiekko – ja tarkemmin Hartwall-areena Helsingin Pasilassa. Paikan nykyään omistavat oligarkit Gennadi Timitshenko sekä  Arkadi ja Boris Rotenberg ovat presidentti Putinin tukipiirin ydintä. Sitä kautta he ovat päässeet sekä Yhdysvaltain että EU:n  pakotelistalle, mistä miehet kuuluvat olevan kovin ylpeitä. Timtshenkolla ja Boris Rotenbergilla on tiettävästi myös Suomen kansalaisuus. Siispä: Ei osteta konserttilippua areenalle eikä Jokerien otteluun. Olisiko tämä näin yksinkertaista?

Tämä pähkäily osoittaa saman, minkä huomaa jo pietarilaisessa katukuvassa: Venäläisiä kulutustuotteita ja tunnettuja brändejä on uskomattoman vähän. Venäjä-boikottia miettivä kuluttaja on aika tavalla aseeton näpertelijä. Se vielä korostuu, kun samaan aikaan maan hallitus ja energiateollisuus miettivät uuden ydinvoimalan tilaamista venäläiseltä valtionyhtiöltä, venäläisrahoitteisena ja suurelta osin venäläisomisteisena.

Jos kääntää boikotin päinvastaiseksi eli ukrainalaistuotteiden ylisuosimiseksi, törmää suohon täälläkin. Äkkiseltään ei tule mieleen ensimmäistäkään Made in Ukraina –tuotetta.

Tämä positiivinen boikottikin taitaa tukehtua heti alkuunsa.