Kohti uutta alkua
Kevään kuukaudet lupailevat perheellemme aikamoista hulinaa. Isäni sai heidän asunnostaan viime viikolla ostotarjouksen, jonka hän hyväksyi. Tällä viikolla hän teki uudesta kodista tarjouksen, joka hyväksyttiin. Muutto on edessä huhtikuun puolivälissä!
Kipeitä muistoja
Muutto on meille kaikille suuri helpotus ja erityisesti isälleni mahdollisuus uuteen alkuun. Vanha koti tuoksuu äidiltäni ja hän on niin vahvasti siellä olemuksellaan läsnä, että en ole pystynyt käymään asunnolla pitkään aikaan. Itku yllättää joka kerta kun piipahdan siellä, vaikka mielestäni olen pystynyt käsittelemään äidin tilanteen jo aika hyvin. Tutut nurkat kuitenkin tekevät tepposet joka ikinen kerta.
Vanhassa kodissa mieleeni pomppaavat muistot äidistä, joka koulun jälkeen väänsi ihanat välipalat ja ompeli minulle keittiön pöydän ääressä kultaisen mekon synttärijuhliini. Kuulen mielessäni puutarhaletkun kohinan kun äiti laskee pihalla vettä pieneen uima-altaaseen ja näen hänet istuttamassa kukkia pihalla, joka nyt on lakastunut. Tuntuu tuskaiselta, ettei hän enää koskaan lähtiessäni jää ovelle hymyillen vilkuttamaan ja huutelemaan viisi kertaa ”moikka” .
Toisaalta siellä nousevat esiin kivuliaat muistot siitä, miten Alzheimer näytti karuimmat puolensa hallusinaatioissa ja raivokohtauksissa. Joka kerta kun astun olohuoneeseen, muistan myös, miten ohjasin äidin sohvalle ja kerroin, että hänen olisi aika lähteä hoitokotiin.
Tulen varmasti kaipaamaan myöhemmin paljon lapsuudenkotiani, jonne muutimme kun olin 4-vuotias. Mutta juuri nyt olen äärimmäisen onnellinen, että pääsemme jatkamaan elämäämme muualla.
Asunto tyhjenee
Pian meidän täytyy siis tyhjentää asunto, jossa vanhempani ovat asuneet 30 vuoden ajan. Vanhan huoneeni kaapit tursuavat vielä omiakin rojujani: koulukirjoja, muinaisia cd-levyjä ja muuta tilpehööriä. Vanhemmillani on myös valtavat määrät kirjoja, joista isäni aikoo viedä uuteen kotiinsa vain murto-osan. Itse otan äidin taidekirjoista vain muutaman muistoksi, loput lahjoitamme eteenpäin tai toimitamme kierrätykseen. Hyvät vinkit otetaan ilolla vastaan!
Mutta ennen tätä kaikkea lähdemme lomareissulle Thaimaahan, minun perheeni ja isäni. Vielä vuosi sitten äitini oli myös mukana, mutta valitettavasti hän ei enää ole matkustuskuntoinen.
Emme kerro äidille matkastamme, jotta emme aiheuttaisi hänelle pahaa mieltä. Äiti ei osaa kaipailla meitä hoitokodissa, eikä hänellä ole enää ajantajua tai ymmärrystää siitä, milloin olemme viimeksi tavanneet.
Pyrimme lähtemään levollisin mielin auringon alle. Uskon, että olemme kaikki lomamme ansainneet.