Ukki pääsi uuteen kotiin
Viime viikonloppu meni perheellämme muuttohommissa. Isäni muutti lauantaina uuteen kotiin, ihanaan vastavalmistuneeseen kaksioon parin kilometrin päähän meidän asunnostamme. Hän tuntuu sopeutuvan uuteen elämään hyvin ja on onnellinen siitä, että pääsee vihdoin aloittamaan uuden arjen.
Ukilla on nyt edessä elämä numero kolme: ensimmäinen oli aika ennen äitiäni, toinen yhteiset vuodet äidin kanssa. Nyt hän on vapaa tekemään mitä lystää vaikka ei sitä ehkä vielä ihan itse ymmärrä. Toivon, että hän saisi nauttia ihanista eläkevuosista ja elää juuri sellaista elämää mitä itse haluaa, ilman hoitovelvoitteita tai huolia.
Ahdistus lisääntyy
Äidin tilanne tuntuu tosin menevän huonompaan suuntaan. Hän pärjäsi kahden viikon Thaimaan-lomamme ajan hyvin eikä ikävöinyt meitä. Silti tuona aikana hän oli mennyt yhä höperömmäksi ja muuttunut ahdistuneemmaksi. Pelot siitä, että hän ei saa olla enää hoitokodissa vaan joutuu lähtemään sieltä, ovat voimistuneet. Hoitajat kertoivat, että äiti on ollut iltaisin usein itkuinen tämän harhan vuoksi.
Kun anoppini kävi tapaamassa äitiä matkamme aikana, tämä oli istunut takki päällä huoneensa sängyllä ja ollut valmiina lähtemään. Hän oli myös kertonut kaikkien läheistensä kuolleen. Reissumme jälkeen kävimme isäni kanssa heti tervehtimässä äitiäni. Hän ilahtui kovasti, mutta visiitin loppupuolella hän tiedusteli uteliaana minulta, että ”mikäs sun nimesi on?”. Tämä oli ensimmäinen kerta kun äiti ilmaisi, ettei tiedä kuka olen.
Äidin ahdistuskohtausten vuoksi hänen lääkitystään on nyt hieman muutettu ja toivon sen tehoavan nopeasti. Tekisin mitä tahansa, jotta hänen olonsa voisi olla levollinen ja onnellinen. Valitettavasti se taitaa olla aika mahdoton ajatus kun kyse on Alzheimerista.
Kaapit täynnä nyssäköitä
Kävimme eilen sunnuntaina lasteni ja isäni kanssa äitini luona. Hän mutusti hyväntuulisena jäätelöä ja pullaa, jotka veimme mukanamme. Lapset leikkivät mummin kanssa iloisesti. Äiti vaikutti onnelliselta.
Olin aiemmin vienyt äidin huoneesta pois neulomiseen tarkoitetut lankakerät, koska hän sitoi niiden avulla kaikki vaatteensa paketeiksi mahdollista lähtöä varten. Tekoni ei kuitenkaan ollut hidastanut häntä: löysin äidin vaatekaapista useamman nyssäkän. Yhden hupparinsa sisään hän oli sullonut hillittömän määrän tavaraa ja sitonut sen hihoista kiinni napakaksi paketiksi. Löysin myös kolme pipoa, jotka oli tungettu täyteen tiiviiksi rulliksi pyöriteltyjä vaatteita.
”Jos täältä pitää lähteä”, kuului selitys.
Vierailun loppupuolella äiti rupesi väsymään.
”On teillä sitten ihana perhe”, äiti sanoi isälleni eli omalle miehelleen lähtiessämme.
Ilmeisesti äiti luuli minua ja isääni pariskunnaksi.