Tutkija: Ahvenanmaan hallinnan merkitys suurempi rauhan kuin sodan aikana

Ahvenanmaa ja Saaristomeri ovat niin tärkeitä alueita Suomelle, että merivoimat järjestää alueella vuosittain suuren sotaharjoituksen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sotilailta pääsy kielletty – Dragsvikin rannikkojääkärit harjoittelevat visusti Ahvenanmaan rajojen ulkopuolella.

Ahvenanmaa ja Saaristomeri ovat niin tärkeitä alueita Suomelle, että merivoimat järjestää alueella vuosittain suuren sotaharjoituksen.
(Päivitetty: )
Teksti: Vesa Mäkinen

Ahvenanmaan hallinnan merkitys on rauhan aikana huomattavasti suurempi kuin mahdollisen sodan. Näin sanoo turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Visuri.

”Ahvenanmaa on Suomelle tärkeä yhteydenpidon kannalta Ruotsiin. Ja Ruotsille se on tärkeä siinä mielessä, ettei se joudu vihamielisten joukkojen haltuun”, Visuri sanoo.

”Nämä ovat pääkohdat, mutta ei sillä ole samankaltaista merkitystä kuin oli vielä maailmansotien aikaan, jolloin suuret laivastovoimat liikkuivat Itämerellä.”

Puolustusministeri Jussi Niinistö on kuitenkin väläyttänyt jopa Ahvenanmaan militarisoimista. Alue on ollut demilitarisoitu Krimin eli myös Oolannin sodasta lähtien, vuodesta 1858.

Suurvallat voivat hallita Itämerta kaukaa

Entä jos Ahvenanmaa joutuisi vihamielisten voimien haltuun?

”No se olisi tietenkin ikävä asia ruotsalaisten ja miksei myös suomalaisten kannalta. Se kuitenkin hallitsee yhteyksiä siinä”, Visuri sanoo.

Hänen mukaansa Ahvenanmaan merkitys on siviiliyhteyksien pidossa nykyään Suomen ja Ruotsin välillä huomattavasti merkittävämpi kuin sodan aikana.

”Sillä ei ole myöskään näillle ulkopuolisille entistä merkitystä. Sitä ei tarvita Itämeren hallitsemiseen sinänsä.”

Visurin mukaan suurvallat pystyvät kontrolloimaan merialueita hyvinkin kaukaa nykyisillä asejärjestelmillään.

Joka tapauksessa Ahvenanmaa ja Saaristomeri ovat niin tärkeitä alueita Suomelle, että merivoimat järjestää alueella vuosittain suuren sotaharjoituksen. Yksi osa harjoitusta on valtavan logistiikan testaaminen.

Seura oli mukana yhdellä merivoimien emoaluksella Hallilla harjoituksen aikana. Raportti harjoituksesta on ilmestynyt Seurassa 48/2016.

X