ilosia_aikoja_mielensapahoittajaTolkulla pärjää ja tavallinen riittää. Siinä kaksi tuiki tärkeää opastusta, jotka Mielensäpahoittaja, sysisuomalaisen viisauden mentori, testamenttaa jälkipolvilleen heidän elontaipalettaan varten. 

Muutamia neuvoja lisää:

Väkijuomia jäärä ei suosittele – niiden nautiskelu kun voi johtaa epämääräisyyksiin, kuten heräämiseen satojen kilometrien päästä kotoa – ja muistuttaa myös siitä, että ”ihmiset ovat viisaita ja pököpäitä samaan aikaan”. Siksi elämää ja läheisiä kannattaa tarkastella välimatkan, esimerkiksi vuosikymmenten, päästä.

Viimeinen vinkki: ylipääsemättömän vaikeista tilanteista selviää parhaiten puhumattomuudella. Vai selviääkö?

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin…”

Lausahdus jäi soimaan mieleeni heti ensimmäisen lukukerran jälkeen.

Oli kesäkuu 2010, kun tartuin kirjakaupassa työpäivän viimeisillä minuuteilla Tuomas Kyrön silloiseen uutuuskirjaan. Etukannessa törrötti itsepintaisen näköinen karvalakkimies ruutupaidassaan ja takakannessa tiivistelmä: ”40 tapaa pahoittaa mielensä”. Jotain tragikoomista osasin odottaa, sillä olin lukenut kirjailijalta aiemmin muun muassa Finlandia-ehdokkaana olleen Liiton (WSOY 2005) ja pituushypystä, isästä ja pojasta kertovan romaanin 700 grammaa (WSOY 2009).

Luin kirjahyllyn edessä teoksen ensimmäisen luvun.

”Seitsemäänkymmeneen vuoteen en valittanut kertaakaan”, äreä herra tilitti ja järkeili. Vaan jos ei sano, mitä ajattelee ja mistä mielensä pahoittaa, päähän ja verisuoniin keräytyy ylimääräistä kuonaa, tukkeumia. Miehen oli tehtävä valinta ja katkaistava puhumattomuuden kierre.

”Ryhdyin rehellisesti valittamaan ja onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.” 

Kun Mielensäpahoittaja lisäksi paljasti, mitä hänen ainoalle ystävälleen Yrjänälle oli tapahtunut ja missä emäntä nykyään asui, tunsin nyrjähdyksen sydämessäni: tähän ärisevään äijänkäppänään tahdoin tutustua syvemmin.

mielensapahoittajatHuumorikirjallisuuden bestseller

Nyt eletään syksyä 2014.

Yleisradion Radioteatterin tilaustyöstä vuonna 2009 lähtenyt projekti, jota kirjailija luonnehtii onnelliseksi vahingoksi, on poikinut kaksi pakinamaista kokoelmaa – Mielensäpahoittaja (WSOY 2010), Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (WSOY 2012) –, yhden täysiverisen romaanin – Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (WSOY 2014) – sekä spin-offina kirjoitetun Miniän (Kirjakauppaliitto 2012), jota jaettiin kirjakaupoissa vuoden 2012 Kirjan ja ruusun päivänä. 

On kyse bestseller-sarjasta.

Teatterit ympäri Suomen ovat löytäneet järjen ja tolkun hahmon, ja tällä viikolla ensi-iltansa saa sarjaan perustuva, Dome Karukosken ohjaama elokuva. Päähahmoa esittää Antti Litja, joka antoi narisevan ja valittavan äänen Mielensäpahoittajalle jo alkuperäisessä Radioteatteri-kuunnelmassa.

”Kyllä ei yksi vitsi kestä koko elokuvan mittaa. – – Kaikkein pahimpia ovat jatko-osat, joita rahanhimon ja laiskuuden takia kirjoitetaan”, möläyttää käppänä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -romaanissa. Itseironiaa ei Kyröltä puutu, hän tiedostaa sarjakirjoittamisen ongelmakohdat.

Kirjoissa toistuva vitsi perustuu kyllä ei -vastinparille. Kyllä on varattu maaseudulle, perunalle, mäkihyppyviikolle, Tepon Jaakolle ja Arvi Lindille. Eitä mies hokee kaupungille, nykyajan lurituksille ja Matti Röngälle. Kyllä ei kuulu uutistenlukijan repertuaariin dekkareiden kirjoittaminen.    

Suuren sydämen mies

Sarja ei ole missään vaiheessa perustunut juonelliseen tykitykseen, eikä Ilosia aikojakaan romaanimaisesta rakenteestaan huolimatta nojaudu juonikuvioihin, vaan tuttuihin jääräpään muisteloihin ja pohdiskelmiin maailman nykytilasta ja entisajasta. Jokin on kuitenkin muuttunut: vanhuksesta tuntuu, että elämä on tavoittanut hänen kohdallaan lakipisteen. Maailman hän haluaa jättää samalla tavalla kuin on elänytkin: omilla ehdoillaan, omatekoisessa arkussa.

Näennäisestä mustavalkoisesta ajattelustaan huolimatta Mielensäpahoittajalla riittää avarakatseisuutta ja sydän miehellä taitaa olla laajempi kuin ystävällään Yrjänällä, vaikkei hän sitä myönnäkään. 

”Nykyajan lapset eivät ymmärrä, että ihan samanlaisia ovat ihmiset aina olleet. Kaikenlaisista asioista, sukupuolista, maustesekoituksista ja automerkeistä ovat pitäneet, vaikka muuta esittäisivät. Se vapaamielisyys, jota poikani kovasti kouhottaa ääneen, on aina ollut osassa ihmisiä ihan niin kuin semmoinen tunkkaisempi ajattelu, missä oma piha, vaimo, lapsi ja kirkkokunta on paras ja muiden pihat maisemahaittoja.”

Aina olen viihtynyt Mielensäpahoittajan seurassa, mutta suosikkini näistä kirjoista on edelleen sarjan ensimmäinen teos. Pakinamainen rakenne, tiiviit lauseet ja uutuudenviehätys sekä se hurja lämpö, joka hahmosta huokui, saivat – kuten jo aiemmin totesin – sydämeni nyrjähtämään.

Tolkun papalle on aina tarvetta.  

Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja herätti sinussa? Mihin Mielensäpahoittaja-hahmon suosio sinun mielestäsi perustuu? Entä mikä kirjoista on suosikkisi?

mielensapahoittaja_nurmikolla

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja 
Kansigrafiikka: Mika Tuominen (iStockphoto)
248 s. 
WSOY 2014
Oma ostos

Menovinkki:

Tuomas Kyrön romaania Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja käsitellään Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä sunnuntaina 26.10. klo 10.15 alkaen. Olen mukana tilaisuudessa bloggarina. Jos (jatko)keskustelu teoksesta kiinnostaa kirjailijan kera, ilmoittaudu mukaan messulukupiiriin!