Etsiikö leskeksi jäänyt joutsen uuden puolison?

Joutsenpari elää yhdessä, kunnes toinen kuolee. Etsiikö leskeksi jäänyt joutsen itselleen uuden puolison?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joutsen ei sure menetettyä puolisoaan.

Joutsenpari elää yhdessä, kunnes toinen kuolee. Etsiikö leskeksi jäänyt joutsen itselleen uuden puolison?
(Päivitetty: )
Teksti:
Ville Vanhala

Kysymys: Etsiikö joutsen itselleen uuden puolison?

Jos toinen joutsenparista menehtyy, hakeeko yksin jäänyt joutsen itselleen uuden kumppanin?

Luonto lähellä sydäntä

Vastaus:

Sekä kyhmy- että laulujoutsen ovat pari- ja paikkauskollisia lintuja. Joutsenpari elää pääsääntöisesti yhdessä siihen asti, kunnes toinen kuolee.

”Joutsenet eivät jää suremaan menehtynyttä puolisoaan, vaan ottavat yleensä uuden parin”, kertoo lintujärjestö Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

”Periaatteessa linnut lisääntyvät koko ikänsä, mutta vanhemmilla yksilöillä poikastuotto ei ole yhtä suurta kuin nuoremmilla.”

Pitkään yhdessä eläneet joutsenparit pesivät myös samoilla pesimäpaikoilla. Etelä-Suomessa joutsenten pesintä käynnistyy ennen vappua ja pohjoisemmassa toukokuun aikana.

Talveksi suurin osa joutsenista siirtyy vesistön jäätymisen myötä etelämmäksi aina eteläiselle Itämerelle saakka. Viime talvina kuitenkin yhä enemmän joutsenia on viettänyt talvensa lähellä pesimäpaikkaansa virtaavien vesien äärellä.

”Lauhat talvet ovat houkutelleet joutsenia jäämään Suomeen. Nykyään niitä talvehtii merenlahtien lisäksi myös sisävesillä.”

Lue myös: Lopeta laulujoutsenen suoliston häirintä – Älä syötä linnulle pullaa!

Joutsen on pari- ja paikkauskollinen. Laulujoutsenpariskunnat pesivät vuodesta toiseen yhdessä. © Colourbox

X