Mustikka on vaikeuksissa - uskaltaako sitä enää edes poimia?

Suomen metsissä kasvaa Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin puolet vähemmän mustikkaa kuin vielä 1950-luvulla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomen metsissä kasvaa Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin puolet vähemmän mustikkaa kuin vielä 1950-luvulla.
Teksti:
Ville Vanhala

kysymys

Miksi mustikka on vähentynyt metsistämme?

Poimuri-Päivi

Vastaus

Suomen metsissä kasvaa Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin puolet vähemmän mustikkaa kuin vielä 1950-luvulla. Mustikka väheni rajusti 70–80-luvuilla, eikä tilanne ole siitä parantunut.

Mustikan vähentyminen johtuu ennen kaikkea avohakkuista, metsämaan muokkauksesta ja puustojen tihentymisestä.

Mustikka elää juuristonsa kautta, sillä suurin osa sen kasvustosta on maan pinnan alla.

”Avohakkuiden jälkeen tehtävillä maanmuokkauksilla rikotaan mustikan kasvualusta. Myös muu aluskasvillisuus kärsii, vesistöhuuhtoumat lisääntyvät ja maapuut hajoavat”, kertoo WWF:n metsäasiantuntija Annukka Valkeapää.

Mustikkaa voi kuitenkin myös jatkossa poimia hyvällä omallatunnolla, sillä mustikka ei ole uhanalainen laji. Sen sijaan Suomessa tarvitaan Valkeapään mukaan metsäluonnon suojelemiseksi muutoksia metsienkäsittelyyn.

”Avohakkuista tulee siirtyä luonnon monimuotoisuuden huomioivaan metsänhoitoon. Talousmetsänhoidossa voidaan käyttää avohakkuiden sijasta pehmeämpiä menetelmiä ilman, että puuntuotanto siitä kärsii.”

Suomessa ihminen kerää vain noin kymmenesosan vuosittaisesta mustikkasadosta.

Mustikka on tärkeä ravinnonlähde myös viljelykasvien kannalta elintärkeille pölyttäjille.

”Lisäksi 77 suureperhoslajia käyttää ravintonaan mustikkaa. Sitä syövät myös nisäkkäät ja linnut.”

X